Simsalabim Jim on Juice Leskisen 21. albumi. Se on ainoa Leskisen levy, jonka yhtyeeksi on ilmoitettu Juice Leskinen ETC. Lyhyen, lähes EP-mittaisen levyn julkaisi vuonna 1992 Johanna, Juice Leskiselle omistetulla GS-alamerkillä.
Kappalelista
Kaikki kappaleet säveltänyt ja sanoittanut Juice Leskinen, sovittanut Kampman & Perelló, paitsi ”Että mitenkä” (säv. ja san. Juice Leskinen, sov. Kampman & Huhtajärvi).
A-puoli
Virsi – 4.03
Eurooppaan – 2.52
Pää asiallisesti – 2.39
Kuolemankurvaan – 3.50
B-puoli
Että mitenkä – 3.26
Simsalabim Jim – 3.53
Se toimii – 5.19
Kokoonpano
Juice Leskinen Grand Slam -yhtyeen siirryttyä ”telakalle” Leskinen kokosi ympärilleen ETC-kokoonpanon. Se jäi lyhytikäiseksi; yhtye perustettiin alkuvuodesta 1992 ja se hajosi vuoden loppuun mennessä. Oikeammin ETC oli projekti, jonka olikin tarkoitus kestää vain vuoden 1992 loppuun. Yhtyeen nimi sisältää Leskiselle tyypillisen sanaleikin; ETC voidaan lausua englantilaisittain ”etsii”. ETC äänitti myös singlen ”Sietämätön mies” / ”Herbaa”, jonka A-puolen kappaleella yhtye oli mukana myös Syksyn sävel -karsinnoissa. Lisäksi Juankosken kulttuurihistoriallisen seuran julkaisemalle LP:llä Unelmia Ponomareffin pajalta (1992) kuullaan ETC:n uudet sovitukset Juice Leskisen kappaleista ”Juankoski, here I come” ja ”Se oli jautaa”.