Samuel Kaski

Samuel Kaski
Henkilötiedot
Syntynyt19. huhtikuuta 1968 (ikä 56)
Seinäjoki
Kansalaisuus Suomi
Ammatti tietojenkäsittelytieteen professori (laskennallinen data-analyysi), akatemiaprofessori (2016–2020)
Koulutus ja ura
Tutkinnot Teknillinen korkeakoulu, väitöskirja (TkT, 1997)
Instituutti Aalto-yliopisto
Tutkimusalue koneoppimismenetelmät useiden tietolähteiden analysoinnissa, sovellusalueena esimerkiksi täsmälääketiede
Aiheesta muualla
Kotisivu

Samuel Kaski (s. 19. huhtikuuta 1968, Seinäjoki) on tietojenkäsittelytieteen professori (2005–) Aalto-yliopiston Tietotekniikan laitoksella. Hän on Suomen Akatemian Laskennallisen päättelyn huippuyksikön (COIN) johtaja (2015–2017) ja akatemiaprofessori kaudella 1.1.2016–31.12.2020.[1][2][3]

Kaski väittely vuonna 1997 aiheesta Data exploration using self-organizing maps Teknillisestä korkeakoulusta. Väitöskirjan ohjasi Teuvo Kohonen.[4][5]

Kaskilla on 21784 sitaattia (5.1.2025).[6]

Samuel Kaski johti Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteistä Tietotekniikan tutkimuslaitosta (HIIT) viisi vuotta (2010–2015).

Samuel Kaski on tehnyt tutkimusta muun muassa Teuvo Kohosen kanssa.[7]

Kaski on osallistunut 219 tieteelliseen julkaisuun (12.12.2024). Kaski on saanut kaksi palkintoa: Winner of drug sensitivity prediction challenge (2012) ja Best paper award, ECML 2011 (2011).[8]

Kaski on ohjaajana Integrative Life Science -tohtoriohjelmassa Helsingin yliopistossa.[8]

Lähteet

  1. Akatemiaprofessorit Suomen Akatemia, aka.fi. Arkistoitu 23.1.2016. Viitattu 30.1.2016.
  2. Kaski, Samuel. 1.1.2016–31.12.2020 Suomen Akatemia, aka.fi. Arkistoitu 3.2.2016. Viitattu 30.1.2016.
  3. Curriculum vitae: Kaski, Samuel 16.9.2015. Aalto-yliopisto, aalto.fi. Viitattu 30.1.2016.
  4. Data exploration using self-organizing maps, Oulun yliopiston kirjasto, 5.1.2025. [1]
  5. Samuel Kaski, Data exploration using self-organizing maps, Espoo 1997, Teknillinen korkeakoulu. [2]
  6. Samuel Kaski, AD Scientific Index, 5.1.2025. (https://www.adscientificindex.com/scientist/samuel-kaski/4990285)
  7. Kohonen, Teuvo; Kaski, Samuel; Lagus, Krista; Salojarvi, Jarkko; Honkela, Jukka; Paatero, Vesa; Saarela, Antti (May 2000). "Self organization of a massive document collection". *IEEE Transactions on Neural Networks*. **11** (3): 574–585. IEEE. doi:10.1109/72.846731.(https://psu.edu).
  8. a b Samuel Kaski, Helsingin yliopisto, 2024.(https://researchportal.helsinki.fi/fi/persons/samuel-kaski)


Aiheesta muualla