Pikkuprioni (Pachyptila turtur) on eteläisen pallonpuoliskon merialueilla esiintyvä pieni ja yleinen ulappaliitäjälaji.[2]
Koko ja ulkonäkö
Lintu on suurimmillaan 27 cm pitkä.[2] Linnun selkäpuoli on enimmäkseen harmaa, mutta sen pyrstönpää on musta ja sen selkäpuolella näkyy lentäessä musta M-kirjainta muistuttava kuvio. Vatsapuoli on vaalea. Linnulla on ohuet ja heikot jalat, ja sen nokkaa reunustaa sisäpuolelta kampamainen ripsireunus[2].
Levinneisyys
Lintua tavataan eteläisten merialueiden saarilla ja rannikoilla.[2] Pesimäyhdyskuntia on Chatham-, Snares- ja Antipodisaarilla Uudessa-Seelannissa, Bassinsalmen saarilla Australiassa sekä Falklandinsaarilla, Marionsaarella, Crozetsaarilla ja Macquariensaarella. Uuden-Seelannin Eteläsaarelta löydettiin 1990-luvun alkupuolella kolme pientä pikkuprioniyhdyskuntaa.[3] Maailmanpopulaation koko on noin kaksi miljoonaa yksilöä ja lajin kanta on elinvoimainen.[1]
Elinympäristö
Pikkuprioni viettää valtaosan elämästään lennossa meren yllä. Se pesii yhdyskunnissa pikkusaarilla. Maalla linnun liikkuminen on erittäin kömpelöä.[2]
Lisääntyminen
Pikkuprioni kaivaa pesäkäytävän jaloillaan ja nokallaan piilottaen sen suun kasvillisuuden suojaan. Se voi myös pesiä kalliononkaloissa. Lintu saapuu pesimäpaikkaansa vain yöaikaan.[2] Naaras munii yhden munan. Haudonta-aika on noin 55 päivää ja poikanen pysyy pesässä noin seitsemän viikkoa.[4]
Ravinto
Pikkuprioni syö meren pieneläimistöä, eritoten krillejä ja muita äyriäisiä sekä hankajalkaisia.[2]
Lähteet
- ↑ a b BirdLife International: Pachyptila turtur IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 18.6.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Harrison, Colin & Greensmith, Alan: Koko maailman linnut. Helsinki: Helsinki Media, 1995. ISBN 951-875-637-6
- ↑ Graeme Loh 2000: A mainland breeding population of fairy prions (Pachyptila turtur), South Island, New Zealand
- ↑ Markwell, T. J. 1998: Relationship between Tuatara sphenodon punctatus and fairy prion Pachyptila turtur densities in different habitats on Takapourewa (South Island), Cook Strait, New Zealand
|
---|
Pachyptila turtur | |
---|
Procellaria turtur | |
---|