Pyhä sydän (lat. Sacrum Cor, ital. Sacro Cuore, ransk. Sacré-Cœur, saks. Heiliges Herz) tarkoittaa Jeesuksen ruumiillista sydäntä, jota katolisessa kirkossa palvotaan Jeesuksen ihmisiä kohtaan tunteman rakkauden symbolina.^{[1] [2]}

Palvonnasta on merkkejä jo keskiajan saksalaisessa mystiikassa, mutta varsinaisena palvonnan alkajana pidetään ranskalaista salesilaisnunnaa pyhä Marguerite-Marie Alacoquea (1647–1690) ja hänen näkyjään vuosina 1673–1675. Paavit edistivät palvontaa varsinkin 1700-luvulla. Paavi Klemens XIII hyväksyi Pyhän sydämen juhlan vuonna 1765 ja Leo XIII lisäsi juhlan arvoa vuonna 1899, sekä omisti samana vuonna maailman pyhälle sydämelle. Monissa katolisissa kirkoissa on kuvia, joissa Jeesus kantaa orjantappurakruunun ympäröimää sydäntään.^[1][2]

Pyhän sydämen juhlapyhää vietetään 3. perjantaina helluntain jälkeen, päivää ennen Jeesuksen äidin Neitsyt Marian tahrattoman sydämen muistopäivää.^[3]

Katolisen kirkon lisäksi Jeesuksen sydäntä kunnioitetaan myös vanhakatolisessa, anglikaanisessa ja luterilaisessa kirkossa. Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) Pyhän Sydämen kappeli on nimetty Jeesuksen sydämen mukaan ja SLEY käytti aiemmin tunnuksenaan Martti Lutherin sinettiä,^[4] jossa on luultavasti augustinolaisilta periytyvä sydän. Jeesuksen sydäntä kunnioitetaan nimenomaan pyhänä, kun sitä vastoin esimerkiksi hänen äitinsä Neitsyt Marian sydäntä kutsutaan tahrattomaksi. Kesäkuu on omistettu Jeesuksen pyhälle sydämelle.^[5]

Pyhimyksiä, jotka tunnetaan hartaudesta pyhää sydäntä kohtaan ovat pyhä Bonaventura, pyhä Gertrud Suuri, pyhä Katariina Sienalainen, pyhä Jean Eudes ja pyhä Marguerite-Marie Alacoque.^[6]

Vaikka Jeesuksen ristinkuoleman yhteydessä avautunutta kylkeä ja siitä evankelista Johanneksen mukaan virrannutta verta ja vettä mietiskeltiin jo varhaisina vuosisatoina, ei ole merkkiä siitä, että itse Jeesuksen haavoittunutta sydäntä oltaisiin palvottu mitenkään ensimmäisten kymmenen vuosisadan aikana.^[7][8][9]

1000- ja 1100-luvuilla hartaus kehittyi benediktiinisten ja sisterssiläisten luostareiden ilmapiirissä sekä 1200-luvulta 1500-luvulle sitä levitettiin, vaikka se ei vaikuttanut kehittyneen itsessään. Esimerkiksi fransiskaanien, dominikaanien ja kartusialaisten keskuudessa oli esimerkkejä sen harjoittamisesta. Se kuitenkin pysyi yksityisenä hartautena. Mystikot ja hurskaat ihmiset, kuten pyhä Franciscus Borgia, pyhä Petrus Canisius, pyhä Aloysius Gonzaga, pyhä Alphonsus Rodriguez^[7][8][9] ja Pyhän Pietarin Maria harjoittivat sitä.

1600-luvulla pyhä Jean Eudes teki yksityisestä hartaudesta julkisen, kunnioitti sitä hetkipalveluksella ja laati sille juhlan. Samalla vuosisadalla pyhän Marguerite-Marie Alacoquen oletetusti Jeesukselta saamat ilmestykset uudistivat hartautta ja aloittivat niin sanotun yhdeksän ensiperjantain hartauden, joiden seuraajille on annettu myös erityiset 12 lupausta.^[7][8][9]

Joko kokonaan tai osittain Jeesuksen pyhän sydämen nimiin on perustettu ainakin 7 katolista sääntökuntaa:^[10]

• Congregatio Sacrorum Cordium Iesu et Mariae necnon adorationis perpetuae Ss. Sacramenti altaris, perustettu 1800
• Fratres a Sacratissimo Corde Iesu, perustettu 30. syyskuuta 1821
• Congregatio Missionariorum a Sacrorum Cordium Iesu et Mariae, perustettu 1833
• Missionarii Sacratissimi Cordis Iesu, perustettu 8. joulukuuta 1854
• Congregatio Sacerdotum a Sacro Corde Iesu eli Dehoniaanit, perustettu 28. kesäkuuta 1878
• Congregatio Missionariorum a Sacrorum Cordium Iesu et Mariae (Mallorca), perustettu 17. elokuuta 1890
• Missionari Sacri Cuori et Sanctae Mariae de Guadalupe, perustettu 3. kesäkuuta 1939

Lisäksi Jeesuksen pyhälle sydämelle on laadittu vähintään seuraavat latinankieliset rukoukset, hetkipalveluksen pienoisversio, novena ja julkinen litania:^[11]

• Formula Oblationis Cotidianae ad SS. Cor Iesu, ilmeisesti peräisin 1800-luvulta
• Litaniae de Sacratissimo Corde Iesu, paavi Leo XIII:n hyväksymä julkiseen käyttöön 1899
• Novena ad Sacratissimum Cor Iesu
• O divinum Cor Iesu
• Officium Parvum Sacratissimi Cordis Iesu, peräisin 1900-luvun rukouskirjoista
• Oratio ad Sacratissimum Cor Iesu
• O Sacratissimum Cor Iesu

Pyhän sydämen juhlapäivänä roomalaiskatolisessa hartauselämässä sitä on kunnioitettu seuraavalla latinankielisellä kollehtarukouksella:^[12][13]

"Orémus.

Deus, qui nobis in Corde Fílii tui, nostris vulneráto peccátis, infinítos dilectiónis thesáuros misericórditer largíri dignáris: concéde, quǽsumus; ut, illi devótum pietátis nostræ præstántes obséquium, dignæ quoque satisfactiónis exhibeámus offícium."

Paavi Leo XIII:n aikana vuonna 1900 hyväksyttiin myös pyhän sydämen skapulaari, Jeesuksen ja Marian pyhien sydämien skapulaari ja Marian tahrattoman sydämen skapulaari.^[14]

Katolisessa kirkossa Jeesuksen pyhän sydämen juhlapyhää vietetään seuraavina yhtenätoista päivämääränä vuodesta 2017 vuoteen 2027:

• 23. kesäkuuta 2017
• 8. kesäkuuta 2018
• 28. kesäkuuta 2019
• 19. kesäkuuta 2020
• 11. kesäkuuta 2021
• 24. kesäkuuta 2022
• 16. kesäkuuta 2023
• 7. kesäkuuta 2024
• 27. kesäkuuta 2025
• 12. kesäkuuta 2026
• 4. kesäkuuta 2027

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pyhä sydän Wikimedia Commonsissa

• Jeesuksen pyhän sydämen litania (Arkistoitu – Internet Archive) Katolinen.net 28/6/2019
• First Friday Devotion and Good Friday (englanniksi)
• John Croiset: Devotion to the Sacred Heart of Jesus, 1863 (englanniksi)
• R.F.R. Pierik: Catechism of the devotion to the Sacred Heart of Jesus, 1874 (englanniksi)