Rodney Dangerfield (alkuperäinen nimi Jacob Rodney Cohen, 22. marraskuuta1921New York, Yhdysvallat – 5. lokakuuta2004Los Angeles, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen koomikko ja näyttelijä. Hänet tunnetaan erityisesti tavaramerkkilauseestaan ”I don't get no respect” (”Minua ei yhtään arvosteta”), jonka itseään väheksymisen teeman ympärille hänen komediansa yleensä rakentui.[1]
Dangerfieldin alkuperäinen nimi oli Jacob Cohen. Hän syntyi New Yorkin Long Islandillajuutalaiseen perheeseen ja vietti lapsuutensa Queensin kaupunginosassa. Hänen suhteensa vanhempiinsa oli etäinen. Kun vanhemmat erosivat, Jacob jäi asumaan äitinsä kanssa. Dangerfield sanoo tunteneensa nuorena alemmuutta ja hakeneensa hyväksyntää kaveripiirissä olemalla hauska.[1]
Ura
Dangerfield aloitti stand up -koomikon uransa 19-vuotiaana muutettuaan ensin nimekseen Jack Roy, mutta ei saavuttanut mainittavaa menestystä. Mentyään 27-vuotiaana naimisiin hän lopetti esiintymisen 15 vuodeksi pystyäkseen elättämään perheensä. 42-vuotiaana hän palasi komedian pariin taiteilijanimellä Rodney Dangerfield ja alkoi saavuttaa menestystä. Dangerfield esiintyi useasti The Ed Sullivan Show’ssa ja etenkin The Tonight Show’ssa. Keskeinen seikka hänen menestyksessään oli hänen keksimänsä lentävä lause ”I don't get no respect”. Sen avulla hän loi itselleen imagon, johon kuulijat voivat samastua.[1]
Dangerfieldin ensimmäinen elokuvarooli oli vuonna 1971 elokuvassa The Projectionist. Hänen tunnetuin elokuvansa on Latvasta laho (1980), jossa näyttelivät myös Chevy Chase, Ted Knight ja Bill Murray. Elokuvamenestyksestään huolimatta hän nautti kuitenkin aina eniten stand up -komedian tekemisestä, koska vain sen kautta hän sai välittömän kontaktin yleisöön.[1]
Dangerfield sai vuonna 1980 parhaan komediaäänitteen Grammy-palkinnon levystä No Respect.[2] Hän julkaisi vuonna 2004 omaelämäkerran It's Not Easy Bein' Me: A Lifetime of No Respect but Plenty of Sex and Drugs ja jatkoi aktiivista ja menestyksekästä esiintymistä kuolemaansa asti.[3]
Yksityiselämä
Dangerfield oli kahdesti naimisissa, ja hänellä on yksi tytär ja yksi poika. Hän kuoli vuonna 2004 Los Angelesissa sydänleikkauksen komplikaatioihin.[3]
Lähteet
↑ abcdDangerfield dies 6.10.2004. The Sydney Morning Herald.. Viitattu 28.6.2012.