Shaquille Rashaun ”Shaq” O’Neal (s. 6. maaliskuuta 1972 Newark, New Jersey[1]) on yhdysvaltalainen aktiiviuransa lopettanut koripalloilija ja rap-muusikko.
O’Neal edusti NBA:ssa Orlando Magicia, Los Angeles Lakersia, Miami Heatia, Phoenix Sunsia, Cleveland Cavaliersia ja Boston Celticsiä. Häntä pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista senttereistä.
Varhainen elämä
O’Neal syntyi Newarkissa, New Jerseyn osavaltiossa. Hän ei lapsuudessa ollut yhteydessä isäänsä tämän huumeidenkäytön takia.
NBA-ura
O’Neal voitti Los Angeles Lakersissa kolme mestaruutta (kausilla 2000, 2001, 2002) ja Miamissa yhden (vuonna (2006). Lisäksi O’Neal kuului Yhdysvaltojen maajoukkueeseen, joka voitti maailmanmestaruuden vuonna 1994 ja olympiakultaa vuonna 1996. Hän ilmoitti lopettavansa ammattilaiskoripalloilun kesäkuussa 2011.[2]
Aktiiviuransa jälkeen O’Neal on toiminut TNT-kanavan koripalloasiantuntijana.
Muuta
O’Neal avioitui 26. joulukuuta 2002 Shaunie Nelsonin kanssa. Pari kuitenkin erosi vuonna 2007. Heillä on tästä avioliitosta neljä lasta. Koripallouransa jälkeen hän on siirtynyt musiikkibisnekseen ja tehnyt isoja keikkoja DJ Diesel -nimellä.[3] Muusikkona Shaq on julkaissut viisi albumia. Lisäksi hän on esiintynyt useissa elokuvissa. Shaqillä on myös ollut kaksi omaa tositelevisiosarjaa.
Vuonna 2019 O'Neal nousi jäseneksi Papa John's -pizzaketjun hallitukseen, sijoitti yhdeksään ketjun pizzeriaan Atlantan alueella ja ryhtyy pizzaketjun kasvoiksi.[4]
O'Neal on pestautunut Miami Beachin poliisivoimien reserviin vuonna 2005. Hän on toiminut vastaavassa virassa myös Doralissa, ja vuonna 2016 hänet nimitettiin šeriffin apulaiseksi Jonesboron kaupunkiin Georgiaan. Lisäksi hän on esiintynyt poliisin rekrytointivideolla.[5]
Saavutuksia
NBA
- vuoden tulokas kaudella 1992–1993 ja paikka tulokkaiden All Stars -ykkösviisikossa
- paras pelitilanneheittoprosentti kausina 1993–1994, 1997–1998, 1998–1999, 1999–2000, 2000–2001, 2001–2002, 2003–2004, 2004–2005, 2005–2006 ja 2008–2009
- 15 kertaa mukana NBA:n tähdistöottelussa (1993–1998, 2000–2007, 2009)
- paras pistekeskiarvo per peli NBA:n runkosarjassa kausina 1994–1995 ja 1999–2000
- valittiin vuonna 1996 yhdeksi NBA:n kaikkien aikojen 50 parhaasta pelaajasta
- runkosarjan arvokkain pelaaja kaudella 1999–2000
- tähdistöottelun arvokkain pelaaja vuosina 2000, 2004 ja 2009
- finaalien arvokkain pelaaja vuosina 2000, 2001 ja 2002
- Lakers ja Heat jäädyttäneet pelinumeron
Maajoukkue
- olympiakultaa 1996
- maailmanmestaruus 1994
- MM-kilpailujen arvokkain pelaaja 1994
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Taiteenala | |
---|
Henkilöt | |
---|
Muut | |
---|