Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet Japanissa
Japani on ainoa G7-maa, jossa esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliitto ei ole laillinen. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä kohtaavat ylipäänsäkin erilaisia vaikeuksia koskien mm. laillista suojaa ja apua.
Edo-kaudella oli tavallista, että vanhemmilla miehillä oli suhde nuorempien poikien, jotka olivat iältään 11–25 -vuotiailta, kanssa. Näistä pojista käytettiin nimitystä wakashu, ja vanhempien miesten oli tarkoitus toimia eräänlaisina menttoreina. Seksin rooli näissä suhteissa oli usein melko vähäinen. Wakashun ei odotettu nauttivan seksistä, sillä penetraation katsottiin olevan jotain likaista. Wakashut laskettiin toisinaan kolmanneksi sukupuoleksi, sillä japanilainen yhteiskunta jakoi ihmiset kolmeen luokkaan sen perusteella, ketkä pystyivät harrastamaan seksiä keskenään: miehet, naiset ja wakashut. Meiji-restauraation jälkeen wakashut alkoivat kadota.[1].
Homoseksuaalisuus oli laitonta Japanissa vuosina 1873–81 ja tuona aikana syytteeseen asetettiin ainoastaan 20 henkilöä.[2]
Perinteisesti Japanin valtauskonnoilla, shintolaisuudella ja buddhalaisuudella, ei ole ollut ongelmaa eikä uskontoja ole käytetty perusteena seksuaalivähemmistöjen syrjintään. Monilla Japanin historian suurmiehillä on ollut homoseksuaalisia suhteita. Näitä ovat mm. Tokugawa Ieyasu, Oda Nobunaga, Toyotomi Hideyoshi ja Miyamoto Musashi.[3].
Nykyään
Shinjuku Ni-chōme (japaniksi 新宿二丁目) on Tokion kaupunginosa, joka on tunnettu sateenkaariystävällisistä baareistaan ja kaupoistaan.[4]
Huhtikuussa 2021 hallitseva liberaalidemokraattinen puolue ilmoitti, että se aikoo säätää lain seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen suojaa parantavan lain viimeistään heinäkuuhun mennessä. Puolue on kuitenkin vesittänyt lakia siten, että oikeudellisen turvan sijaan lähinnä vain tietoisuuden lisäämistä vähemmistöistä. Amnesty International ja Human Rights Watch ovat kritisoineet Japania tästä.[5][6].
Homoseksuaalit miehet voivat luovuttaa verta 6 kuukauden karanteenin jälkeen.[7]
Samaa sukupuolta olevien avioliitto
Samaa sukupuolta olevien avioliitto ei ole laillinen Japanissa.
Maan perustuslaki määrittelee avioliiton "kahden suostuvaisen aikuisen" väliseksi liitoksi, mikä on perinteisesti tarkoittamaan vain heteropareja. Maaliskuussa 2021 Sapporon käräjäoikeus antoi lausunnon, jonka mukaan tämä näkemys menee perustuslain 14. artiklaa, joka kieltää syrjinnän "rodun, seksuaalisen suuntautumisen, uskonnon, sukupuolen, sosiaalisen statuksen tai perhetaustan" perusteella, vastaan.[8]. Lausunto on käynnistänyt keskustelun samaa sukupuolta olevien avioliiton laillistamisesta.[9]
Sukupuolen korjaus
Sukupuolenkorjausleikkaus on ollut laillista vuodesta 2004 lähtien. Voidakseen käydä prosessin läpi henkilön täytyy täyttää seuraavat ehdot:[10]
Oltava yli 20 vuotta vanha
Oltava naimaton
Oltava steriili
Ei saa olla alle 20-vuotiaita lapsia
Lokakuun 2023 lopulla Japanin korkein oikeus katsoi, että vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä on maan perustuslain vastainen.[11]