Sambia osallistui Rio de Janeiron olympialaisiin vuonna 2016 joukkueella, johon kuului seitsemän urheilijaa neljästä eri lajista. Kyseessä oli maan 13. esiintyminen olympialaisissa, tosin vuonna 1964 Pohjois-Rhodesian nimellä. Maan lipunkantajana avajaisissa toimi judoka Mathews Punza[1]. Mitaleita maa ei saavuttanut.
Joukkue
Judo
Sambia sai kutsun lähettää yhden judokan Rio de Janeiroon miesten alle 66-kiloisten sarjaan, koska maan Mathews Punza sai paikan kisoihin maanosapaikan avulla Sambian korkeimmin rankattuna judokana. Hän voitti ensimmäisen ottelunsa mutta hävisi toisen eikä päässyt pidemmälle.[2]
Nyrkkeily
Sambia sai kutsun lähettää yhden urheilijan miesten alle 75-kiloisten sarjaan. Maata edusti Benny Muziyo, joka kuitenkin hävisi jo ensimmäisen ottelunsa eikä päässyt jatkoon.[3][4]
Uinti
Sambia sai FINA:lta kutsun lähettää kaksi urheilijaa (yhden miehen ja yhden naisen) edustamaan maataan olympialaisiin. Kumpikaan heistä ei päässyt jatkoon alkueristä.[5][6]
Yleisurheilu
Seuraavat kolme sambialaista urheilijaa saavuttivat vaaditut tulosrajat kisoihin. Heistä Kabange Mupopo pääsi jatkoon ensimmäiseltä kierroksella, mutta siihen matka katkesikin.[7][8]
Lähteet