Rusokantokääpä (Fomitopsis rosea) on harvinainen kääpälaji. Suomessa se luokitellaan silmälläpidettäväksi.[2] Se esiintyy nimensä mukaisesti kannoissa ja kaatuneissa kuorellisissa kuusissa, harvoin isäntäpuuna voi olla myös mänty tai kelottunuthaapa. Rusokantokääpä on melko yleinen Pohjois-Suomessa, mutta harvinaistuu etelään päin mentäessä. Sen löytää parhaiten vanhoista luonnontilaisista metsistä esimerkiksi kansallispuistoissa ja muissa suojelluissa metsissä. Laji ei siedä juurikaan ihmistoimintaa, joten rusokantokääpä toimii hyvänä indikaattorina metsän luonnontilaisuudesta.[3][4]
Rusokantokäävän pileaattiset, monivuotiset itiöemät kasvavat 12 cm leveiksi ja 6 cm korkeiksi. Yläpinta on ruskehtavanharmaa, vanhemmiten lähes musta, kasvavana reuna ruusunpunainen. Pillistö on tuoreena vaaleanpunainen , kuivuessaan ruskehtava. Pillejä on 3-5 millimetrillä. Malto on väriltään syvän ruusunpunainen, pikemminkin hopeanharmahtavaa kuin ruskehtavaa, purukumimaista eli venyvän sitkeää. Itiöemät ovat kaviomaisia ja kasvavat yksittäin, kun samantyyppisellä Fomitopsis cajanderi -lajilla itiöemät ovat ryppäinä ja malto ruskehtavaa. Nuoret yksilöt ovat pinnaltaan hennon nukkakarvaisia, vanhemmiten karvat katoavat. [5][4]