Perheenjäsenten jättäminen Edoon panttivangeiksi oli jossain määrin käytössä jo ennen sankin kōtain voimaantuloa. Virallisesti kaikkia kattava käytäntö astui voimaan Tokugawa Iemitsun määräyksestä vuonna 1636. Tämän jälkeen sankin kōtaista muodostui daimoiden elämää voimakkaasti hallitseva toimintatapa. Järjestelmän vuoksi monet daimiot ylläpitivät Edossa kartanoitapalvelijoineen ja vartioineen. Ylimääräiset kartanot ja jatkuva matkustaminen aiheuttivat huomattavaa rasitusta daimioiden taloudelle, mikä esti heitä kokoamasta bakufua uhkaavia sotajoukkoja.[1]
Suurimmillaan daimioiden mukana matkustavien alaisten määrä nousi jopa useisiin tuhansiin. Vuosien kuluessa mukana kulkevien palvelijoiden ja sotilaiden lukumäärää jouduttiin supistamaan määräyksillä, koska suurten joukkojen katsottiin aiheuttavan kohtuutonta rasitusta tavalliselle kansalle.[1]
Vuoden 1862 lopussa sankin kōtai -järjestelmän määräyksiä lievennettiin, jotta daimot kykenisivät paremmin valmistautumaan mahdollisena pidettyyn sotaan länsimaalaisia vastaan. Daimioiden ei tarvinnut enää viettää Edossa kuin yksi vuosi kolmesta. Heillä oli myös lupa viedä perheensä pois Edosta.[2] Järjestelmää yritettiin myöhemmin ottaa uudelleen käyttöön, mutta shōgunaatin valta daimioihin oli tuolloin heikentynyt niin paljon, etteivät korkeimmat daimiot enää suostuneet vastaamaan shōgunaatin vaatimukseen. Hovin kehotuksesta shōgunaatti lopulta luopui yrityksistä järjestelmän palauttamiseksi.[3]
