Seh-Dong-Hong-Beh oli Dahomeyn amatsonien johtaja kuningas Ghezon (1818–1858) alaisuudessa. Naissoturin syntymä- ja kuolinaikaa tai paikkaa ei tunneta.[1]
Abeokutan taistelu
Vuonna 1851 Seh-Dong-Hong-Beh johti 6 000 naisen armeijaa Egban linnoitusta vastaan Aboekutassa. Ennen hyökkäystä hän astui yhdistettyjen rykmenttien eteen vartalo öljyttynä kiiltäen. Hän nosti keihäänsä ja kutsui joukkojaan hyökkäykseen. Johtaja käski kaikkien sotilaidensa merkitsevän itsensä punaisella ja mustalla maalilla ja he vannoivat, että eivät nukkuisi, lepäisi tai söisi ennen kuin Abeokuta olisi kukoistettu.[2]
Dahomeyn joukot olivat varustautuneet keihäillä, jousilla ja miekoilla, kun taas Egboilla oli eurooppalaisia kanuunoita. Vain 1 200 amatsonia jäi henkiin pitkäksi venyneessä taistelussa.[1]
Taistelu ranskalaisia vastaan
Vuonna 1892 Dahomeyn kuningas Béhanzin taisteli ranskalaisia kolonisteja vastaan kauppaoikeuksista. Hän johti 12 000 sotilaan armeijaa, johon kuului 2 000 amatsonia. Dahomeyn armeija oli varustautunut pelkästään kivääreillä, kun taas ranskalaisilla oli konekivääreitä ja kanuunoita. Amatsonit hyökkäsivät ranskalaisten joukkojen ylittäessä jokea, saaden aikaan raskaita tappioita. He joutuivat lähitaisteluun ja pakottivat Ranskan armeijan vetäytymään. Muutamia päiviä myöhemmin ranskalaiset löysivät sillan, ylittivät joen ja kukistivat Dahomeyn armeijan tuiman taistelun jälkeen. Amatsonit polttivat peltoja, kyliä ja kaupunkeja välttääkseen niitä joutumasta ranskalaisille, mutta he pystyivät vain hidastamaan Dahomeyn joutumista Ranskan siirtomaaksi.[2]