Elokuva kuvattiin sekä suomeksi että englanniksi. Lopullinen englanninkielinen dialogi on jälkiäänitetty englanniksi näytellyn version päälle. Näin saatiin hahmot puhumaan sujuvaa englantia.
Elokuva sai ensi-iltansa Suomessa 18. joulukuuta 1998. Se keräsi yhteensä 400 000 katsojaa Suomessa, ja vuonna 2003 elokuva oli myyty jo 41 maahan.lähde? Elokuussa 2019 elokuva julkaistiin elokuvateattereissa uudestaan restauroituna versiona.[1]
Elokuvassa Leevi-ilvestä esittää Ranuan eläinpuiston Väinö-ilves. Väinö syntyi 1996 ja kuoli toukokuussa 1998. Sen oletetaan kiivenneen verkkoaitaa ylös ja pudonneen terävään kiveen[2]. Väinö oli pennusta tottunut ihmisiin, kun se oli emon hylättyä kasvanut kotihoidossa.[3] Väinön stuntti-ilveksinä toimivat ruotsalaisen Parken Zoo -eläinpuiston ilvekset Isa ja Bella.