Samson Agonistes on John Miltonin kirjoittama traaginen lukudraama.  Se ilmestyi Miltonin runoelman Paradise Regained yhteydessä vuonna 1671, ja kirjan nimisivulla luki: "Paradise Regained / A Poem / In IV Books / To Which Is Added / Samson Agonistes". Yleisesti ajatellaan, että Milton aikoi kirjoittaa Samson Agonistesia samoihin aikoihin kuin Paradise Regainedia, mutta että Milton sai sen valmiiksi myöhemmin.

Milton alkoi tehdä suunnitelmia tragedioiden aiheiksi muistikirjaansa 1640-luvulla. Monet hänen ideoistaan käsittelivät Simsonia, ja hän suunnitteli teokselleen nimiä kuten Samson pursophorus or Hybristes tai Samson marriing or Ramath Lechi tai Dagonalia. Hänen lopulta valitsemansa nimi korostaa Samsonia taistelijana tai voimamiehenä. Näytelmä sisältyi teokseen Paradise Regained, ja sen painoi 29. toukokuuta 1671 John Starkey. Ei ole varmaa tietoa siitä, milloin Milton kirjoitti teoksensa. Niinpä se voi olla varhaistuotantoa ja sisältää Miltonin ajatuksia Englannin sisällissodasta tai se voi olla myöhäistuotantoa ja ilmaista hänen epätoivoaan restauraatiota eli kuningasvallan palauttamista kohtaan. Varhaistuotantoon kuulumisesta todistaa hänen uskonsa vallankumoukseen; myöhäistuotantoon kuuluminen yhdistää teoksen hänen myöhäiskauden teoksiinsa kuten Kadotettuun paratiisiin ja silloin teos kommentoisi tasavallan kaatumista. Vuonna 1671 teoksesta otettiin uusi painos uudella nimilehdellä ja sen alkuun lisättiin Miltonin teksti muinaiskreikkalaisesta tragediasta ja Aristoteleen Runousopista.^[1]

Milton kirjoitti nimisivulle, että teos oli "dramaattinen runo" eikä siis draama. Hän ei toivonut, että teos esitettäisiin näyttämöllä, mutta ajatteli sen vaikuttavan ihmisiin.^[2] Hän toivoi, että yhdistämällä Samsonin piirteitä muihin Raamatun hahmoihin, kuten Jobiin tai psalmien kirjoittajaan, hän kykenisi luomaan täydellisen sankarin, joka voisi käsitellä monimutkaisia teologisia kysymyksiä.^[3] Kirjoittamalla runon ja valitsemalla sankarikseen Samsonin Milton kuvasi myös omaa sokeuttaan, joka vaivasi häntä elämän loppupuolella.

Samson Agonistes perustuu Simsonin tarinaan Vanhassa Testamentissa. Tarina kerrotaan Tuomarien kirjan luvuissa 13–16. Miltonin teos dramatisoi tarinan, joka alkaa Tuomarien kirjan jakeesta 16:23, siis toiminnan keskeltä. Samson on joutunut filistealaisten vangiksi, hänen hiuksensa eli hänen voimanlähteensä on leikattu ja hänen silmänsä kaivettu ulos. Samson on "Blind among enemies, O worse than chains" (rivi 66).

Näytelmän alkupuolella Samson nöyrtyy Jumalan edessä myöntämällä, ettei hänen voimansa ole hänen omansa: "God, when he gave me strength, to show withal / How slight the gift was, hung it in my hair" (rivit 58–9).

Kuoro käsittelee Samson taustaa ja kuvailee hänen sotasaavutuksiaan:

Ran on embattled armies clad in iron, 

And, weaponless himself, 

Made arms ridiculous, useless the forgery 

Of brazen shield and spear, the hammered cuirass, Chalybean-tempered steel, and frock of mail 

Adamantean proof; 

...

Then with what trivial weapon came to hand, 

The jaw of a dead ass, his sword of bone, 

A thousand foreskins fell 

(rivit 129–134, 142–4)

Vaikka hän on suurmies, muistuttaa kuoro, Samson on (todellisen ja metaforisen) sokeutensa takia vanki:^[4]

Thou art become (O worst imprisonment!) 

The Dungeon of thy self; thy soul 

(Which men enjoying sight oft without cause complain) Imprisoned now indeed, 

In real darkness of the body dwells, 

Shut up from outward light 

To incorporate with gloomy night 

For inward light alas 

Puts forth no visual beam 

(rivit 155–163)

Samson paljastaa kuinka hän menetti voimansa: koska himoitsi Dalilaa ja omien tekojensa myötä petti Jumalan:^[5]

I yielded, and unlocked her all my heart, 

Who with a grain of manhood well resolved 

Might easily have shook off all her snares: 

But foul effeminancy held me yoked 

Her bond-slave. O indignity, O blot 

To honor and religion! Servile mind 

Rewarded well with servile punishment! 

(rivit 407–413)

Hänen tilansa on kuitenkin enemmän kuin vain hänen omansa:^[6]

Or to th' unjust tribunals, under change of times,

And condemnation of the ingrateful multitude. 

If these they scape, perhaps in poverty 

With sickness and disease thou bow'st them down, 

(rivit 695–698)

Kun Samson on torjunut Dalilan vetoomukset, tämä pyytää Samsonilta, että saisi koskettaa miehen kättä (rivi 951) ja Samson vastaa kieltävästi:  "Not for thy life, lest fierce remembrance wake / My sudden rage to tear thee joint by joint" (rivit 952–3). Hän neuvoo Dalilaa, miten olla järkyttämättä itseään: “At distance I forgive thee, go with that" (rivi 954). Pian sen jälkeen kuoro valittaa naisten luonnetta ja petollisuutta:^[7]

Whate'er it be, to wisest men and best 

Seeming at first all heavenly under virgin veil, 

Soft, modest, meek, demure, 

Once joined, the contrary she proves, a thorn 

Intestine, far within defensive arms 

A cleaving mischief, in his way to virtue 

Adverse and turbulent, or by her charms 

Draws him awry enslaved 

With dotage, and his sense depraved 

To folly and shameful deeds which ruin ends. 

(rivit 1034–1043)

Harapha huomauttaa, että Samson on

... no worthy match 

For valor to assail, nor by the sword 

Of noble warrior ... 

But by the barber’s razor best subdued 

(rivit 1164-7)

Hän kuitenkin kuvailee Samsonin menneitä saavutuksia sanoessaan "thou art famed / To have wrought such wonders with an ass’s jaw" (rivit 1094-5). Kuoro pui sitä, kuinka Jumala antaa yksittäisille ihmisille vallan vapauttaa oma kansansa kahleistaan ja erityisesti väkivallan avulla:

He all their ammunition 

And feats of war defeats 

With plain heroic magnitude of mind 

And celestial vigor armed; 

Their armouries and magazines contemns, 

Renders them useless, while 

With winged expedition 

Swift as the lightning glance he executes 

His errand on the wicked, who surprised 

Lose their defence, distracted and amazed. 

(rivit 1277–86)

Runoelman viimeiset 250 riviä kuvailevat väkivallan tekoa, joka tapahtuu näytelmän aikana: Samson saa itselleen voiman tuhota temppelin ja surmata kaikki filistealaiset ja samalla itsensä. Tämä ei kuitenkaan tapahdu näyttämöllä vaan näytelmän henkilöhahmot kertovat tapahtuneesta. Kun temppelin tuhosta on kerrottu, runo korostaa kuolemaa eikä rauhaa: 

Man. I know your friendly minds and – O what noise! 

    Mercy of Heav’n, what hideous noise was that! 

    Horribly loud, unlike the former shout. 

Chor. Noise call you it, or universal groan, 

    As if the whole inhabitation perished? 

    Blood, death, and dreadful deeds are in that noise, 

    Ruin, destruction at the utmost point. 

Man. Of ruin indeed methought I heard the noise. 

    Oh it continues, they have slain my son. 

Chor. Thy son is rather slaying them; that outcry 

    From slaughter of one foe could not ascend. 

Man. Some dismal accident it needs must be; 

    What shall we do, stay here or run and see? 

Chor. Best keep together here, lest running thither 

    We unawares run into danger’s mouth. 

    This evil on the Philistines is fall’n; 

    From whom could else a general cry be heard? 

(rivit 1508–24)

Manoa, Samsonin isä, kuvailee tapahtumia näin: "Sad, but thou know’st to Israelites not saddest / The desolation of a hostile city" (rivit 1560–1). Viimeiset rivit kuvailevat katharsista, joka näyttäisi ottavan vallan näytelmän lopussa:

His servants he with new acquist 

Of true experience from this great event 

With peace and consolation hath dismissed, 

And calm of mind, all passion spent. 

(lines 1755–1758)

• Samson
• Manoa, Samsonin isä
• Dalila, Samsonin vaimo
• Harapha of Gath
• Viranomainen
• Sanansaattaja
• Daniittien kuoro

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Viitteet korjattava oikeaan muotoon. Osasta viitteistä ei selviä mikä kirja kyseessä.

• Achinstein, Sharon. "Samson Agonistes" in A Companion to Milton. Ed. Thomas Corns. Oxford: Blackwell Publishing, 2003.
• Bush, Douglas, ed. The Complete Poetical Works of John Milton. Boston: Houghton Mifflin Company, 1965.
• Coffey, John. "Pacifist, Quietist, or Patient Militant? John Milton and the Restoration" Milton Studies 42 (2002): 149–174.
• Di Salvo, Jackie. "Intestine Thorn: Samson's Struggle with the Woman Within" in Milton and the Idea of Woman. Ed. Julia Walker. Urbana: University of Illinois Press, 1988.
• Guibbory, Achsah. "Milton and English Poetry" in A Companion to Milton. Ed. Thomas Corns. Oxford: Blackwell Publishing, 2003.
• Guillory, John. "Dalila's House: Samson Agonistes' and the Sexual Division of Labor" in Rewriting the Renaissance: The Discourses of Sexual Difference in Early Modern Europe. Ed. Margaret
• Ferguson, Maurren Quilligan, and Nancy Vickers. Chicago: University of Chicago Press, 1986.
• Lieb, Michael. Milton and the Culture of Violence. London: Cornell University Press, 1994.
• Lewalski, Barbara. "Genre" in A Companion to Milton. Ed. Thomas Corns. Oxford: Blackwell Publishing, 2003. 
• Loewenstein, David. "Samson Agonistes and the Culture of Religious Terror" in Milton in the Age of Fish. Ed. Michael Lieb and Albert C. Labriola. Pittsburgh: Duquesne University Press, 2006. 
• Milazzo, Chris. "Notre Dame Theater Performance Explores Disability." College of Arts and Letters 1 December 2011.
• Milton, John. The Complete Poetry and Essential Prose of John Milton. ed. William Kerrigan, John Rumrich, and Stephen Fallon. New York: The Modern Library, 2007. 
• Radzinowicz, Mary Ann. Toward Samson Agonistes: the Growth of Milton's Mind. Princeton: Princeton University Press, 1978. 
• Sauer, Elizabeth. “The Politics of Performance in the Inner Theater: Samson Agonistes as Closet Drama”, in Milton and Heresy Ed. Stephen B. Dobranski & John Rumrich. Cambridge: Cambridge University Press, 1998. 
• Shawcross, John. John Milton: The Self and the World. Lexington: University Press of Kentucky, 1993.
• Takeda, Arata. "Suicide bombers in Western literature: Demythologizing a mythic discourse". Contemporary Justice Review 13.4 (2010): 455–475. 
• Teskey, Gordon. Delirious Milton: The Fate of the Poet in Modernity. London: Harvard University Press, 2006.