Ponikuninkuusravit on vuodesta 2005 lähtien Suomessa järjestetty poniravikilpailu. Kahtena ensimmäisenä vuonna sen isäntänä toimi TurunMetsämäen ravirata, jonka jälkeen kilpailu on kiertänyt eri raviradoilla. Poninkuninkuusravit on kaksipäiväinen tapahtuma.
Ponien kuninkuus- ja kuningatarkilpailuun ovat oikeutettuja osallistumaan A-kategorian (säkäkorkeus enintään 107 cm) ponit. Kilpailussa juostaan kaksi osalähtöä 1 600 ja 2 100 metrin matkoilla. Vuoteen 2014 asti suomenhevostenKuninkuusraveista poiketen molemmat sukupuolet kilpailivat samoissa lähdöissä, vuodesta 2015 alkaen ponikuninkaan ja -kuningattaren titteleistä on kilpailtu omissa lähdöissään. Ponikuninkuuskilpailuun ovat osallistumaan oikeutettuja myös ruunat. Kokonaiskilpailun voittajat ratkeavat molempien osalähtöjen yhteisajan perusteella.
A-ponien ohjastajina saavat toimia tavallisten poniravilähtöjen tapan 10-18-vuotiaat Suomen Hippoksen myöntämän ajoluvan omaavat henkilöt.[1]
Suomen ponikuninkaat ja -kuningattaret 2005–2021[2]
Ponien ruhtinas- ja ruhtinatarlähtöihin ovat oikeutettuja osallistumaan B-kategorian (säkäkorkeus 107,1-130 cm) ponit. Kilpailussa juostaan kaksi osalähtöä, 1600 m ja 2100 m. Kokonaiskilpailun voittaja ratkeaa nopeimman kokonaisajan perusteella. B-kategorian lähdöissä ohjastajan ikäraja on 12-30 vuotta.[3]
Poniruhtinaskilpailu tuli osaksi ponikuninkuusravien ohjelmaa vuonna 2007, jolloin sekä tammat, orit että ruunat kilpailivat poniruhtinaan tittelistä. Vuodesta 2011 alkaen B-ponit ovat kilpailleet erikseen poniruhtinaan (orit ja ruunat) ja -ruhtinattaren (tammat) titteleistä. Vuodesta 2017 alkaen ruhtinuus- ja ruhtinatarkilpailut on ajettu kokonaan omina lähtöinään.
Suomen poniruhtinaat ja -ruhtinattaret 2007-2021[2]