Raija Helena Pelli (s. 23. elokuuta 1957 Vaasa) on suomalainen toimittaja, joka tunnettaneen parhaiten Poliisi-TV:n juontajana.
Ura
Ensimmäiset esiintymiskokemuksensa Pelli sai jo 1960-luvun lopulla Yleisradion nuoriosäänenä ja tehdessään ensimmäisiä haastattelujaan. Lukion jälkeen hän opiskeli aluksi kotimaista kirjallisuutta Turun yliopistossa, mutta siirtyi opiskelemaan tiedotusoppia Tampereen yliopistoon.[1] Vuosina 1985–1989 Pelli juonsi televisiossa Paljonko on paljon -viihdeohjelmaa aluksi Veikko Kosken ja myöhemmin Hannu Lumivuoren kanssa.[2]
Pelli oli mukana tekemässä Poliisi-TV:tä sen alusta, vuodesta 1989 alkaen.[3] Hän jätti sittemmin Poliisi-TV:n juontotehtävät ja toimi pari vuotta sarjan tuottajana. Yleisradio siirsi hänet pois tuottajan tehtävistä kesäkuussa 2007 ja syyskuussa 2007 Raija Pelli irtisanoutui yhtiöstä. Pelli kuuluu Oikeustoimittajat ry:hyn ja kouluttaa toimittajia rikosjournalismin saralla.
Poliisi-TV:n juontajana ja julkisuuden henkilönä Pelli joutui kokemaan myös julkisuuden negatiivisen puolen saadessaan uhkauskirjeitä ja -soittoja. Keväällä 1996 rikolliset yrittivät kahdesti räjäyttää hänen rakenteilla olleen talonsa Ylöjärvellä. Pellin mukaan raskainta työssä oli kuitenkin rikosten uhrien, etenkin lasten kohtaaminen.[4]
Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Pelli oli Suomen Keskustan ehdokkaana Helsingin vaalipiirissä ja sai 616 ääntä. [5]
Vuonna 2020 Pelli julkaisi 1990-luvun suosikkilaulajasta Kikasta elämäkerran Kikka – Mä haluun viihdyttää. Pelli oli tutustunut Kikkaan 1990-luvun alussa.[6]
Keväällä 2022 Pelli oli kilpailijana mukana Farmi Suomi -ohjelmassa.[7]
Yksityiselämä
Pelli on ollut vuodesta 2002 alkaen naimisissa toimitusjohtaja Jörgen Victorzonin kanssa. Nykyinen avioliitto on hänen kolmantensa; edelliset aviomiehet olivat Timo Rintakoski ja Heikki Tuomela. Pellillä on lapset Irina (syntynyt 1988) ja Niki (syntynyt 1995), joista Irina on ensimmäisestä ja Niki toisesta avioliitosta.[8] Pelli asui Ylöjärven Veittijärven asuntomessualueelle vuonna 1996 valmistuneessa talossa neljä vuotta, kunnes hän muutti avioeron jälkeen ja työtilanteensa muututtua pääkaupunkiseudulle. Nykyisin hän asuu Kauniaisissa.[9] Osan vuodesta hän on asunut Floridassa Yhdysvalloissa.[1]
Raija Pelli kertoo tulevansa näkijäsuvusta. Hän kertoo näkevänsä enteitä, saavansa viestejä tuonpuoleisesta, kokevansa yliluonnollisia kokemuksia ja pyrkivänsä kehittämään näkijän kykyjään, vaikka ne pelottavatkin häntä. Hän sanoo ”avaavansa itseään näille asioille”.[10]
Pellillä on diagnosoitu nivelreuma, jonka johdosta hänellä on 60-prosenttinen invaliditeetti.[11]
Lähteet
Aiheesta muualla
Kuusi kuvaa toimittaja-kirjailija Raija Pellin elämästä, 7.1.2023