Samu Heikkilä (s. 31. heinäkuuta 1971 Karstula) on suomalainen elokuvaleikkaaja, -äänisuunnittelija ja käsikirjoittaja.
Elämä
Heikkilä on voittanut parhaan leikkauksen Jussi-palkinnon kuudesti, elokuvista Levottomat, Paha maa, Valkoinen kaupunki, Häiriötekijä, Tyhjiö ja Tytöt tytöt tytöt.[1] Hän on ollut ehdolla palkintoon myös elokuvista Miehen työ, Kukkia ja sidontaa, Kuutamolla, Postia pappi Jaakobille, 8-pallo, Toiset tytöt, Jättiläinen, Toivon tuolla puolen ja Seurapeli. Heikkilä on saanut Jussi-palkinnon myös Janne Laineen ja Kirka Sainion kanssa parhaasta äänisuunnittelusta elokuvaan Paha maa.
Vuonna 2005 hänelle myönnettiin elokuvataiteen valtionpalkinto yhdessä ohjaaja Aku Louhimiehen ja elokuvaaja Rauno Ronkaisen kanssa.[2]
Marraskuussa 2013 Samu Heikkilän käsikirjoitus ”Miss Zahra” valittiin kärkikolmikkoon Novellielokuva 2014 kilpailussa. [3] Elokuva sai ensi-iltansa syksyllä 2014.
Vuonna 2016 Samu Heikkilälle myönnettiin synnyinkuntansa Karstulan vuosittain jakama tunnustus Karstulan Kopes.[4]
Vuonna 2019 Heikkilä palkittiin yhdessä Aleksi Salmenperän kanssa Nordisk Film -palkinnolla elokuvasta Tyhjiö.[5]
Filmografia
Dokumenttielokuvat
Fiktioelokuvat
Televisiosarjat
Käsikirjoitukset
- Siperiaan, rakkaani (2017)
- Häiriötekijä (2015)
- Miss Zahra (2014)
- Kekkonen (1998)
Lähteet
Aiheesta muualla
|
---|
Kansainväliset | |
---|
Kansalliset | |
---|
Henkilöt | |
---|
Muut | |
---|