R-mittasääntö eli kansainvälinen sääntö on purjeveneiden suunnittelusääntö, joka vahvistettiin vuonna 1907. Säännöstä tuli modernin ratakilpapurjehduksen perusta. Se mahdollisti ensimmäistä kertaa kansainväliset kilpailut samaan konstruktioluokkaan kuuluvien veneiden kesken ilman monimutkaisia tasoitussääntöjä. Mittasäännön kaavasta on tuloksena tietty metrimäärä, joka ei kuitenkaan viittaa veneen todelliseen pituuteen. Esimerkiksi 12mR-luokan vene on noin 21 metriä, ja 8mR-luokan vene noin 15 metriä pitkä. R-veneitä suunniteltiin aluksi hyvin monessa kokoluokassa mutta vähitellen vakiintuivat 6mR-, 8mR-, 10mR- ja 12mR-veneet. Suurin – 23-metrinen – R-säännön mukainen vene on käytännössä J-luokan vene, jollaisilla America's Cup -kilpailut käytiin ennen toista maailmansotaa. J-veneet olivat tosin suunniteltuja amerikkalaisen ns. Universal Rulen mukaan, jonka R-mittasääntö vähitellen syrjäytti. Kaikki ennen 1960 rakennetut R-säännön veneet luokitellaan nykyisin klassikoiksi.

Ennen toista maailmansotaa R-mittasäännön pohjalta syntyi pienempi 5m-veneiden luokka, jonka lähes kokonaan syrjäytti myös R-sääntöön perustuva toisen maailmansodan jälkeen 5.5m-veneluokka. Nämä konstruktioluokat muistuttavat paljon, mutta eivät tarkalleen ottaen ole R-veneitä: mittasäännöt ovat erilaiset.

Kaikki R-veneet ovat olleet olympialuokkia eri aikoina. 12mR-veneillä purjehdittiin America's Cup -kilpailut vuosina 1958–1987. Uusin tulokas on yhden henkilön purjehdittava 2.4 mR, jolla purjehditaan paralympialaisissa.

R tarkoittaa, että vene on alun perin luokiteltu ja rekisteröity Lloydsin vaatimusten mukaan. Mittasääntö on:

${\displaystyle R{\mbox{ metrejä}}={(L+2d+{\sqrt {S}}-F) \over 2{,}37}}$

jossa L on veneen vesilinjan pituutta kuvaava luku, F vapaalaidan tehollinen korkeus^selvennä, d rungon muototekijä^selvennä ja S purjepinta-ala.

Suomen 1900-luvun alun tärkeimmät venesuunnittelijat, kuten Zake Westin, Gunnar L. Stenbäck, Gustaf Estlander, Gösta Kynzell ja Birger Slotte, suunnittelivat kymmenittäin R-veneitä pienistä aina 10mR-luokkaan asti. Ennen ensimmäistä maailmansotaa R-veneiden merkittävä suunnittelija ja voimakkaasti kansainvälisen säännön puolestapuhuja oli Estlander. Todistaakseen säännön merkittävyyttä Estlander kiersi tiheästi Euroopan suurimmissa regatoissa ennen ensimmäistä maailmansotaa Irma nimisillä voittoisilla 12mR ja 10mR veneillään sekä 8mR veneellään Örn. Estlander omisti hetken Suomen purjehdushistorian ehkä merkittävimmän purren eli William Fifen suunnitteleman 15mR-veneen Tuiga. Estlander suunnitteli omia ja osteli maailmalta suuria veneitä lähinnä oppimismielessä. Estlanderin panos sekä suunnittelijana että Euroopan aktiivisimpiin kuuluvana kilpapurjehtijana oli poikkeuksellinen. Isoja eli 12mR veneitä omisti myös ennen 1920 mm. NJK:n kommodoori Ernst Krogius. Krogius voitti pronssimitalin veneellä Tukholman kesäolympialaisissa 1912. Krogius osti 1909 Sir Thomas Glen-Coatsin edellisenä vuonna suunnitteleman 12mR Heatherbellin. Myöhemmin Krogius osti William Fifen 1912 suunnitteleman 15mR-luokan Rendez-vous-veneen, joka 27 metriä pitkänä ja 5 metriä leveänä kuului Pohjoismaiden vesillä purjehtineisiin suurimpiin huvialuksiin. Vene myytiin sodan jälkeen takaisin suunnittelijalleen. Kaiken kaikkeaan Suomessa oli 5–6 kpl 12mR venettä, useita 10mR venettä ja peräti 13 kpl 8mR venettä ennen 1920. Gestrian-nimisen 15mR veneen omisti myös suomalaistunut Pietarilainen Nikolai Garoff. R-veneiden varhainen historia on pitkälti unohdettu. Suomessa varhaisen purjehdushistorian on perinpohjaisesti dokumentoinut Pekka Barck^[1]. 12mR-veneitä oli kaksi Helsingissä, kaksi Viipurissa ja yksi Turussa. Ennen vuotta 1920 omistetuista tai rakennettuista kymmenistä suomalaisista R-veneistä ei ole Suomessa jäljellä kuin 10mR Kitty.

Vuonna 1924 Estlander muutti pysyvästi Ruotsiin jolloin hänen tilalle nousi suomalainen uusi suunnittelijapolvi. Suuret veneet katosivat Suomesta miltei kokonaan 1920-luvulla. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Suomessa rakennettiin ja Suomeen ostettiin, ensisijassa Ruotsista, kymmenittäin pienempiä R-veneitä pääosin 6mR luokassa. 8mR-veneitä ei koskaan ollut kourallista enempää ja 10mR-veneitä oli 1–2 kappaletta josta tunneituin oli Leonid A. Nagornoffin 90-luvulla Norjaan myyty Tarpon II. Suurimpia luokkia ei itsenäisen Suomen vesillä enää näkynyt. 60- ja 70-luvuilla R-veneet olivat vähentyneet, huonokuntoisia ja kilpailivat satunnaisesti. 80-luvulla käynnistyi R-veneiden uusi nousu joka on vain kiihtynyt 2000-luvulla. Veneitä alettiin kunnostaa huippukuntoon ja niitä ostetaan edelleen maailmalta Suomeen. Tämän seurauksena Suomessa on vuonna 2009 suurempi R-vene kanta kuin koskaan aikaisemmin. Suomeen on muun muassa 2006 hankittu ensimmäinen 12mR-vene sitten Krogiuksen Heatherbellin. Vene - Charles Nicholsonin vuonna 1937 suunnittelema Blue Marlin on entisöity Suomen Puuvenekeskuksessa Kotkassa ja laskettiin vesille vuonna 2014. Suomen R-venekanta, erityisesti 6mR- ja 8mR-luokat ovat suhteellisesti maailman suurimpia. Suomen 1900-luvun alun kilpapurjehdushistoriassa R-veneillä on ollut ratkaiseva asema.

Suomessa ja maailmalla oli vuonna 2008 arvioitu R-venekanta seuraava:

(Tarkasti ottaen 5.5m ja 5m veneet eivät ole R-veneitä vaan "metri-veneitä" joiden suunnittelusäännöt ovat hyvin lähellä R-veneitä)

• Saaristoristeilijä

• Finlands Segeljakter - En bok om fritidsseglingen i Finland från 1850-talet till 1920" 2003 ISBN 952-5045-14-5

• Kansainvälinen 2.4 mR luokkaliitto
• Suomen 5.5 luokkaliitto^{[vanhentunut linkki]}
• Suomen kutosliitto
• Suomen kasiliitto
• Suomen 12mR-veneen entisöintihanke
• Kansainvälinen 12-metristen liitto (Arkistoitu – Internet Archive)
• Jorma Rautapään R-vene kuvia ja historiaa
• R-vene ja saaristoristelijä purjehdusta Helsingin edustalla 1929