Rami Rantanen (s. 25. marraskuuta 1968 Helsinki) on suomalainen jalkapalloilija ja jalkapallovalmentaja.[1] Hän oli pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja.
Rantasen ura alkoi juniorina Pallokerho-35:ssä, josta hän siirtyi myöhemmin Helsingin Jalkapalloklubin juniorijoukkueisiin. Rantanen nousi HJK:n edustusmiehistöön kaudella 1987, jolla hän voitti heti ensimmäisen mestaruutensa. Myös toinen HJK-kausi päättyi kultaan. Rantanen siirtyi 1989 Lahden Reippaaseen ja sieltä 1991 Kuusysiin, jossa hän voitti taas Suomen mestaruuden. Kaudet 1992–1994 Rantanen pelasi jälleen Helsingin Jalkapalloklubissa. Hän voitti viimeisen mestaruutensa HJK:ssa 1992. HJK:sta Rantanen siirtyi Ruotsin pääsarjassa pelanneeseen Trelleborgiin, jossa hän pelasi kolme vuotta. Palattuaan Suomeen vuonna 1998 Rantasen uudeksi seuraksi tuli PK-35, joka seuraavalla kaudella muuttui FC Jokereiksi. Kaudeksi 2001 hän siirtyi Atlantis FC:hen ja 2002 Atlantiksen liigapaikan perineeseen AC Allianssiin. Hän lopetti uransa kauden 2004 päätteeksi. Neljän mestaruuden lisäksi Rantanen voitti Suomen Cupin HJK:n, Jokerien ja Atlantiksen riveissä. Kaikkiaan hän pelasi uransa aikana 322 pääsarjatason ottelua Suomessa.[2][3]
Rantanen pelasi maajoukkueessa 18 A-maaottelua vuosina 1993–2001.[4]
Rantasen lapsista Amanda Rantanen ja Daniel Rantanen ovat tunnettuja jalkapalloilijoita.[1]
Lähteet
- ↑ a b Hirvonen, Hinni: Kansallisen liigan maalitykki Amanda Rantanen selätti syömishäiriön ja synkät ajat – nyt hän haluaa toimia esikuvana nuorille 29.7.2020. Yle Urheilu. Viitattu 19.4.2024.
- ↑ Vuorinen, Juha & Kasila, Markku: Pelimiehet. Suomen jalkapallon pelaajatilastot 1930–2006, s. 167. Suomen urheilumuseosäätiö, 2007. ISBN 978-952-99075-9-5
- ↑ Ala-Kivimäki, Petteri: Tyylitaituri siirtyi katsomoon. Helsingin Sanomat, 17.11.2004. HS arkisto (maksullinen). Viitattu 18.5.2009.
- ↑ Soininen, Heidi (toim.): Jalkapallokirja 2008, s. 148. Suomen Palloliitto, 2008. ISSN-0787-7188