"Sandstorm" on Daruden ensimmäinen single hänen debyyttialbumiltaan Before the Storm, joka julkaistiin vuonna 1999. Single oli vuoden 2000 parhaiten myynyt kahdentoista tuuman vinyylilevy maailmassa.[1] ”Sandstorm” ylitti kultarajan Yhdysvalloissa vuonna 2010 yli 500 000 kappaleen myynnillään.[2] Kappaletta on kuunneltu Spotifyssa vuoden 2023 maaliskuuhun mennessä yli 333 miljoonaa kertaa. Sen lisäksi kappaletta on kuunneltu levyiltä, iTunesista, YouTubesta ja Deezeristä. Se on Spotifyn kuunnelluin suomalainen kappale.[3]
Kappaleen musiikkivideon on ohjannut Juuso Syrjä. Siinä mies ja nainen jahtaavat salkkua kantavaa naista pitkin Helsinkiä. Darude itse tarkkailee takaa-ajoa rauhallisesti eri paikoissa. Lopuksi takaa-ajajanainen pettää toverinsa ja pakenee yhdessä takaa-ajetun naisen kanssa Daruden huvijahdille, joka suuntaa merelle. Salkun sisältöä tai takaa-ajon syytä ei paljasteta katsojalle.[4]
Daruden "Sandstorm"-kappaleesta on tullut myös meemi internet-kulttuurissa. Jos joku kysyy minkä tahansa kuulemansa kappaleen nimeä internetissä, tähän annetaan vastaukseksi ”Darude - Sandstorm” tai jonkinlainen väännelmä kappaleen nimestä (esimerkiksi Sarude - Dandstrom).[6]
2015 aprillipäivänä YouTube lisäsi videoihin "lisää musiikkia" -napin. Kun nappia painaa, alkaa soimaan lyhyt ote "Sandstorm"-kappaleesta. Palvelu myös ehdotti minkä tahansa haun jälkeen toista hakutulosta: "Tarkoititko Darude: Sandstorm?"[6]