Alue on pinta-alaltaan noin 160 hehtaaria.[2] Toimintaa harjoittava yritys on Lillbacka Powerco Oy.
Power Park alkoi muotoutua vuonna 2000, kun Mika Salon nimeä kantava ulkokartingrata avattiin Lapuanjoen varteen Alahärmän Pirin alueelle.[3] Power Parkin on perustanut alahärmäläinen teollisuusneuvos Jorma Lillbacka. Talouselämä-lehden arvioiden mukaan Lillbacka on sijoittanut monitoimipuistoon sen perustamisesta lähtien 100–200 miljoonaa euroa.[4]
Vuonna 2015 Power Parkissa oli kävijöitä 450 000.[5] Lähellä sijaitsevia kaupunkeja ovat Pietarsaari, Kokkola, Seinäjoki, Lapua ja Vaasa. Lisäksi Power Park on Oulussa asuville lähin huvipuisto. Vuonna 2017 avattiin uudelleen vuonna 2006 suljettu Härmän rautatieasema, jonka kautta on huvipuistoon mahdollista tulla junalla.[6]
Taloustutkimus Oy:n tekemässä tutkimuksessa elämyspuisto Power Park on arvioitu Suomen parhaaksi vapaa-ajankeskukseksi vuosina 2010[7], 2013, 2014, 2015 sekä 2016.[8] Etelä-Pohjanmaan matkailupalkinto myönnettiin Power Parkille vuonna 2010.[9]
Puiston ensimmäinen huvilaite oli Tapis Volant, joka tuli puistoon vuonna 2002, laite poistui käytöstä kuitenkin jo vuonna 2005. Laitteiden kokonaismäärä on 44.[10]
Uutuudet
Vuonna 2015 avattiin Junker-teräsvuoristorata, joka kiihdyttää matkustajat 100 km/h huippunopeuteen 1,9 sekunnissa.[11]
Kesäkuussa 2020 avattiin Gerstlauerin valmistama uusi vuoristorata Pitts Special.[13]
Kesällä 2022 Typhoon-laite uudistettiin ja nimettiin uudelleen. Uudistuksen ansiosta laitteen gondoli pyörii nyt pystysuunnassa 360 astetta. Laitteen uusi nimi on Typhoon 360.[14]
Kesällä 2007 Power Parkin kesätyöntekijä kuoli Typhoon-laitteessa sattuneessa tapaturmassa. Tämä tapahtui, kun työntekijä jäi laitteen eteen mennessään noutamaan pudonnutta kenkää.[15]
Teemoitus
Jorma Lillbackan matkustaessa eri puolilla maailmaa tarttuu hänelle mukaan ideoita puiston visualisoinnille, joiden pohjalta ammattilaiset toteuttavat hänen näkemyksensä.
Kauppakadun Via Roman suunnitelmat on toteuttanut ranskalainen suunnittelutoimisto Atelier Artistique du Béton (Aab).[16]
Monitoimipuiston rakennuksia koristaa italialaisen Piero Signorin maalaukset. Hän aloitti työt Power Parkin alueella vuonna 1999, jolloin hän toteutti sarjan realistisia maalauksia ja opastetauluja Park Hotel Härmälle. Vuoteen 2012 mennessä Signori on maalannut 51 suurempaa maalausta sekä 78 pienempää taulua ja kylttiä Power Parkin eri rakennuksiin.
Teatteri
UIT
UIT – Hakaniemen Musiikkiteatteri ja Power Park solmivat yhteistyösopimuksen keväällä 2012. Tarkoituksena on tuottaa musiikkiteatteriesityksiä Power Parkiin. Yhteistyö alkoi Ilon palasia – Power Park Remix -esityksellä ja se nähtiin Palacen lavalla 6.–16. kesäkuuta 2012. Yhteistyön on määrä jatkua tulevina vuosina suuremmassa mittakaavassa.[17][18] Kaudella 2013 katsomo on nouseva.
UIT:n uusi kevätrevyy, Filosofian oppitunti, sai Härmän ensi-iltansa Power Parkissa perjantaina 13. kesäkuuta 2014. Uusi Iloinen Teatteri esiintyi Power Parkissa 13.–15. kesäkuuta. Esityksiä oli viisi kappaletta.[20]
Trulon
Power Park julkaisi vuonna 2015 Tamperelaisen Kyy Gamesin kehittämän Trulon – The Shadow Engineroolipelin.[21] Trulonin luoja Johan Lillbacka on yhdistänyt fantasiamaailmaansa hyvän ja pahan kamppailua, taikuutta ja steampunk-genreä. Peli on saanut hyvän vastaanoton ulkomaisessa pelimediassa.[22] Johan Lillbacka kirjoittaa yhdessä yhdysvaltalaisen scifi- ja fantasiakirjailija Jak Koken kanssa Truloniin perustuvan romaanin. Ensimmäinen romaani julkaistiin 2015 e-kirjana suomeksi ja englanniksi. Vesilaitealueelle on rakennettu ulkoilmateatteri, jossa esitetään fantasiamaailmaan pohjautuvaa teatteriesitystä koko kesäkauden ajan 2015. Esityksen tuottaa Markku Anttila, joka on tuottanut aiemmin ohjelmaa esimerkiksi Muumimaailmaan.[23]
Satumaa
Power Parkin ensimmäisessä vaiheessa avattiin 2009 Röllin sydän -elokuvassa nähty Röllikylä sekä Kidiusfarmi. Kylän suunnitelman on tehnyt Janne Kopu ja Kidiusfarmi on toteutettu yhteistyössä Valion kanssa.[24][25][26]
Satumaassa kuvattiin syyskuussa 2012 Rölli ja kultainen avain -niminen elokuva. Kyseessä on musiikin siivittämä koko perheen elokuva. Elokuvan tuotti Matila Röhr Nordisk Oy:n Marko Röhr ja ohjaajana toimi Taavi Vartia.[27][28]
Road House
Power Park avasi alueelleen 5 000 m² suuruisen Road House -liikekeskuksen keväällä 2014.
Liikekeskuksessa sijaitsee kahvio, ravintoloita, vaatetusliikkeitä, sisustus- ja lahjatavaraliikkeitä sekä K-ryhmän päivittäistavarakauppa.
Keväällä 2016 Power Parkkiin valmistui ravirata, jonka kaarteet ovat loivat, korkeuseroja ei ole ja kallistukset mahdollistavat nopean ravin myös kaarteissa.[29] Rata-alueelle on 100 valjastuskarsinaa, joissa hevoset voivat myös yöpyä.[30] Lämminveristen rataennätys on Globalwithdrawlin 10,2a (2022) nimissä, ja vastaavasti kylmäveristen ennätyksen on ravannut Costello 19,3a (2018). Härmässä on käytössä edelleen myös vanha ravirata kahden kilometrin päässä Power Parkin radasta.
Karting-radat
Mika Salo Circuit
Mika Salo Circuit on Formula 1 -tasoinen ulkokartingrata. Yksityishenkilöt pääsevät ajamaan ja seuraamaan kartingia, ellei ole kilpailuviikonloppu. Entinen Formula 1 -kuljettaja Mika Salo on osallistunut radan suunnitteluun. Radalla on ajettu sen perustamisesta saakka vuosittain lajin MM-tason osakilpailu. Katettujen katsomoiden alla sijaitsee 2 000 istumapaikkaa.[31]
Power Palace
Power Palace -halli on runsaan hehtaarin kokoinen ja korkeimmasta kohdasta 22 metriä korkea. Siinä on 300 metrin pituinen kartingrata. Sisäradalla vuokrataan kartingautoja vuodenajasta riippumatta. Kartingrataa käytetään myös rullaluistinratana.[32] Radan lisäksi Power Palace -hallissa sijaitsee 148-paikkainen Suomen ensimmäinen ja ainoa 5D-elokuvateatteri Magnum.[33]
Muuta
Huvipuiston nimessä esiintyy englannin kielen voimaa tarkoittava sana power. Myös muiden Jorma Lillbackan yritysten nimiä ovat tai ovat olleet Finn-Power ja Powerco.
Power Parkin lähellä sijaitseva Härmän rautatieasema avattiin jälleen henkilöliikenteelle vuonna 2017. Alahärmän yrittäjät kannattivat hanketta.[34]