Raimo Tapio Pasanen (27. kesäkuuta 1946 Jyväskylän maalaiskunta) on entinen suomalainen pesäpalloilija.
Raimo (Spede) Pasanen aloitti uransa pelaamalla Kuohun Vedon joukkueessa - Kuohu on Pasasen kotikylä. [1] Vedossa pelatessaan hän saavutti jo hieman menestystä Vedon noustessa Työväen Urheiluliiton mestaruussarjaan ja TUL:n pesäpallomestaruus 1964 -kisoissa Veto saavutti neljännen sijan. Tämän jälkeen Pasanen siirtyi pelaamaan Jyväskylään ja pelasi pesäpallon SM-sarjassa vuodesta 1965 1970-luvun loppupuolelle saakka. Ensimmäinen mitali Spedelle ojennettiin 1966, Pronssia HoNsU:n väreissä. Lyöjäkuninkuuden Pasanen vei 1970 Haminan Palloilijoissa pelatessaan, jolloin myös tuli pronssiset mitalit. Suomen mestaruus tuli samassa seurassa kauden 1974 päätteeksi. Itä-Länsi -otteluun hänet on valittu kahdeksan kertaa. Pasanen on kilpaillut myös yleisurheilussa ja toiminut polyteknikkojen pesäpallojaoston puheenjohtajana.
Saavutukset
Pelaajana
Lähteet
Viitteet