Pikkutiira

Pikkutiira
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Suomessa:

Erittäin uhanalainen [2]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Eukaryootit Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Rantalinnut Charadriiformes
Heimo: Lokit Laridae
Alaheimo: Tiirat Sterninae
Suku: Pikkutiirat Sternula
Laji: albifrons
Kaksiosainen nimi

Sternula albifrons
(Pallas, 1764)

Katso myös

  Pikkutiira Wikispeciesissä
  Pikkutiira Commonsissa

Pikkutiiran munia.

Pikkutiira (Sternula albifrons,[3] aiemmin Sterna albifrons) on pienin tiiralaji.

Koko ja ulkonäkö

Selkä ja siivet vaaleanharmaat, vatsapuoli valkoinen, pään musta ”lakki” jatkuu erillisenä nauhana yli silmien. Nokka on keltainen. Nokka ja ”otsanauha” ovat parhaat tuntomerkit, koon lisäksi: linnun pituus on vain 21–27 cm, siipien kärkiväli, 45–55 cm, ja paino 40–60 g.

Levinneisyys

Pikkutiira pesii lähinnä Keski-ja Etelä-Euroopassa, Aasian ja Pohjois-Amerikan lauhkeilla alueilla. Pikkutiira on Suomessa melko tuore pesimälaji, jonka ensipesintä todettiin 1964 Hailuodossa.[4] Perämeren kanta on kasvanut pikkuhiljaa aina 2000-luvulle asti.[4] Suomen pesimäkannaksi on arvioitu 75–85 paria.[5] Kanta on keskittynyt Perämeren rannikolle. Lisäksi lajilla on ollut säännöllinen muutaman parin erillisesiintymä Saaristomerellä 1970-luvulta lähtien, ja satunnaispesintöjä on todettu Satakunnassa.[4] Se muuttaa talveksi Etelä-Afrikkaan ja Australiaan, amerikkalaiset yksilöt Peruun ja Brasiliaan.

Elinympäristö

Pikkutiiran mieliympäristöä ovat avoimet, lähes kasvittomat ranta-alueet.

Lisääntyminen

Pikkutiira munii 2–3 munaa.

Ravinto

Pikkutiira syö pieniä kaloja.

Lähteet

  1. ↑ BirdLife International: Sterna albifrons IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 1.6.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 569. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3 Teoksen verkkoversio Viitattu 24.7.2021.
  3. ↑ BirdLife Suomen lehdistötiedote 3.8.2010 (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ a b c Suomen 3. lintuatlaksen (2006–2010) tulokset (pdf) Suomen III lintuatlas – Jari Valkama, Ville Vepsäläinen ja Aleksi Lehikoinen, Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus. Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-JaaSamoin 4.0. Viitattu 6.7.2024.
  5. ↑ Population status and trends at the EU and Member State levels, Sternula albifrons Article 12 of the Birds Directive web tool. Period 2013–18. European Environment Agency. Viitattu 6.7.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla