Singaporen intialaiset

Singaporen intialaiset
Väkiluku 362 274 (v. 2020)
Merkittävät asuinalueet
 Singapore
Uskonnot hindulaisuus, islam, kristinusko, sikhiläisyys, parsilaisuus, jainalaisuus

Singaporen intialaiset ovat Singaporen kolmanneksi suurin etninen ryhmä kiinalaisten ja malaijien jälkeen. Intialaiset muodostavat noin 7,5 % maan koko väestöstä. Intialaiset ovat asuttaneet Singaporea saaren brittiläisen siirtokunnan perustamisesta lähtien vuonna 1819. Huomattava osa maan intialaisista on tamileja ja suurin osa harjoitta hindulaisuutta. Suuria vähemmistöuskoja ovat myös islam ja kristinusko.

Lukumäärä ja väestö

Singaporen intialainen pariskunta valokuvassa vuoden 1890 paikkeilta.

Singaporen intialaiset muodostavat vuoden 2018 arvion mukaan noin 7,5 % Singaporen koko väestöstä, mikä tekee heistä maan kolmanneksi suurimman etnisen ryhmän kiinalaisten ja malaijien jälkeen.[1] Vuoden 2020 väestönlaskennassa intialaisia oli yhteensä 362 274.[2] Suurin osa Singaporen intialaisista, tai noin 60 %, ovat etnisiä tamileja nykyisen Tamil Nadun alueelta. Noin 20 %[3] ovat Keralan malajaleja.[4] Loput olivat lähtöisin Bengalista, Punjabista ja Kashmirista. Suurin osa intialaisista on uskonnoltaan hindulaisia, mutta heihin lukeutuu myös huomattavat islamilainen, sikhiläinen, kristitty ja parsilainen vähemmistö. Hinduja Singaporen intialaisista on noin 55,4 %, muslimeja 25,6 % ja kristittyjä 12,1 %. Loput 6,3 % harjoittavat pienempiä uskoja, kuten sikhiläisyyttä, parsilaisuutta ja jainalaisuutta.[3]

Historia

Intialaisia kauppiaita on vieraillut saarella jo ennen Singaporen brittiläisen siirtokunnan perustamista vuonna 1819. Ensimmäinen varsinaiseen Singaporen siirtokuntaan asettunut intialainen oli Narayana Pillai, joka työskenteli siirtokunnan perustaja Stamford Rafflesille. Pillai muutti Singaporeen Penangista kesäkuussa 1819.[3] Siirtokunta houkutteli edelleen muita intialaisia siirtolaisia.[4] Suurin osa varhaisista intialaisista muuttajista ryhtyi joko kauppiaiksi tai sotilaiksi. Pillain tapaan ensin intialaisia saapui etenkin nykyisen Malesian brittiläisiin Salmisiirtokuntiin kuuluneesta Penangista, jossa oli jo olemassa oleva suuri intialainen yhteisö. 1800-luvulla intialaisen yhteisön merkittävä keskus oli ”Pikku-Intia” (Little India) Serangoon Road -tien varrella. Vuodesta 1825 Singaporeen tuotiin myös intialaisia rangaistustyöläisiä, joista monet olivat mukana paikallisten maamerkkien rakennushankkeissa.[3]

Vuonna 1860 intialaisia oli noin 13 000, tai noin 13 % siirtokunnan väestöstä. Intialaiset muuttajat olivat usein miehiä, jotka eivät tuoneet mukanaan perhettä ja jotka pitivät yllä kiinteitä suhteita kotimaahansa. Etenkin islamilaiset intialaiset avioituivat usein paikallisten malaijien kanssa, joiden jälkeläisistä tuli osa jawi-peranakan -yhteisöä. Intialaiset rakennuttivat omia temppeleitään, kuten Shivalle omistetun Sri Sivan Temple -temppelin 1850-luvulla. Singapore kasvoi myöhemmin kuitenkin etenkin kiinalaisten maahanmuuton kautta, jolloin muiden ryhmien, kuten intialaisten, suhteellinen osuus väestöstä laski. Intialaiset olivat lisäksi poliittisesti jakautuneita. Englantilaisen koulutuksen saanut pieni eliitti tuki brittihallinto, siinä missä työläisluokka alkoi saada vaikutteita Intialaisesta kansallismielisestä liikkeestä esimerkiksi Mohandas Gandhin ja Jawaharlal Nehrun esimerkin mukaan.[4] Ensimmäisen maailmansodan aikana vuonna 1915 intialaiset muslimisotilaat kapinoivat Singaporessa heidän vastustaessaan sotaa Osmanien valtakuntaa vastaan. Aluksi laajaa paniikkia aiheuttanut kapina kukistettiin lopulta paljolti Japanin lähetystön aseistamien japanilaisten siviilien ja venäläisten merimiesten avulla.[3]

Hindulainen Sri Mariammanin temppeli.

Japani miehitti Singaporen toisen maailmansodan Singaporen taistelun aikana. Japanilaisten sotapropaganda tuki intialaista kansallista liikehdintää. Singaporessa olleita intialaisia sotilaita rekrytoitiin japanilaisten riveihin. Palveluksesta kieltäytyneitä puolestaan rankaistiin. Intian kansalliskongressin entinen presidentti Subhas Chandra Bose matkusti japanilaiseen Singaporeen vuonna 1943 ja perusti japanilaisten kanssa yhteistyötä tehneen Intian kansallisen armeijan. Chandran liike sai aluksi laajaa kannatusta, mutta sodan loppuvaiheilla Japanin tappioiden myötä kannattajakunnan elvyttäminen ei enää onnistunut. Maailmansodan jälkeen Singaporen intialaiset alkoivat jälleen osallistua aktiivisemmin politiikkaan. Monet liittyivät Malaijan Intialaiskongressiin (MIC), joka teki yhteistyötä muiden brittivastaisempien ryhmien kanssa. Erityisesti koulutetut intialaiset liittyivät myös itsehallintoa ajaneen Singapore Labour Party -puolueen riveihin. Singaporen itsenäistyessä vuonna 1965 maassa asui noin 160 000 intialaista.[4]

Lähteet

  1. Parliamentary reply by DPM Teo Chee Hean on ethnicity of Singapore residents listed under “others” in ethnic category The Strategy Group in the Prime Minister’s Office. Viitattu 6.9.2022. (englanniksi)
  2. Census of Population 2020 Statistical Release 1: Demographic Characteristics, Education, Language and Religion (pdf) (s. 43) Department of Statistics, Ministry of Trade & Industry, Republic of Singapore. Viitattu 6.9.2022. (englanniksi)
  3. a b c d e Corfield, Justin: Historical dictionary of Singapore, s. 114-115, 211-212, 199, 291. (Uusi painos) Scarecrow Press, 2011. ISBN 978-0-8108-7387-2 (englanniksi)
  4. a b c d Sivonen, Seppo: Aasian kaupunkivaltioiden historia, s. 96, 120, 163, 166, 174, 183-184. Gaudeamus, 2006. ISBN 951-662-958-X

Kirjallisuutta

  • Indians in Malaya: Some Aspects of Their Immigration and Settlement (1786–1957), Kernial Singh Sandhu, 1968

Read other articles:

Piala Long Teng 2011 Piala Naga 2011 Informasi turnamenTuan rumahTaiwanJadwalpenyelenggaraan30 September–4 OktoberJumlahtim peserta4Tempatpenyelenggaraan1 (di 1 kota)Hasil turnamenJuara Hong Kong (gelar ke-2)Tempat kedua FilipinaTempat ketiga TaiwanTempat keempat MakauStatistik turnamenJumlahpertandingan6Jumlah gol23 (3,83 per pertandingan)Pemain terbaik Chan Siu KiPencetak golterbanyak Emelio Caligdong (4 gol) ← 2010 2012 → Piala Long Teng 2011 mer...

 

Pertempuran JawaBagian dari Perang Dunia II, Perang PasifikTanggal28 Februari 1942–12 Maret 1942LokasiJawaHasil Kemenangan JepangPihak terlibat  Belanda Britania Raya Australia Amerika Serikat Kekaisaran JepangTokoh dan pemimpin Hein ter Poorten[1] Hitoshi Imamura[2]Kekuatan Belanda: 25.000; Britania: sekitar 3.500; Australia: sekitar 2.500; AS sekitar 1.000 sekitar 35.000 pasukanKorban Belanda: 4.500+ tewas dan terluka; Britania: 100 tewas; Australia: 36...

 

SelaparangKecamatanPeta lokasi Kecamatan SelaparangNegara IndonesiaProvinsiNusa Tenggara BaratKotaMataramKode Kemendagri52.71.05 Kode BPS5271021 Desa/kelurahan9 Kelurahan Selaparang adalah sebuah kecamatan di kota Mataram, Nusa Tenggara Barat, Indonesia.[1][2] Pemerintahan Pembagian administratif Kecamatan Selaparang dibagi dalam 9 Kelurahan, yaitu: Dasan Agung Dasan Agung Baru Gomong Karang Baru Mataram Barat Monjok Monjok Barat Monjok Timur Rembiga Referensi ^ Kecamatan...

Sri Widodo Komandan Korem 173/Praja Vira BrajaMasa jabatan29 Agustus 2022 – 29 Maret 2023 PendahuluGerardus Taufan GestoroPenggantiFranz Yohanes Purba Informasi pribadiLahir0 September 1971 (umur 52)IndonesiaAlma materAkademi Militer (1994)Karier militerPihak IndonesiaDinas/cabang TNI Angkatan DaratMasa dinas1994—sekarangPangkat Brigadir Jenderal TNINRP11940019860971SatuanInfanteri (Kopassus)Pertempuran/perangOperasi Damai CartenzSunting kotak info • L ...

 

Об экономическом термине см. Первородный грех (экономика). ХристианствоБиблия Ветхий Завет Новый Завет Евангелие Десять заповедей Нагорная проповедь Апокрифы Бог, Троица Бог Отец Иисус Христос Святой Дух История христианства Апостолы Хронология христианства Ран�...

 

Piala Champions Eropa 1986–87The Praterstadion in Vienna hosted the final.Informasi turnamenJadwalpenyelenggaraan17 September 1986 – 27 Mei 1987Jumlahtim peserta31Hasil turnamenJuara Porto (gelar ke-1)Tempat kedua Bayern MünchenStatistik turnamenJumlahpertandingan57Jumlah gol163 (2,86 per pertandingan)Pencetak golterbanyak Borislav Cvetković (7 gol)← 1985–86 1987–88 → Piala Champions Eropa 1986-87 adalah musim ke-32 turnamen klub sepak bola tertinggi di Eropa. Turna...

Evil land in J. R. R. Tolkien's Middle-earth legendarium This article is about the location in The Lord of the Rings. For other uses of the name, see Mordor (disambiguation). MordorMiddle-earth locationFlag displaying the Red Eye of Sauron,Lord of Mordor[T 1]First appearanceThe Lord of the RingsIn-universe informationOther name(s)the Land of Shadow, the Black Land, the Nameless LandTypeRealm and base of operations of SauronRulerSauronLocationsBarad-dûr (the Dark Tower), Mount Doom, t...

 

Square in Paris, France This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: Place de la Nation – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (January 2017) (Learn how and when to remove this message) Place de la NationThe Triumph of the Republicby Aimé-Jules DalouShown within ParisLength252 m (827 ft)...

 

Страшный суд и притча о десяти девах (неизвестный фламандский художник, середина XV века) Притчи Иисуса Христа — изложенные в Евангелиях назидательные истории, рассказанные Иисусом Христом. Большинство притч содержится в синоптических Евангелиях, в то время как в Ева�...

Sebuah perhitungan Indeks Pembangunan Manusia (IPM) yang menggunakan metode baru dilaksanakan oleh Badan Pusat Statistik (BPS) dari tahun 2010 hingga sekarang. Berikut ini akan disajikan penjelasan, sejarah, dan metodologi perhitungan IPM, serta daftar kabupaten dan kota administrasi Daerah Khusus Ibukota Jakarta menurut IPM tahun 2015. Penjelasan Indeks Pembangunan Manusia (IPM)/Human Development Index (HDI) adalah pengukuran perbandingan dari harapan hidup, melek huruf, pendidikan dan stand...

 

1980 live album by Deep PurpleDeep Purple in ConcertLive album by Deep PurpleReleased5 December 1980Recorded19 February 1970, 9 March 1972VenueBBC Studios (1970); Paris Theatre, London (1972)GenreHard rockLength117:00 (Original 2LP) 130:25 (2001 2CD edition)LabelHarvest Records (UK)Portrait Records (US)Purple Records (Ireland)ProducerJeff Griffin (1970) Pete Dauncey (1972)Deep Purple live albums chronology Last Concert in Japan(1977) Deep Purple in Concert(1980) Live in London(1982) ...

 

American filmmaker Fred Olen RayBorn (1954-09-10) September 10, 1954 (age 69)Wellston, Ohio, U.S.Occupation(s)Film producer, director, screenwriter, actorYears active1971–presentSpouses Dawn Wildsmith Kimberly A. Ray ​(m. 1997)​ Fred Olen Ray (born September 10, 1954) is an American Emmy winning film producer, director, and screenwriter of more than 200 low-to-medium-quality feature films in many genres,[1] including horror, science fiction, ac...

الحَنْجَرَة الاسم العلميlarynx[1] تشريح الحنجرة، عرض أماميّ صورة بالتنظير الداخلي للحنجرةصورة بالتنظير الداخلي للحنجرة تفاصيل نوع من كتلة تشريحية غير متجانسة  [لغات أخرى]‏[2]،  وكيان تشريحي معين  [لغات أخرى]‏  جزء من سبيل تنفسي علوي  ترمينولوجي�...

 

British Film InstituteSingkatanBFITanggal pendirian1933TipeFilm, organisasi amal televisiWilayah layanan Britania RayaBahasa resmi InggrisKetua EksekutifAmanda NevillSitus webbfi.org.uk British Film Institute (BFI) adalah sebuah organisasi film dan amal yang mempromosikan dan melindungi pembuatan film dan televisi di Britania Raya. Pranala luar Wikimedia Commons memiliki media mengenai British Film Institute. Situs web resmi Screen Online - Sejarah Film BFI British Film Institute at Google Cu...

 

Not to be confused with Propanol, Acyloin, or Propanal. Acrolein Names Preferred IUPAC name Prop-2-enal Other names Acraldehyde[1]Acrylic aldehyde[1]Allyl aldehyde[1]Ethylene aldehyde Acrylaldehyde[1] Identifiers CAS Number 107-02-8 Y 3D model (JSmol) Interactive imageInteractive image ChEBI CHEBI:15368 Y ChEMBL ChEMBL721 Y ChemSpider 7559 Y ECHA InfoCard 100.003.141 EC Number 203-453-4 IUPHAR/BPS 2418 KEGG C01471 Y PubChem CID 7847 RTE...

State of Australia For the historical region of Canada, see New Britain (Canada). NSW redirects here. For other uses, see NSW (disambiguation). State in AustraliaNew South WalesState FlagCoat of armsNickname(s): The First StateThe Premier StateMotto: Orta Recens Quam Pura Nites (Latin)(English: Newly Risen, How Brightly You Shine) QLD NSW ACT WA NT SA VIC TAS Location of New South Wales in AustraliaCoordinates: 32°S 147°E / 32°S 147°E / -32; 147Count...

 

شبكة خاصة للمؤسسات مع خطوط مؤجرة واتصال هاتفي الخط المستأجر هو خط اتصالات متماثل يربط بين موقعين.ويُعرف في المملكة المتحدة في بعض الأحيان بـ 'الدائرة الخاصة' أو «خط البيانات». وهو بخلاف شبكة الهاتف العامة لا يوجد له رقم هاتف، حيث ان طرفيه في اتصال دائم ببعضهما.والخطوط المؤج...

 

Questa voce o sezione sugli argomenti aviazione e ingegneria è priva o carente di note e riferimenti bibliografici puntuali. Sebbene vi siano una bibliografia e/o dei collegamenti esterni, manca la contestualizzazione delle fonti con note a piè di pagina o altri riferimenti precisi che indichino puntualmente la provenienza delle informazioni. Puoi migliorare questa voce citando le fonti più precisamente. Segui i suggerimenti dei progetti di riferimento 1, 2. Turbina a vapore della Si...

Rock consisting partly of melted material formed during an impact event Suevite from the Nördlinger Ries impact crater (type locality) Greenish suevite from an impact structure at Rochechouart, France Suevite from an impact crater at Lahojsk, Belarus Suevite from the Manicouagan impact structure, Quebec, Canada A thick layer of suevite (light gray) over blocks of Bunte Breccia (here mostly made up of reddish clay) Suevite breccia from Sudbury impact event. The largest clast in the lower left...

 

Voce principale: Manchester City Football Club. Manchester City F.C.Stagione 2008-2009Sport calcio Squadra Manchester City Allenatore Mark Hughes Presidente Khaldoon Al Mubarak Premier League10º FA CupTerzo turno Carling CupSecondo turno Coppa UEFAQuarti di finale Maggiori presenzeCampionato: Ireland (35)Totale: Ireland e Richards (50) Miglior marcatoreCampionato: Robinho (14)Totale: Robinho (15) Maggior numero di spettatori47.331 vs Chelsea (13 settembre 2008) Minor numero di spettato...