Yhdistyksen sääntömääräinen tarkoitus on toimia Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoiden etujärjestönä. Tarkoitustaan yhdistys toteuttaa erityisesti osallistumalla oikeus- ja koulutuspoliittiseen vaikuttamiseen niin Helsingin yliopistossa kuin sen ulkopuolellakin.
Pykälä ry:llä on toimisto Helsingin keskustassa ja monitoimitila Sörnäisissä.
1930-luvun alkupuolella pieni lainopin ylioppilaiden ryhmä kokoontui lähes päivittäin lukujen lomassa. Ryhmässä syntyi ajatus perustaa yhdistys korjaamaan opinnoissa ilmeneviä puutteita. Perustava kokous pidettiin maaliskuun 19. päivänä 1935. Paikalla oli tuolloin 35 juridiikan opiskelijaa, joista 24 allekirjoitti perustamiskirjan.
Yhdistyksen tehtävänä oli tällöin toimia jäsentensä keskustelu- ja harrastusyhteisönä juridiikan opintoihin liittyen.
Toiminta
Pykälä ry:n ylin päättävä elin on yhdistyksen kokous, johon osallistumisoikeus on kaikilla yhdistyksen jäsenillä. Joka vuosi pidetään kevätkokous, jossa vahvistetaan edellisen vuoden tilinpäätös, ja syyskokous, jossa valitaan yhdistyksen puheenjohtaja ja hallitus.
Oikeusapuvaliokunta
Oikeusapuvaliokunta antaa oikeudellista apua opiskelijoille, jotka ovat Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan jäseniä tai suorittavat tutkintoaan Taideyliopistossa. Oikeusapua annetaan puhelimitse, kirjeitse, sähköpostitse sekä henkilökohtaisesti. Neuvonta on maksutonta.
Valmennuskurssit
Pykälä ry on järjestänyt valmennuskursseja oikeustieteelliseen tiedekuntaan pyrkiville jo yli 60 vuoden ajan.
Inter Vivos
Inter Vivos on Pykälän neljästi vuodessa ilmestyvä jäsenlehti. Julkaisu pureutuu ajankohtaisiin juristikunnan ilmiöihin, opiskelijan arkeen sekä yleisesti niihin seikkoihin, jotka koskettavat oikkariopiskelijan elämää. Levikiltään IV on noin 1 900 kappaletta; se postitetaan kaikille yhdistyksen jäsenille, eri medioihin sekä Pykälän yhteistyöyrityksille ja muille sidosryhmätahoille. IV on lisäksi saatavilla useissa kirjastoissa ja sitä voi tarkastella pdf-muodossa Pykälän kotisivuilla.
Hallinto
Hallitus
Pykälä ry:n hallitukseen kuuluu 8 henkeä, jotka valitaan syksyisin yhdistyksen sääntömääräisessä kokouksessa. Hallitus kokoontuu kesää lukuun ottamatta viikoittain yhdistyksen tiloissa Sörnäisissä. Vuonna 2025 hallitukseen[2] kuuluvat:
oik. yo. Alina Nuutila, puheenjohtaja
oik. yo. Pipsa Lahdenperä, yrityssuhdevastaava
oik. yo. Ilta Porkka, taloudenhoitaja
oik. yo. Johannes Heikkinen, opintovastaava
oik. yo. Silja Koskela, tiedotusvastaava
oik. yo. Jaakko Pasanen, ulkoasiainvastaava, Internationell Sekreterare