Selkä ja siivet vaaleanharmaat, vatsapuoli valkoinen, pään musta ”lakki” jatkuu erillisenä nauhana yli silmien. Nokka on keltainen. Nokka ja ”otsanauha” ovat parhaat tuntomerkit, koon lisäksi: linnun pituus on vain 21–27 cm, siipien kärkiväli, 45–55 cm, ja paino 40–60 g.
Levinneisyys
Pikkutiira pesii lähinnä Keski-ja Etelä-Euroopassa, Aasian ja Pohjois-Amerikanlauhkeilla alueilla. Pikkutiira on Suomessa melko tuore pesimälaji, jonka ensipesintä todettiin 1964 Hailuodossa.[4] Perämeren
kanta on kasvanut pikkuhiljaa aina 2000-luvulle asti.[4] Suomen pesimäkannaksi on arvioitu 75–85 paria.[5] Kanta on keskittynyt Perämeren rannikolle. Lisäksi lajilla on ollut säännöllinen muutaman parin erillisesiintymä Saaristomerellä 1970-luvulta lähtien, ja satunnaispesintöjä on todettu Satakunnassa.[4] Se muuttaa talveksi Etelä-Afrikkaan ja Australiaan, amerikkalaiset yksilöt Peruun ja Brasiliaan.
Elinympäristö
Pikkutiiran mieliympäristöä ovat avoimet, lähes kasvittomat ranta-alueet.
Lisääntyminen
Pikkutiira munii 2–3 munaa.
Ravinto
Pikkutiira syö pieniä kaloja.
Lähteet
↑BirdLife International: Sterna albifronsIUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 1.6.2014. (englanniksi)
↑Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 569. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3Teoksen verkkoversio Viitattu 24.7.2021.
↑ abcSuomen 3. lintuatlaksen (2006–2010) tulokset (pdf) Suomen III lintuatlas – Jari Valkama, Ville Vepsäläinen ja Aleksi Lehikoinen, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus. Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-JaaSamoin 4.0. Viitattu 6.7.2024.