Psykiatrian vastaisuus eli antispykiatria on näkemys, jonka mukaan psykiatrialle ja yleisemmin lääketieteelle ominainen ihmiskuva on luonteeltaan kapea ja vahingollinen. Näkemyksen mukaan psykiatrinen hoito ei auta potilaita, vaan potilaat tulevat psykiatrisen hoidon kautta esimerkiksi syyllistetyiksi, patologisoiduiksi tai ylikävellyiksi.[1] Antipsykiatria suhtautuu kriittisesti paitsi lääkehoitoihin ja muihin psykiatrian käyttämiin hoitokeinoihin, mutta myös psykiatrian teoreettiseen perustaan ja esimerkiksi psykiatristen diagnoosien validiteettiin.[2]
Antipsykiatriasta alettiin puhua ensi kerran 1960-luvulla. Liikkeen syntyyn myötävaikuttivat paitsi psykiatriseen diagnostiikkaan kohdistunut kritiikki, mutta myös kokemus tuon aikakauden hoitomenetelmien, kuten sähköshokkihoidon ja tahdonvastaisen sairaalahoidon, epäinhimillisyydestä. Varhaisvaiheen antipsykiatria oli paljolti lääketieteen sisäistä keskustelua uuden tieteenalan paradigmasta ja teoriapohjasta.[2]
Nykyään antipsykiatria ilmiönä on osin muuttunut psykiatrian perusteita vastustavasta ja psykiatrian sisäisestä liikkeestä lääketieteellisen konsumerismin ja kansalaisaktivismin suuntaan.[2] Tällöin kritiikin kohteena ei ole niinkään psykiatria tieteenä, kuin lääkärin ja potilaan välinen valtasuhde. Lisäksi nykyaikaisen antipsykiatrian piirissä myös kritisoidaan esimerkiksi psykiatrisia lääkehoitoja ja niiden mahdollisia haittavaikutuksia, psykiatrisia teorioita sairauksien etiologioista tai psykiatrian väitetysti harjoittamaa kulttuurista vallankäyttöä.[2]
Psykiatrisia hoitoja vastustavaa liikehdintää on ollut jo kahden vuosisadan ajan.[3] Osa antipsykiatrian piirissä vastustetuista ilmiöistä on myös muuttunut ajan saatossa. Esimerkiksi psykiatrisiin diagnooseihin aiemmin lukeutuneet epilepsia ja homoseksuaalisuus poistettiin myöhemmin psykiatrisesta tautiluokituksesta, koska niitä ei pidetty enää psykiatrisina sairauksina[4][5]. Sama koskee transsukupuolisuutta, joka on siirretty psykiatrisista häiriöistä seksuaaliterveyden häiriöihin[6]. Lisäksi sähköšokkihoitoja, lobotomiaa ja insuliinišokkihoitoa kritisoitiin aikoinaan[3][7][8][9]. Lobotomiasta ja insuliinišokeista on sittemmin luovuttu[10].
1960-1970-luvun antipsykiatrinen suuntaus
Varhainen antipsykiatria oli ennen kaikkea lääketieteen sisäinen liike, joka oli keskittynyt teoreettiseen keskusteluun psykiatrian tieteellisistä perusteista. Psykiatrian legitimiteettiä lääketieteen erikoisalana alettiin kyseenalaistaa 1960-luvulla Euroopassa ja Yhdysvalloissa. New Yorkin valtionyliopiston professori Thomas Szasz kuului äänekkäimpiin psykiatrian legitimiteetin kyseenalaistajiin.[11] Hänen mukaansa skitsofrenialla voitiin viitata ihmisessä lähes mihin tahansa häiritsevään ja epämiellyttävään käyttäytymis- ja reagointitapaan. Szasz kutsui skitsofreniaa psykiatrian "pyhäksi symboliksi", jonka avulla lääketiede perusteli psykiatrian statusta lääketieteen haarana sekä hoidon kohteiden perusoikeuksia rajoittavien ja vahingoittavien pakkohoitotoimenpiteiden oikeutusta.[12]
Antipsykiatrinen suuntaus kyseenalaisti psykoosi-, neuroosi- ja persoonallisuushäiriökäsitteiden oikeutuksen ja erilaiset hoitomuodot. Psykiatrien ohella suuntauksen piiriin kuului myös yhteiskuntatieteilijöitä. Sen piirissä oli vallalla ajatus, että psykiatrian johtavana tavoitteena on kehittää keinoja poikkeavien ihmisten kontrollointiin. Taustalla oli osin kapitalistisen järjestelmän kritiikki, sillä sen katsottiin tarvitsevan psykiatriaa kontrollikeinona.[14]
Kritiikin kohteena oli hoitomuotojen ohella psykiatristen diagnoosien väitetty epäluotettavuus. Kritiikin mukaan samakin potilas saattoi saada eri diagnosoijilta eri diagnoosin, riippuen etenkin diagnosoijan kulttuuritausta.[15] Arvostelua aiheutti myös se, että psykiatrisen diagnoosin saaminen potilastietoihin saattaisi leimata ihmisen eliniäksi.[16]
Psykiatrian tautiluokitusta pyrittiin haastamaan myös kokeellisesti. Esimerkiksi D. L. Rosenhanin suorittamassa kokeessa kahdeksan tervettä koehenkilöä teeskenteli psykoottisia oireita, kuuloharhoja, ja seitsemän heistä diagnosoitiin skitsofreenisiksi, yksi maanisdepressiiviseksi.[17]
Antipsykiatrisen suuntauksen suomalaisia ilmentymiä oli 1960-luvulla vaikuttanut Marraskuun liike sekä ja sitä käsiteltiin monissa julkaisuissa, kuten Aatteet pois ja vaatteet ja Goffmanin teoksen suomennoksessa Minuuden riistäjät.[18] Suuntaus alkoi laajeta uudelleen 2000-luvulla etenkin potilasjärjestöjen ja kansallisten Mad in Finland/USA/England ym. sivustojen toimesta.
1980-1990-luku
Vuoden 1993 paikkeilla kehitettiin niin kutsuttujen perinteisten antipsykoottisten lääkkeiden rinnalle uudet toisen sukupolven antipsykoottisiksi lääkkeiksi ristityt Risperdal, Zyprexa, Seroquel, Geodon ja Abilify.[19] Antipsykiatrinen suuntaus hiipuikin 1990-luvulla serotoniini- ja monoamiinihypoteesien saadessa yhä enemmän jalansijaa[20][21].
2000-luku
Antipsykiatria on 2000-luvun saatossa alkanut järjestäytyä erilaisten kansalais- ja potilasjärjestöjen alle ja se on muuttunut yhä enemmän tieteellisestä keskustelusta kansalaisvaikuttamisen suuntaan.[2]
Esimerkiksi vuonna 1996 perustettiin Suomen moniääniset ry. Yhdistyksen piirissä väitetään, että mielen sisäiset äänet tulisi nähdä ensisijaisesti ihmisen ominaisuuksina eikä sairautena. Yhdistys pyrki tekemään tunnetuksi lääkkeettömiä keinoja tulla toimeen mielensisäisten äänien kanssa kuten pyrkimällä empaattiseen vuorovaikutussuhteeseen niiden kanssa.[22][23] Myös vuonna 2010 perustetun Suomen skitsofreniayhdistyksen tavoitteisiin kuuluu se, että psykoosiksi tulkitut kokemukset voitaisiin nähdä myös muuna kuin sairauden oireina.[24][25]
Mad In Finland - Tarpeenmukainen hoito ry perustettiin vuonna 2016 ja sen tavoitteena oli jakaa tietoa lääkkeettömistä psykiatrisista hoitotavoista. Yhdistys on myös perustanut lääkevieroituksen tukiryhmiä ja kritisoinut suomalaista terveydenhuoltoa siitä ettei sen piirissä tarjota useinkaan lääkevieroitukseen liittyvää tietoa ja tukea.[26][27]
Myös yksittäiset lääkärit ovat yhä kritisoineet vallalla olevia psykiatrisia käytäntöjä. Esimerkiksi sisätautien professori Peter Gøtzsche on kritisoinut kirjoissaan psyykenlääkkeiden käyttöä mielenterveyden häiriöiden hoidossa, psykiatrien käsityksiä aivojen kemiallisesta epätasapainotilasta sekä vaatinut psyykenlääkkeiden poistamista markkinoilta.[28][29][30] Vuonna 2013 eräät psykologit taas yrittivät vaikuttaa Britanniassa lääkkeiden käyttöön psykiatriassa, koska halusivat keskittyä hoidossa käsittelemään elämänkokemuksia ja olosuhteita.[31]
Psykiatristen lääkehoitojen kritiikki
Antipsykiatrian piirissä on vastustettu erityisesti psykiatrisia lääkehoitoja. Lääkehoitojen kritiikki perustuu paitsi väitteeseen hoitojen huonosta tehosta, myös väitteisiin niiden voimakkaista sivuvaikutuksista. Kritiikki ei aina kiellä kategorisesti lääkehoidon vaikuttavuutta, vaan saattaa esimerkiksi vaatia lääkehoitojen rinnalle tehokkaampaa seurantaa tai jollain tapaa kokonaisvaltaisempaa potilassuhdetta.[1][2]
Muiden hoitojen kritiikki
Sähköšokkihoitoja (sähköhoitoa), lobotomiaa ja insuliinišokkihoitoa on vastustettu monin eri perustein.[3][7][8][9] Myöhemmin lobotomiasta ja insuliinišokeista on luovuttu.[32] Sähköhoito kuuluu edelleen psykiatrian ja neurologian rutiinihoitoihin, mutta se on myös todettu turvalliseksi ja vaikuttavaksi.[33]
Väite yhteiskunnan kontrollista
Erään teorian mukaan psykiatria on kapitalistisen yhteiskunnan kontrollikeino.[34] Tässä ajattelutavassa psykiatria nähdään vallitsevan kapitalistisen talousjärjestelmän muovaamana. Kritiikin mukaan psykiatrit yrittävät löytää ongelmia ihmisistä eivätkä kulttuurista, taloudesta, sosiaalisesta ympäristöstä tai työstä.[35]
Lisäksi skientologit vastustavat järjestelmällisesti psykiatriaa.[2]
Joanna Moncrieff, mm. kirjan "The Bitterest Pills: The Troubling Story of Antipsychotic Drugs" kirjoittaja.
Peter Gøtzsche, kirjan "Tappava psykiatria ja lääkinnän harha" kirjoittaja.
Peter Lehmann, mm. kirjan "Alternatives Beyond Psychiatry" kirjoittaja.
James Davies, kirjan "Hajalla - Onneton totuus psykiatrian nykytilasta" kirjoittaja.
Thomas Szasz, terapeuttisen valtion ja valtiomuotoisen mielenterveyden (pakkohoito) vastustaja. Mm. kirjojen "The Myth of Mental Illness" ja "Antipsychiatry: Quackery Squared" kirjoittaja.
Peter Breggin, mm. kirjan "Your Drug May Be Your Problem: How and Why to Stop Taking Psychiatric Medication" kirjoittaja.
Nick Heather, kirjan Radikaali psykologia kirjoittaja. Kirja herätti huomiota, koska Heather kokeili psykologian ja psykiatrian toimivuutta kuvaten tekemiään kokeita jossa psykologia paljastui antavan hyvin eri tuloksia riippuen esim. arvioijasta.
Mehiläisen kuntoutusjohtaja, psykologi Aku Kopakkala irtisanottiin 2014, kun hän oli antanut YLE:n MOT-ohjelmalle lausunnon, jossa hän kyseenalaisti masennuslääkkeiden hyödyn masennuksen hoidossa.[38]
Organisaatioita
Järjestöjä joissa antipsykiatrista toimintaa:
CEP – Council For Evidence Based Psychiatry, tukea lääkityksen lopettamiselle
MindFreedom, mielenterveysjärjestö
CCHR – Citizens Commission on Human Rights, skientologien operoima järjestö
Center for the Study of Empathic Therapy, Education & Living
↑Grob, Gerald N: The attack of psychiatric legitimacy in the 1960s: Rhetoric and reality. Journal of the history of the behavioral sciences, 1.9.2011, 47. vsk, s. 398–416. ResearchGate. doi:10.1002/jhbs.20518Artikkelin verkkoversio.
↑Thomas Szasz: Schizophrenia: The Sacred Symbol of Psychiatry. Syracuse, NY: Syracuse University Publications in Continuing Education, 1.1.2004. ISBN 9780815602248Teoksen verkkoversio (viitattu 21.12.2017). (englanti)
Gøtzsche, Peter C.: Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus. Sitruuna, 2014. ISBN 978-952-5701-40-1
Gøtzsche, Peter C.: Tappava psykiatria ja lääkinnän harha. Sitruuna, 2016 ISBN 978-952-5701-58-6.
Moncrieff, Joanna (2008). The Myth of the Chemical Cure: a critique of psychiatric drug treatment. Basingstoke, Hampshire, UK: Palgrave Macmillan. ISBN 978-0-230-57431-1.
Moncrieff, Joanna (2013). The Bitterest Pills: the troubling story of antipsychotic drugs. Basingstoke, Hampshire, UK: Palgrave Macmillan. ISBN 978-1-137-27742-8.
Szasz, Thomas: The Myth of Mental Illness (1961).
Warme, Gordon (2006). Daggers of the Mind: Psychiatry and the Myth of Mental Disease. Canada: House of Anansi. ISBN 978-0-88784-197-2.
