Rakkaus veitsenterällä (The Year of Living Dangerously) on Peter Weirin ohjaama australialainen elokuva, joka perustuu Christopher Kochin romaaniin. Elokuvakäsikirjoituksen muokkasivat Weir, Koch ja David Williamson.
Tarina
Elokuva kertoo monimutkaisen psykologisen juonen, joka tapahtuu Indonesiassa presidentti Sukarnon vallastasyöksemisen aikaan. Se seuraa joukkoa maastakarkotettuja toimittajia Indonesian vallankaappausyrityksen aikana 30. syyskuuta 1965 ja sitä ennen. Elokuva oli kielletty Indonesiassa aina vuoteen 1999.
Mel Gibson esittää elokuvassa australialaista toimittajaa, Sigourney Weaver Britannian lähetystön virkamiestä ja Linda Hunt Gibsonin paikallista yhteyshenkilöä, miespuolista valokuvaajaa.
Palkintoja
Hunt voitti roolisuorituksestaan Oscarin parhaasta naissivuosasta ja oli ehdolla Golden Globen saajaksi. Hän on ainoa Oscar-voittaja, joka on saanut palkinnon näyttelemällä vastakkaista sukupuolta. Australian elokuvainstituutin vuosittaisessa AFI-palkintogaalassa Rakkaus veitsenterällä oli ehdolla 13 palkintokategoriassa, mutta voitti niistä vain yhden, kun Huntille myönnettiin palkinto parhaasta naissivuosasta.[2]
Näyttelijät
Lähde: [3]
Vastaanotto ja myöhempi arvostus
Chicago Sun-Timesin Roger Ebert antoi ensi-iltakritiikissään elokuvalle täydet neljä tähteä ja piti sitä uskottavuudessaan yhtenä onnistuneimmista eksoottiseen tapahtumapaikkaan sijoittuvista elokuvista. Hän kehui etenkin Linda Huntin mutta myös Gibsonin ja Sigourney Weaverin roolitöitä.[4]
Aikalaiskritiikki Suomessa oli melko nihkeää. Kymmenestä suomalaisesta ensi-iltakriitikosta yksi antoi elokuvalle kolme tähteä, viisi arvostelijaa kaksi tähteä ja kolme yhden tähden, keskiarvona 1,78 tähteä neljästä.[5] Televisioesityksen alla kesällä 1996 Pertti Avola harmitteli Weirin ohjausjäljen muuttuneen elokuvan aikoihin jo hollywoodmaisen siloitelluksi. Mel Gibsonilla ei vielä ole pahoja tähtimaneereja, mutta hän ei silti oikein vakuuttanut Avolaa pääosassa. Elokuvan loppu vesittyy kriitikon mielestä keskittyessään Gibsonin ja Weaverin hahmojen romanssiin.[6]
The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta maailmassa.[7]
Lähteet
- ↑ Rakkaus veitsenterällä Elonet., Esitystiedot.
- ↑ The Year of Living Dangerously (1982), Awards IMDb. Viitattu 9.5.2021. (englanniksi)
- ↑ The Year of Living Dangerously (1982) British Film Institute – BFI. Viitattu 9.5.2021. (englanniksi)
- ↑ Ebert, Roger: The Year of Living Dangerously Roger Ebert -muistosivusto. 1.6.1983. Viitattu 4.8.2018. (englanniksi)
- ↑ Pistetaulukko (touko-syyskuun ensi-illat). (Arvostelijoina Asko Alanen, Pertti Avola, Mikael Fränti, Antti Lindqvist, Pentti Lumirae, Timo Malmi, Harri Moilanen, Mikko Piela, Hans Sundström ja Sakari Toiviainen.) Projektio, 1/1984, s. 2. Suomen elokuvakerhojen liitto SEKL.
- ↑ Avola, Pertti: Toimittajia Indonesian kaaoksessa. Helsingin Sanomat, 26.6.1996. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made. (Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004.) The New York Times. Arkistoitu 11.7.2016. Viitattu 13.7.2016. (englanniksi)
Aiheesta muualla