Sinners’ Holiday (myös Women in Love[1]) on vuonna 1930 ensi-iltansa saanut John G. Adolfin ohjaama yhdysvaltalainen rikosdraamaelokuva, jonka pääosissa ovat Grant Withers, Evalyn Knapp, James Cagney, Lucille La Verne ja Joan Blondell. Warner Bros. oli elokuvan tuotanto- ja levittäjäyhtiönä.[2] Sinners’ Holiday on James Cagneyn ensimmäinen elokuva.[2][1]
Sinners’ Holiday perustuu Marie Baumerin kirjoittamaan Broadway-näytelmään Penny Arcade (1930), jonka pohjalta Harvey F. Thew ja George Rosener laativat elokuvan käsikirjoituksen.[2][1] Al Jolson osti 20 000 dollarilla ainoastaan kolme viikkoa kestäneen näytelmän elokuvaoikeudet, jotka hän myi eteenpäin Warner Bros. -elokuvayhtiölle.[2][1] Jolson oli vaatinut Warner Brothersia palkkaamaan elokuvaversioon Cagneyn ja Blondellin, jotka olivat esiintyneet alkuperäisessä näytelmässä.[2][1] Cagney ja Blondell uusivat samat roolinsa elokuvaversiossa, joka oli ensimmäinen seitsemästä Cagneyn ja Blondellin yhteisestä elokuvasta.
Sinners’ Holiday kuvattiin WB:n studioilla Kalifornian Burbankissa. Elokuva sai Yhdysvaltain ensi-iltansa 11. lokakuuta 1930,[1] ja Sinners’ Holiday sai ilmestyessään menestystä. Elokuvan kokonaan säilynyttä kopiota säilytetään Yhdysvaltain kongressin kirjastossa, ja Yhdysvalloissa Warner Archive on julkaissut elokuvan DVD:nä.
Juoni
Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.
Ma Delano (Lucille La Verne) pyörittää Coney Islandilla pelihallia lastensa Jennien (Evalyn Knapp), Joen (Ray Gallagher) ja Harryn (James Cagney) kanssa. Juoneen sisältyy viinan salakuljetusta, murha ja salajuonittelua.
Juonipaljastukset päättyvät tähän.
Näyttelijät
Lähteet
Aiheesta muualla