Putkikellot kuuluvat lyömäsoitinten ryhmään, metallofonien alaryhmään. Putkikellot koostuvat erimittaisista kromaattisesti viritetyistä metalliputkista, jotka on valmistettu yleensä messingistä. Putket ovat halkaisijaltaan 30–40 mm ja pituudeltaan 75–155 cm.[1] Yleisimmissä putkikelloissa on 18 putkea (1½ oktaavia: C4–F5), harvinaisempia ovat 25 putken soittimet (2 oktaavia: F3–F5). Ääni syntyy, kun putkia lyödään pienellä nahka- tai muovivasaralla.
Ensimmäisen kerran putkikelloja käytettiin Pariisissa vuosien 1860 ja 1870 välillä. Pronssista valmistetut putkikellot patentoi englantilainen John Harrington. Arthur Sullivan oli ensimmäinen, joka sävelsi musiikkia putkikelloille vuonna 1886.[2]
