Renkomäen koulu on Lahden Renkomäessä sijaitseva koulu, joka perustettiin vuonna 1901.[1] Koulun nykyisenä rehtorina toimii Karoliina Mäkelä. Koulurakennusta on laajennettu vuosina 1953, 1965, 2008, 2020 ja 2022.
Historia
Renkomäen koulu perustettiin vuonna 1901 Simolan, nykyisen Renkomäen, kaupunginosaan. Kun ihmisiä alkoi muttamaan Renkomäkeen, myös oppilasmäärä kasvoi. Vuonna 1953 koulu siirtyi viereisen asuintalon tiloihin. Vuonna 1965 oppilasmäärä oli taas kasvanut ja kouluun rakennettiin länsisiipi. Tähän aikaan opettajat asuivat koululla vanhojen asuntojen tiloissa.
Koulun oppilasmäärä jatkoi kasvuaan ja vuonna 2008 koulun pihalle rakennettiin parakit, mihin ensimmäinen luokka siirtyi. Vuonna 2019 tilojen puutteen takia alettiin suunnittelemaan monitoimitaloa koulun tilalle. Vuonna 2020 koulun viereinen kirjasto purettiin, ja kirjasto siirtyi koulun tiloihin. Viidennet ja kuudennet luokat siirtyivät Launeelle hetkeksi aikaa kirjaston siirtymisen takia. Vuonna 2022 monitoimitalon nimeksi paljastettiin tulevan Aura. Monitoimitalo Aura valmistui joulukuussa 2022, ja oppilaat siirtyivät uuden koulun tiloihin vuonna 2023 tammikussa.
Monitoimitalo Aura
Monitoimitalo Aura avattiin vuonna 2023 oppilaille. Monitoimitalon tiloissa on myös Renkomäen päiväkodilta siirtynyt esikoulu, neuvola ja hammaslääkäri. Tiloissa sijaitsevat myös Renkomäen kirjasto ja Ali-Juhakkalan koulu, joka siirtyi Launeelta Renkomäkeen 2023 tammikuussa.[2]
Tulevaisuus
Kesällä 2023 aiotaan viimeistellä monitoimitalon pihaa, ja suunitelmissa on purkaa vanhan Renkomäen koulun itä-siipi, ja muuttaa loput asuintaloiksi.
Lähteet
- Mikko Kutilainen: Vanhat kartat Vanhat kartat - Suomi. Viitattu 14.3.2023.
Viitteet