Louis Rodolphe Salis[2] (29 May 185129. toukokuuta1851 – 20 March 189720. maaliskuuta1897) oli Le Chat Noir ("Musta kissa") -kabareen (joka tunnettiin vuonna 1881 aluksi nimellä "Cabaret Artistique") perustaja ja johtaja. Salisia pidetään modernin kabareen luojana: hänen perustamansa Le Chat Noir on tiettävästi ensimmäinen yökerho, jossa yleisö seurasi pöydistä käsin, virvokkeita nauttien, lavalla olevaa esitystä, jota juonsi yleisön kanssa kommunikoiva seremoniamestari.
Salisin haaveena oli luoda kahvila, jossa yhdistyisivät taide ja mahdollisuus nauttia alkoholijuomia: "kahvila joka edustaisi puhtainta Ludvig XIII:n tyyliä... jossa bysanttilaisen, takorautaisen kattokruunun alla herrasmiehet, porvarit ja talonpojat saisivat nauttia absinttia Victor Hugon ja Garibaldin tyyliin." [4] Salis avasi kahvilan ja antoi sen nimeksi Musta kissa (Le Chat Noir). Kahvila avattiin marraskuussa 1881 kahden huoneen tilassa osoitteessa 84 Boulevard Rochechouart (seinässä on yhä nähtävissä muistokyltti). Siellä tarjottiin huonoa viiniä ja sisustus oli vielä melko karu. Mutta alusta alkaen ovella vieraita tervehti sveitsiläinen vartija, joka oli upeasti pukeutunut päästä varpaisiin, ja jonka tarkoituksena oletettavasti oli houkutella sisään maalareita ja runoilijoita mutta pitää poissa "surullinen papisto ja armeijaväki." Salis oli hankkinut hieman pilanpäiten kunniapaikalle marmorisen takan yläpuolelle veistoksen Ludvig XIII:n pääkallosta lapsena. [5]
Klubin menestys varmistettiin tarjoamalla oleskelupaikka radikaalien nuorten kirjailijoiden ja taiteilijoiden ryhmälle, jonka nimi oli Les Hydropathes (”ne, jotka pelkäävät vettä”) ja jota johti toimittaja Emile Goudeau . Ryhmä väitti vastustavansa vettä, ja joi siksi mieluummin viiniä ja olutta. Goudeaun klubi tapasi ensin Goudeaun kotona Rive Gauche (Seinen vasemmalla rannalla), mutta oli tullut niin suosituksi, että se tarvitsi uuden kokoontumispaikan. Salis tapasi Goudeaun ja vakuutti hänet siirtämään klubinsa Seine- joen yli 84 Boulevard Rochechouartille Le Chat Noirin tiloihin. [6]
Kuuluisa Steinlen-juliste, jossa mainostetaan Le Chat Noir -kiertuetta vuonna 1896.
Myös Le Chat Noir tarvitsi pian uudet, suuremmat tilat. 10. kesäkuuta 1885 Salis muutti fanfaarien säestyksellä osoitteeseen 12 Rue Victor-Masse (joka ennen vuotta 1885 oli ollut Rue de Laval 12). Pariisin runoilijat ja laulajat löysivät nopeasti Le Chat Noirin esiintymispaikakseen. Le Chat Noir toimi 12 vuoden ajan ja lopetettiin lopulta vuonna 1897 Salisin kuoltua maaliskuussa 1897. Salisin kuoleman jälkeen kolmas, eri toimijan pyörittämä Le Chat Noir avattiin osoitteessa 68, Boulevard de Clichy, vuonna 1907.
Joka perjantai lounasaikaan valmistauduttiin illan esitykseen ja osallistuttiin humoristisen lehden toimitukseen. Salis tuli tunnetuksi legendaarisesta piheydestään, [7] ja hän löysi kaikki tekosyyt olla maksamatta henkilöstölleen, toimittajilleen ja taiteilijoilleen. Hän jopa halusi saada esiintyjät maksamaan siitä, että he saivat esiintyä klubilla ja onnistuikin tässä jossain määrin. Salisin persoonallinen viehätysvoima houkutteli paikalle suuren joukon poikkeuksellisen lahjakkaita taiteilijoita ja yleisöä. Baarin ja viihteen yhdistelmä oli silloin uusi ja veti väkeä. Lisäksi Salis keksi, että pianonsoitto voisi sopia tilaan. Piano hankittiin ja koska lainsäädäntö pian kielsi uusilta paikoilta tämän innovaation, Salis sai kilpailuedun muihin toimijoiden nähden.
"Miehekäs, neliömäiset olkapäät, punaiset hiukset", Lawrence Tailhade kuvasi Salista, "iätön, vaikkakin tukeva, uurteiset kasvot, yllään romanttisesta, kukikkaasta kankaasta ommeltu liivi, joka muodosti voimakkaan vastakohdan tumman takin ryhdikkyyden kanssa. Punertavat hiukset sopivat yhteen hänen kuparinpunaisen partansa kanssa ja hän muistutti jollain tavalla flaamilaista sotilasta... [Hänellä oli] korostettu, pureva ja sarkastinen, pronssiselta kalskahtava bariton, jolla hän jyrisevästi ja kyynisesti pani matalaksi toisin ajattelevat. Hän oli kuin hurmaava silmänkääntäjä. " [8]
1890-luvulla Salis vei Le Chat Noirin kiertueelle eri puolille Ranskaa vuokraamalla teattereita ja tapahtumapaikkoja, mikä oli silloin uutta ja ennennäkemätöntä. Hän kieltäytyi usein eri tekosyillä maksamasta tapahtumapaikan vuokramaksua.
↑Lawrence Tailhade disliked because of Salis; Salis mockery made Public, Lawrence Tailhade or provocation considered a lifestyle, Gilles Picq, Jean - Pierre Rioux, ed.
↑On the walls of Paris: Guide plaques Dautriat Alain, ed.
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista. Alkuperäinen artikkeli: En:Rodolphe Salis
_-_Google_Art_Project.jpg)
