Rikkinäisten ikkunoiden teoria

Tämä artikkeli käsittelee kriminologista teoriaa. Sitä ei tule sekoittaa taloustieteeseen liittyvään rikotun ikkunan virhepäätelmään.
Rikkinäisiä ikkunoita Pruitt-Igoen kaupunginosassa Saint Louisissa Yhdysvalloissa.

Rikkinäisten ikkunoiden teoria on kriminologinen teoria siitä, kuinka kaupunkielämässä ilmenevät häiriöt, kuten roskaaminen, töhrintä ja vandalismi lisäävät rikollisuutta ja epäsosiaalista käyttäytymistä. Teorian mukaan kaupunkiympäristön tarkkailu ja pitäminen hyvässä kunnossa ehkäisevät vandalismin ja rikollisuuden laajenemisen.

Teorian esittivät vuonna 1982 yhteiskuntatieteilijät James Q. Wilson ja George L. Kelling artikkelissaan Broken windows: the police and neighbourhood safety.[1] Sittemmin siitä on kiistelty sekä yhteiskuntatieteiden piirissä että julkisesti. Teorialla on perusteltu kriminaalipolitiikan uudistuksia.

Rikkinäisten ikkunoiden teoria on saanut tukea empiirisistä tutkimuksista[2]. Toisaalta sitä on myös runsaasti arvosteltu. Siihen liittyvä käytetty menetelmä on nollatoleranssi, jolla tarkoitetaan puuttumista pikkurikkeisiin, jolloin rikollisuus vähenee[3]. Suomessa nollatoleranssia on sovellettu Stop Töhryille -kampanjalla.[4]

Lähteet

  1. ↑ Kelling, George L. & Wilson, James Q.: Broken Windows : The police and neighborhood safety. The Atlantic, maaliskuu 1982, s. 29–38. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 2.2.2020. (englanniksi)
  2. ↑ ”Rikkinäisten ikkunoiden teoria” paljastui todeksi Uusi Suomi. 24.11.2008. Viitattu 2.2.2020. (englanniksi)
  3. ↑ Amerikkalaistutkimus: Nollatoleranssi ei toimi. Helsingin Sanomat. 18.6.2006. Arkistoitu 3.8.2012. Viitattu 3.3.2012.
  4. ↑ 0-toleranssi – Stop töhryille Nollatoleranssi.info. Viitattu 2.2.2020. (englanniksi)
Tämä yhteiskuntaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.