Simo Juhonpoika Susi (17. huhtikuuta 1896 Metsäpirtti – 14. tammikuuta 1938 Petroskoi) oli suomalainen punaupseeri ja osuuskaupan johtaja. [1]
Karjalan kannaksella Metsäpirtin lähellä Lapanaisissa suutari ja pienviljelijä Juha Suden perheeseen syntynyt Simo Susi oli työssä kauppa-alalla ja johti Kivennavan osuuskauppaa. Suomen sisällissodassa hän kuului Kivennavan punakaartin esikuntaan. Hän pakeni sodan loppuvaiheessa huhtikuussa 1918 Venäjälle ja oleskeli jonkin aikaa Buin siirtolassa ja Siperiassa. [1]
Susi kävi Pietarin kansainvälisen punaupseerikoulun keväällä 1919 ja osallistui Venäjän sisällissotaan 6. suomalaisen punarykmentin 5. komppanian konekiväärijoukkueen johtajana, pataljoonan konekivääriosaston johtajana ja pataljoonan komentajan Eyolf Mattssonin adjutanttina. Hän osallistui punaupseerikoulun jatkokurssille 1920 ja kuului SKP:n revolverioppositioon[2]. Susi otti osaa Kronstadtin kapinan kukistamiseen maaliskuussa 1920 ja Karjalan metsäsissikapinan kukistamiseen talvella 1922 ollen Toivo Antikaisen johtaman Kiimasjärven retken varapäällikkönä. Susi valmistui jatkokurssilta syksyllä 1921 ja toimi Pietarin kansainvälisen sotakorkeakoulun opetuskomentajana. [1]
Susi erosi puna-armeijasta 1924 ja oli sitten Petroskoissa Kirja-kustantamon johtajana 1926−1935 ja Neuvosto-Karjalan kansainvalistusasian komissaarina vuoteen 1935 saakka. Hänet erotettiin näistä viroista 1935 ja hän oli sitten Kontupohjan paperikombinaattitehtaan henkilöosaston päällikkönä. Susi kävi todistamassa Toivo Antikaisen oikeudenkäynnissä Suomessa maaliskuussa 1936. Susi vangittiin Stalinin puhdistuksissa heinäkuussa 1937, tuomittiin kuolemaan ja ammuttiin tammikuussa 1938. Susi rehabilitoitiin heinäkuussa 1956.[1]
Simo Susi oli naimisissa 1918 Venäjälle siirtyneen SDP:n kansanedustaja Mikko Virkin tyttären Alisa Virkin (s. 1898) kanssa vuodesta 1921 alkaen. Alisa Virkki oli sota-ajan Siperiassa poikansa ja tyttärensä kanssa ja he pääsivät muuttamaan sodan jälkeen Leningradiin.[1]
Lähteet
- Pentti Aho: Punakapteeni Simo Suden kohtalo. Sarmala, 2003.
Viitteet
