Ra on suomalainen kolmihenkinen rockyhtye. Yhtyeen jäsenet kirjoittivat levytyssopimuksen vuonna 2007 ollessaan vasta 11-vuotiaita. Ensimmäisen single "Painajainen" julkaistiin kesäkuussa 2008 ja ensimmäinen albumi, Punainen virta 25. helmikuuta 2009.
Ran jäsenet Jaanis (s. 1995), Tomi (s. 1995) ja Jesse (s. 1995) tapasivat toisensa ala-asteen musiikkiluokalla ja yhteinen sävel löytyi Pohjois-Helsingin Bändikoulusta, jossa myös toinen nuorena aloittanut yhtye Tiktak sai alkunsa.[1]
Haastattelussa yhtyeen jäsenet ovat kuvanneet omaa musiikkityyliään faaraoheavyksi, koska "se on heavya ja siinä on faaraotyyppiset sanat".[2]
Ra-yhtyeen voi sekoittaa helposti myös muihin yhtyeisiin, sillä ennen tätä yhtyettä oli olemassa jo kaksi Ra-nimellä toimivaa yhtyettä. 1990-luvulla perustettu amerikkalainen alternative metallia soittava Ra ja vuonna 1994 perustettu norjalainen psytrancea soittava Ra.
Diskografia
Singlet
- Painajainen (2008)
- Mä tiedän (2008)
- Punaiseen virtaan (2009)
Lähteet