Yrityksen perustivat vuonna 1945 Saima ja Lauri Mölsä, joka oli sodissa haavoittunut neljästi ja etsi rauhan tultua itselleen elinkeinoa. Tampereen Veisussa sijaitseva, moneen kertaan laajennettu Sidosteen tehdas työllistää noin 70 henkilöä ja tuottaa noin kolme miljoonaa sukkaparia vuodessa.[1][2] Suurimmillaan 1980-luvulla työntekijöitä oli pari sataa ja viennin osuus liikevaihdosta oli lähes puolet. Nykyisin Sidoste myy tuotteitaan lähinnä Suomeen.[3]
Miesten, naisten ja lasten perussukkien lisäksi yritys valmistaa urheilusukkia sekä erikoissukkia muun muassa staattisen sähkön estämiseksi ja tekokuituallergiasta kärsiville.[4]
Yrityksen toimitusjohtajaksi nousi vuonna 2018 Janne Tamminen. Hän korvasi vuodesta 1977 johtajana olleen perustajien pojan, tekstiili-insinööri ja yrittäjäneuvos Eero Mölsän.[2][5][6]
Yrityksen tavaramerkkinä ja mainoshahmoina on vuosikymmeniä käytetty kahta terrieriä, jotka taistelevat yhdestä sukasta, tunnuslauseena ”Sidoste-sukka kestää”.[1] Tunnuksen suunnittelivat Lauri Mölsä ja Tapio Alikylä 1950-luvun puolivälissä.[7] Vuodesta 1963 terrierit ovat murisseet myös yrityksen televisiomainoksissa.[3]