Satu Johanna Järvelä (s. 4. lokakuuta 1977 Helsinki[1]) on aktiiviuransa lopettanut suomalainen lumilautailija, jonka erikoisalaa oli half-pipe. Hänen saavutuksiinsa kuuluvat ISF-liiton MM-voitto Sveitsin Davosissa 1995, USOpen voitot Yhdysvaltojen Strattonissa 1995 ja 1996 sekä maailmancupin voitto vuonna 2000[2] Sveitsissä. Järvelä on myös ensimmäinen suomalainen lumilautailun maailmanmestari. Järvelä osallistui myös Naganon olympialaisiin, joissa finaalipaikka jäi saavuttamatta[3]. Lumilautailusta Järvelä kiinnostui jo lapsena. Hän kärsi loukkaantumisista. Sittemmin hän on toiminut kilpailutuomarina sekä muun muassa Enni Rukajärven, Roope Tonterin ja Matti Suur-Hamarin managerina.[4]
Järvelä valittiin kansainvälisen lumilautaliiton (World Snowboard Federation) puheenjohtajaksi vuonna 2018[5] ja uudelleen vuonna 2022[6].
Lähteet