Sinikka Räike
Henkilötiedot
Syntynyt	17. huhtikuuta 1925 Parkano
Kuollut	26. huhtikuuta 2009 (84 vuotta)
Kansalaisuus	Suomi
Ammatti	taidemaalari ja kuvanveistäjä
Taiteilija
Ala	kuvataide
Taidesuuntaus	konkretismi
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Sinikka Birgitta Räike, os. Ylitörmä, (17. huhtikuuta 1925 Parkano – 26. huhtikuuta 2009) oli suomalainen kuvanveistäjä ja taidemaalari. Kuvanveistäjänä hän loi urallaan aluksi figuratiivisia sekä myöhemmin abstrakteja veistoksia. Taidemaalarina hän edusti konkretismia. Suuri osa Räikkeen tuotannosta on nähtävissä Kankaanpään kaupunginmuseossa.

Sinikka Birgitta Räike, os. Ylitörmä (myös Yli-Törmä), syntyi Parkanossa 17.4.1925. Hänen isänsä oli maanviljelijä ja seppä. Sinikan veli Raimo Yli-Törmä oli myös lahjakas kuvanveistäjä.

Sinikka Räike meni naimisiin kuvanveistäjä Kauko Räikkeen kanssa vuonna 1948. He muuttivat Kankaanpäähän Pohjois-Satakuntaan vuonna 1950. Aika Kankaanpäässä vaikutti suuresti molempien taiteilijan uriin, ja Räikkeet olivat vahvasti mukana perustamassa Kankaanpään taidekoulua vuonna 1965.^[1] He olivat aktiivisia taidevaikuttajia, erityisesti Satakunnassa, vuosikymmenien ajan.  

Ennen uraansa taiteilijana, modistikurssin käynyt Sinikka Räike perusti Kankaanpäähän muotiliikkeen vuonna 1952. Hän muotoili liikkeessä erityisesti hattuja, jotka nousivat paikkakunnalla nopeasti suosituiksi. Sinikka Räike onkin todennut, että hänen ensimmäinen veistoksensa oli hänen muovailemansa hattupukki^[2]. Muotiliikkeen pito yhdessä taiteen tekemisen kanssa oli kuitenkin hankala yhtälö. Muotiliike toimi paikkakunnalla 1960-luvun alkuun asti, kunnes Räike päätti ryhtyä päätoimiseksi taiteilijaksi.

Sinikka Räike suoritti modistikurssin Helsingin ammatinedistämislaitoksella vuonna 1952. Hän myös aloitti opinnot Taideteollisuusopistossa kuvanveistolinjalla vuonna 1957^[2]. Opinnot Helsingissä osoittautuivat mahdottomiksi yhdistää Kankaanpään muotiliikkeen ylläpitämiseen. Aika oli rajallista, liiketilan vuokrasopimuksen purkaminen ei onnistunut, eikä Räike saanut liikettä myytyä. Hän anoi kaksi kertaa opintoihinsa lykkäystä onnistuneesti. Lopulta Räikkeen oli kuitenkin pakko keskeyttää opintonsa kokonaan, ja palata muotiliikkeeseensä töihin hattujen pariin. Räike on kertonut, että muotiliikkeen työllä oli selvä yhteys kuvanveistoon: hattuja muotoillessaan hän oppi käsittelemään muotoa. Hattujen mallit, muodot ja värit sekä niiden yhdisteleminen siirtyivät hänen taiteelliseen toimintaansa ja tuotantoonsa.^[3]

Lopulta Räike teki ratkaisun lopettaa muotiliikkeensä kokonaan, ja hän alkoi täysipäiväiseksi taiteilijaksi. Hän opiskeli Kankaanpään taidekoulussa vuodet 1966-68.

Sinikka Räike oli taiteilijana sekä kuvanveistäjä että maalari. Hän kertoo välillä painiskelleensa sen suhteen, antaisiko itsensä kuvanveistolle vai maalaukselle. Hän tosin totesi, että vaihtelu virkistää taiteilijaakin, ja purettuaan itsensä toiseen taidemuotoon, oli mukava aina tarttua toiseen^[4]. Räikkeen teosluettelosta näkeekin selkeästi, miten nämä kaksi taidemuotoa vuorottelivat sykleissä hänen tuotannossaan.

Taiteen tekemisen Räike aloitti kuvanveistäjänä. Veistoksia syntyi vuosien 1956-1984 välillä  71 kappaletta. Veistoksissaan hän käytti materiaalina savea ja kipsiä, ja myöhemmin 1970-luvulla myös puuta^[1].

Ensimmäisen maalauksensa Sinikka Räike loi vuonna 1967, ja hän keskittyikin 1970-luvun alussa pelkästään maalaamiseen. Hän maalasi pääsääntöisesti öljymaalauksia vuoteen 1975 asti, mutta keskittyi akryylimaalauksiin vuodesta 1979 eteenpäin. Yhteensä maalauksia syntyi 179 kappaletta vuoteen 1985 mennessä.^[5]

Räike debytoi vuonna 1958 marraskuussa Porin Taiteilijaseuran 10-vuotisjuhlanäyttelyssä Mieslaulun talolla Porissa. Yhdessä muiden Porin Taiteilijaseuran jäsenten kanssa Räike oli vuonna 1969 järjestämässä (Taide)Kontakti 69 -taidenäyttelyä Pori Jazz -festivaalin yhteyteen. Kontakti-näyttelyistä tuli seuraaviksi vuosiksi kiinteä osa Pori Jazzia. Sinikka Räike esiintyi uransa aikana useissa yksityisnäyttelyissä mm. Wäinö Aaltosen museossa, Rauman taidemuseossa, Satakunnan museossa, Oulun taidemuseossa ja Porin taidemuseossa. Hän osallistui Ryhmä 100:n näyttelyihin vuosien 1965–1973 välillä.^[3] Räike osallistui lukuisiin yhteisnäyttelyihin vuosina 1958–1985 ja hänen teoksiaan on mm. Keski-Suomen museon, Rauman taidemuseon sekä Porin, Huittisten, Kankaanpään, Kotkan, Oulun ja Turun kaupunkien kokoelmissa.^[6] Sinikka Räike piti 60-vuotisjuhlanäyttelynsä Täällä pohjantähden alla... Porin taidemuseossa 14.12.-12.1.1986.

Sinikka Räike oli myös aktiivisena jäsenenä useassa taidejärjestössä: Porin Taiteilijaseura ry:ssä (1958 lähtien), Satakunnan kuvataiteilijat ry:ssä (1965 lähtien), Rauman taiteilijaseura ry:ssä (1972 lähtien) sekä Suomen kuvanveistäjäliitto ry:ssä.^[7]

Sinikka ja Kauko Räike lahjoittivat lähes 400 teosta käsittävän taidekokoelman Kankaanpään kaupungille vuonna 1995. Kokoelma sisälsi myös lähes kaikki heidän hallussaan olleet omat tuotantonsa. Kokoelma sijoitettiin Kankaanpään kaupunginmuseoon, ja Räikkeet täydensivät sitä vuosien varrella erillisillä lahjoituksilla. Kokoelma kattaa nykyisin yli 500 teosta. Sinikka Räikkeen tuotannosta kokoelmassa on noin 50 veistosta sekä noin 60 öljyväri- ja akryylimaalausta.

Sinikka Räikkeelle myönnettiin Valtion taiteilijaneläke vuonna 1980.^[8]

Sinikka Räike itse kuvasi 60-vuotisjuhlanäyttelyjulkaisussaan tunnettaan omasta taiteestaan näin: "Nämä työt, jotka minulla on; minä tunnen jokaisen viivan, jonka olen maalannut ja jokaisen muodon, jonka olen muovannut."^[9]

Räike oli sekä kuvanveistäjä että taidemaalari. Uransa alussa vuodesta 1958 lähtien hän keskittyi veistoksiin, 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla maalaustaiteeseen, kunnes lopulta hän vuorotteli niiden kanssa sujuvasti inspiraatiotaan kuunnellen. Räikkeen taidetta hallitsi suurimmaksi osin viehtymys konkretismiin, joka näkyi vahvoina muotoina, viivoina ja värien käyttönä - taidemuodosta huolimatta.

Uransa alussa, 1950-luvun lopulla Räike loi figuratiivisia teoksia, joissa korostuivat plastisuus ja itseilmaisu. Uransa alkuaikoina veistokset olivat selkeästi esittäviä, toiminnallisia ja ammatillista identiteettiä korostavia.^[7]

Melko pian Räikkeen ilmaisu kääntyi kuitenkin abstraktimpaan suuntaan. Vuotta 1961 on pidetty hänen taiteensa käännekohtana: hänen veistoksissaan yhdistyivät puhdasta muotoa korostavat ankarat pinnat ja leikkaukset vastakohtina aaltomaiselle pehmeydelle^[7]. Räike kiinnitti muodonkäsittelyssään huomiota erityisesti liikkeeseen; rytmiset toistot ja taitava viivankuljetus sai aikaan lähes kineettisiä vaikutelmia. Tyylillisesti hänen taiteensa vakiintui 1960-luvulla liikkumaan niin kubistisen kuin abstraktinkin ilmaisun puitteissa.^[10]

Taiteilija ja taidealan vaikuttaja Pertti Ala-Outinen on luonnehtinut Sinikka Räikkeen veistosmaailmaa muotojen hiotulla pelkistyneisyydellä ja liikettä kuljettavan viivan luistavuudella^[11]. Sinikka Räike sanoi veistoksissa muodon olevan tärkein, ja että veistosta tehdessä huomio pitää kiinnittää juuri muotoon. Hän itse ihaili sileitä pintoja, vaikka tunnusti että myös sileällä pinnalla on omat vaaransa – pinta ei saisi mennä löysästi.^[12]

Sinikka Räike keskittyi maalaustaiteeseen 1960-luvun lopulla sekä 1970-luvulla. Tyylisuunnaksi hän omaksui alusta asti konkretismin, kuten veistoksissaan oli abstraktisuutta käyttänyt. Hän on sanonut, että ”Konkretismi on ilmaisutapa, jolla sanottavansa voi esittää keskitetysti ja täsmällisesti”.^[1] Konkretismissa pääosassa olevat värit, viiva ja pinta olivat keskiössä myös Räikkeen maalaistaiteessa. Usein konkretismia on pidetty viileän järjen ilmaisumuotona, mutta Räikkeen tunnustettiin olevan poikkeus sääntöön. Hänen maalauksistaan paistoivat selkeinä temperamentti ja mielentilat^[9].

Maalauksissaan Räike toisti veistoksistaan tuttua abstraktia vahvuutta. Maalausten rakennetta kuvailtiin kiivaiksi ja pursuavaa tarmoa uhkuviksi. Räikkeelle tuttu liikkeen korostaminen loi vaivattomia liikkeitä, ja kuvioista hän suosi erityisesti kolmioita ja vahvoja viivoja. Kolmioiden avulla maalauksiin tuli rakennetta, ja kuvioiden muodot loivat niihin elävyyttä.^[13] Muodon asiantuntijana Räike onnistui luomaan maalauksiin liikettä rytmisillä pintasommitteluilla.

Värien suhteen Räike oli vahvatahtoinen ja vahvavärinen: maalaukset perustuivat liikkeeseen ja erityisesti värin toimivuuteen. Hänen maalaustuotannossaan on havaittavissa erilaiset väri-kaudet. Tuotantonsa alussa hän käytti dominoivaan väriin (keltainen, sininen, punainen) perustuvia sommitelmaratkaisuja, joita hän täydensi luomalla tilavaikutelmia komplementtiväreillä ja pintarakenteilla^[14]. Vähitellen Räikkeen värimaailma muuttui, ja hän keskittyi yhteen pääväriin. Ensimmäisenä oli keltainen kausi, sitten punainen, kunnes lopulta sinisestä tulee tuotannon hallitseva väri. Sinisellä kaudella Räikkeen tuotannossa alkaa näkyä eroa myös kahden eri viivan, liikkeen, välillä. Osassa teoksista sommitelma syntyy kolmioista, toisissa puolestaan hallitsevana elementtinä toimivat raidat. Raitoihin rakentuvissa töissä syntyy kineettistä liikettä.^[15]  

Myöhemmässä vaiheessa uraansa Räikkeen värienkäyttö pehmentyi. Hän siirtyi akryyliväreihin, ja kertoi kiihkon samalla tasaantuneen: ”Harmaampi, hillitympi väriasteikko toimii sydämenlyönneiltään jo rauhallisemmin.” ^[16]

Maalausprosessiaan Räike on kuvannut kertomalla, että jo maalatessa hänellä ikään kuin soi musiikki päässä. Mielessä pyörii se, mitä maalaamisen aikana hän ajaa takaa, tai mitä hän haluaa työllään sanoa. Räike on ajatellut, että jollain tavalla nimi voi olla jo valmiina. Usein Räikkeen teosten nimet sivuavatkin äänimaailmoja, esimerkiksi Väreilyyn hiljaiseen (öljy 1972), Ruoko laulaa (öljy 1972), Kuulen soittoa I-V (akryyli 1982).

Sinikka Räike oli naimisissa kuvanveistäjä Kauko Räikkeen kanssa vuodesta 1948 lähtien aina Kauko Räikkeen kuolemaan asti vuonna 2005. Heillä on yksi poika.

Sinikan veli Raimo Yli-Törmä (1933-1972) oli myös kuvanveistäjä, ja hän avusti Kauko Räikettä useissa projekteissa. Yli-Törmä teki veistoksia useisiin eri materiaaleihin, kuten kipsiin, marmoriin, pronssiin, alumiiniin ja rautaan.^[17] Hän kuoli kesken parasta luomiskauttaan^[10]. (Ala-Outinen s56).