Albumin myötä Sillanpää sai vuoden miesartisti- ja vuoden artisti Emma-ehdokkuudet.[6] Albumi palkittiin vuoden 2015 Emma-gaalassa "vuoden iskelmäalbumina".[7]
Albumin ensimmäinen single ”Malagaan” julkaistiin 13. kesäkuuta 2014.[9] Kappale nousi kesällä 2014 parhaimmillaan latauslistan 15:nneksi sekä kymmenenneksi soitetuimmaksi radiokappaleeksi.[10] Syyskuussa 2014 julkaistu toinen single ”Tanssii kuin John Travolta” tilastoitui parhaimmillaan vain radiolistan 36:nneksi.[11][12] Kolmantena singlenä julkaistusta ”Sinä ansaitset kultaa” -kappaleesta on muodostunut yksi Sillanpään viime vuosien suurimmista hiteistä. Kappale sijoittui latauslistan ensimmäiseksi, eli myydyimmäksi digitaaliseksi kappaleeksi, viikoilla 51–52/2014. Se on sijoittunut myös single- ja radiolistalle.[13] Kappaleen musiikkivideotakin on katsottu YouTubessa yli 6,6 miljoonaa kertaa.[14]