Raamatun erehtymättömyys on evankelikaalisessa kristillisyydessä kehittynyt käsite, jolla ilmaistaan Raamatun auktoriteettia.^[1] Erehtymättömyyttä korostava näkemys korostaa Raamatun luotettavuutta ja sitä että Raamattu ei koskaan epäonnistu tarkoituksessaan. Erehtymättömyys korostaa että Raamattu täyttää kaikki väitteensä, myös totuusväitteensä eikä johda harhaan. Erehtymättömyys ei tarkoita sitä, että Raamattu ei voisi sisältää virheitä vaan sitä, että se ei voi epäonnistua.^[2][3]

Erehtymättömyyttä korostava tulkinta poikkeaa virheettömyyttä korostavasta tulkinnasta siinä, että erehtymättömyyden korostus tunnustaa Raamatun kulttuurisen ehdollistumisen tieteen ja historian kysymyksissä. Virhettömyyttä voidaan kuitenkin pitää erehtymättömyyden osa-alueena. Erehtymättömyyttä korostavat hyväksyvät historiallis-kriittisen ja kirjallisuuskriittisen oppinaisuuden, vaikkakin ovat varovaisia sen menetelmien ja johtopäätöksissä ilmenevien ennakkoluulojen suhteen.^[1]

Erehtymättömyyttä korostavien suuntien välillä on myös sisäisiä eroja. Jotkut pitävät kiinni yhtenäisestä uskon ja moraalin mallista läpi Raamatun kun taas toiset näkevät opetuksen kehittymisen Raamatun sisällä. Edelleen toiset taas arvioivat kaikki Raamatun teologiset ja moraaliset väitteet sen mukaan, ovatko ne Kristuksen normin mukaisia.^[1]