Siamanki (Symphalangus syndactylus) on gibboneihin luettava ihmisapina, joka kuuluu ainoana lajina Symphalangus-sukuun. Se on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi elinalueellaan Kaakkois-Aasiassa, sillä sen kanta on pienentynyt puoleen viimeisimmän neljänkymmenen vuoden aikana; tällä hetkellä siamankeja arvioidaan olevan hieman yli 22 000.
Siamangilla on hyvin kehittyneet aivot kuten kaikilla ihmisapinoilla. Gibbonilajeista se on paitsi suurikokoisin ja äänekkäin, myös taitavin kävelemään pystyasennossa. Sekä naaras että uros ovat täysikasvuisena noin 75–90 senttimetrin pituiset ja 10 kilogramman painoiset. Toisin kuin muilla gibboneilla, siamangilla on ihopoimu toisen ja kolmannen varpaan välissä. Väritykseltään se on musta lukuun ottamatta punaruskeita kulmakarvoja, ja sen takapuolen iho on paksu ja kovettunut. Tämän ansiosta se pystyy viettämään yönsä istuen puunoksalla, missä se on turvassa saalistajilta.[2]
Se on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi elinalueellaan Kaakkois-Aasiassa, sillä sen kanta on pienentynyt puoleen viimeisimmän neljänkymmenen vuoden aikana. Suurimpia uhkia ovat lemmikiksi metsästäminen sekä elinympäristön kaventuminen. Tällä hetkellä siamankeja arvioidaan olevan hieman yli 22 000, mutta niiden lukumäärä laskee edelleen.[1]
Elinympäristö
Siamankeja tavataan alangoilta vuoristoihin aina 1,5 kilometrin korkeuteen saakka. Ne viihtyvät sekä luonnontilaisissa että nuorissa metsissä, joissa kasvaa puoliainavihantia ja ainavihantia trooppisia puita. Kenttätutkimusten perusteella ne näyttäisivät olevan sopeutuvampia elinympäristön muutoksille kuin esimerkiksi notkeagibboni.[1]
Käyttäytyminen
Huutava siamanki, jonka kurkkupussi on näkyvissä.
Siamangit ovat erittäin taitavia kiipeilemään puissa, joissa ne viettävät suurimman osan elämästään.[1][2] Parhaimmillaan ne pystyvät loikkaamaan jopa 9–15 metrin matkoja. Ne kiipeävät käsillään ja käyttävät jalkojaan lähinnä kantamiseen. Kävellessään maassa ne nostavat kädet päänsä päälle pysyäkseen tasapainossa.[2]
Siamangit muodostavat noin neljän yksilön perhelaumoja, joita johtaa hallitseva uros.[2] Ne ovat hyvin tarkkoja reviiristään ja puolustavat laumansa jäseniä raivokkaasti.[1][2] Öisin ne nukkuvat tiiviissä kahden tai kolmen hengen ryhmissä.[2]
Siamangeilla on kurkkupussi, joka vahvistaa niiden ääntä tehokkaasti. Naaraat ääntelevät päästämällä vuoroin lyhyitä haukahduksia ja kumisevia ääniä pulleaksi puhaltamastaan äänipussista. Uros säestää naarasta kimakoilla huudahduksilla ja niiden yhtäaikainen ääntely voimistuu vähitellen, kunnes se päättyy uroksen kovaääniseen kiljuntaan.[2]
Siamankien keskimääräinen elinikä on 25–30 vuotta.[2] Ne ovat lähes aina yksiavioisia ja saavuttavat sukukypsyyden 7 vuoden iässä.[1][2]Raskaus kestää noin 7 kuukautta, ja kerrallaan syntyy tavallisesti vain yksi täysin karvaton poikanen. Emo kantaa poikasta ensimmäiset kuukaudet lähellä vatsaansa ja suojelee sitä jaloillaan. Kahden vuoden iässä poikanen selviytyy jo itsekseen mutta tukeutuu silti edelleen voimakkaasti laumaansa.[2]
Ravinto
Mantereella elävät siamangit syövät enimmäkseen lehtiä, kun taas Sumatralla niiden ravinto koostuu lähinnä viikunoista ja muista hedelmistä.[1] Ne voivat syödä satunnaisesti myös hyönteisiä, pähkinöitä, pieniä selkärankaisia sekä lintuja ja linnunmunia.[2]
Lähteet
↑ abcdefghNijman, V. & Geissman, T.: Symphalangus syndactylusIUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 4.7.2014. (englanniksi)
