Pikkuvelhonlehden kukkia.Pikkuvelhonlehti C. A. M. Lindmanin teoksesta Bilder ur Nordens Flora (1917–1926).
Pikkuvelholehti kasvaa 5–20 cm korkeaksi. Varsi on ohut, hauras, veltohko ja kalju. Vastakkain olevien lehtien ruoti on litteähkö. Lehtilapa on herttamainen, nirhalaitainen, ohut, kiiltävä ja laidoilta kaarikarvainen. Kukintoranka on nystykarvainen. Kukat ovat pieniä, ja sekä verhiö että teriö ovat kaksilehtisiä. Terälehdet ovat valkoisia tai vaaleanpunertavia. Pikkuvelholehti kukkii Suomessa heinäkuussa. Siemenet kypsyvät päärynämäisissä ja kaarikarvaisissa pähkylöissä. Kasvi talvehtii rönsyjensä avulla.[1]
Pikkuvelholehti risteytyy helposti lähisukulaisensa isovelholehden (C. lutetiana) kanssa. Suomessa isovelholehteä ei kuitenkaan kasva.[2]
Levinneisyys
Pikkuvelholehteä tavataan Euroopassa Britteinsaarilta ja Etelä-Ranskasta itään Uralille saakka. Eteläisimmät esiintymät ovat Keski-Italiassa, Albaniassa, Romaniassa ja Kaukasuksella. Pohjoisessa lajin levinneisyysalue ulottuu Norjan, Ruotsin ja Suomen pohjoisosiin, Baltiaan ja Pohjois-Venäjälle. Euroopasta levinneisyysalue jatkuu samoilla leveysasteilla läpi Siperian Venäjän kaukoitään ja Pohjois-Japaniin asti. Pohjois-Amerikassa lajia tavataan Alaskassa, Kanadan etelä- ja keskiosissa ja Yhdysvaltain pohjoisosissa.[2] Suomessa pikkuvelholehteä kasvaa koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta. Tavanomainen laji on maan etelä-, keski- ja itäosissa, muualla se on varsin satunnainen ja harvinainen laji.[3]
Elinympäristö
Pikkuvelholehti on varjokasvi. Sen kasvupaikkoja ovat kosteat lehdot, lehtokorvet, lähteiköt ja purolaaksot.[4]
Muuta
Englanniksi kasvin nimi on small enchanter's nightshade, lumoojan yövarjo.[5]
Lähteet
Mossberg, B. & Stenberg, L.: Suuri Pohjolan kasvio. (2. painos) Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Tammi, 2005. ISBN 951-31-2924-1
Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
