Risto Eino Alfred Westerlund (käytti taiteilijanimeä Risto Veste; 17. marraskuuta 1919 Helsinki – 6. elokuuta 1987 Rovaniemi)[1] oli suomalainen ohjaaja, näyttelijä ja teatterinjohtaja.
Risto Veste kävi Suomen teatterikoulun vuosina 1944–1945 ja teki jatko-opintoja muun muassa Elli Tompurin, Bertha Lindgrenin ja pantomiimikko Marcel Marceaun johdolla. Vuonna 1961 hän perehtyi Moskovassa Tšehoviin ja muuhun venäläiseen teatteritaiteeseen.[2]
Ensimmäisen kiinnityksensä Risto Veste sai jo ennen teatterikoulua vuonna 1940 Helsingin Kansanteatteri–Työväenteatteriin, joka toimi silloin kahdessa osoitteessa, Koiton talossa ja Vanhalla ylioppilastalolla. Veste muisteli juosseensa tuolloin 40 iltana Mustalaisruhtinattaresta välillä pieneen rooliin Koiton Kamelianaiseen ja taas takaisin Vanhalle[3]. 1940-luvulta alkaen hän esiintyi myös elokuvissa, joihin lukeutuvat Synnin jäljet (1946), Suopursu kukkii (1947) ja Soita minulle, Helena! (1948). Kaikkiaan hän näytteli noin 15 elokuvassa.[4] Vuonna 1948 Veste siirtyi ohjaaja-näyttelijäksi Kuopion Yhteisteatteriin.[2]
Teatterinjohtajana Veste toimi Rovaniemen teatterissa 1953–1954[5], Kemin kaupunginteatterissa 1954–1960, Oulun Teatterissa 1961–1965[6], Oulun kaupunginteatterissa 1965–1970[6] ja sitten Vaasan kaupunginteatterissa 1970–1972[7]. Vaasasta hän palasi vielä ensin johtajaksi ja sitten ohjaajaksi Rovaniemelle, jossa hän vietti 40-vuotistaiteilijajuhlaansa vuonna 1980.[2][8]
Erityisesti Vesten johtajavuosia Oulussa arvostettiin ja sanottiin hänen tuoneen kaupunkiin aivan uudenlaista teatteria. Ohjelmisto ulottui klassikoista yhdysvaltalaisiin uutuusnäytelmiin.[2]
Lähteet
Aiheesta muualla
