Sannäsin kartano (ruots. Sannäs gård) on Porvoon Sannaisissa sijaitseva entinen rälssisäterimaatila. Kartanon nykyinen päärakennus on Carl Ludvig Engelin piirtämä. 1960–2000-luvuilla kartano tunnettiin Lifimin liikkeenjohtokurssien pitopaikkana. Vuodesta 2018 Sannäsin kartanon on omistanut teollisuusneuvos Heikki Kyöstilän Planvest Oy.
Sannäsin omisti 1400-luvulla Pietari Svärd, joka kuului Liivinmaalta kotoisin olleeseen rikkaaseen sukuun. Vuonna 1467 Sannäsin omisti asemies Paavali Skytte, joka lahjoitti kartanon maat Naantalin luostarille kiitokseksi siitä, että tyttärensä Anna pääsi luostariin. Luostari kuitenkin palautti maat myöhemmin.
Kartano oli 1500-luvulla rälssitila, jonka tunnetuin haltija oli asemies Pentti Laurinpoika, joka aateloitiin nimellä Sabelhjerta saavutuksistaan sodassa Venäjää vastaan. Sabelhjerta osallistui kuningas Sigismundin rinnalla Ruotsin kuninkuudesta käytyyn sotaan Kaarle-herttuaa vastaan. Kaarle-herttua voitti, mutta Pentti Laurinpoika säästyi kostolta ja pääsi jopa Kaarle-herttuan suosioon. 1600-luvulla Sannäsin kartanon maaomistukset olivat niin laajoja, että myös alustalaisille voitiin lahjoittaa maata.
Sannäsin nykyinen väentupa on peräisin 1700-luvulta, jolloin suuri Pohjan sota heikensi kartanon taloutta. Tuolloin Sannäsin omisti Otto Henrik Sabelhjerta, jonka kerrotaan menettäneen kartanon korttipelissäBureille. Bureilta kartano periytyi Boijen suvulle.
Vuonna 1766 Sannäsiä hallitsi Otto Krister Boije, joka kuitenkin joutui myymään kartanon Johan Anders Jägerhornille. Tämä oli kenraali Yrjö Maunu Sprengtportenin kannattaja ja myöhemmin Suomen ylipäällikkö. Jägerhorn pakeni kohtaamiaan vaikeuksia Venäjälle ja edelleen Holsteiniin.
Mellinin tyttärentytär avioitui vapaaherra Gustaf Adolf Silfverhjelmin kanssa, mutta kuoli lapsivuoteeseen. Silfverhjelm solmi uuden avioliiton Creutzien sukuun kuuluneen kirjailija-toimittaja Elsa von Bornin kanssa. Vapaussodansotilaskomitea kokoontui Sannäsin kartanon valkoisessa salissa 1916-1918 useimpien kokoustensa ajaksi.[1] Silfverhjelm auttoi myös suomalaisia jääkäreitä, jotka palasivat Saksasta sukellusveneelläPernajanlahden edustalla olevaan saareen.
Vapaaherra Silfverhjelm joutui myymään Sannäsin vuonna 1927, minkä jälkeen kartanolla oli useita yksittäisiä omistajia. 1973 loppuvuodesta alussa kartano ostettiin Lifimin eli Liikkeenjohdon Instituutin käyttöön, jossa se pysyi Lifimin alasajoon 2007 saakka. Aalto-yliopistonholdingyhtiö osti Sannäsin kartanon vuonna 2010.[2]Planmeca Groupin perustajan Heikki Kyöstilän Planvest Oy osti kartanon vuonna 2018.[2][2] Sannäsin kartanon uudet rakennukset on suunnitellut Erkki Karvinen.[1]