Pikkujalohaukka (Falco rufigularis) on amerikkalainen jalohaukka.
Koko ja ulkonäkö
Linnun pituus on 24–29 cm, siipien kärkiväli 56–58 cm (koiras) tai 65–67 cm (naaras) ja paino 108–242 g, keskimäärin 148 g. Naaras on hieman koirasta rotevampi. Sen pää ja selkäpuoli ovat mustat, kurkku ja rinnan yläosa ovat valkoiset, pitkähkö pyrstö on musta ohuin valkoisin ja harmain raidoin ja sen kärki on ruskehtava. Iiris on tummanruskea. Sukupuolet ovat samanvärisiä.
Esiintyminen
Pikkujalohaukka elää Amerikassa, pohjoisessa Meksikosta läpi Keski- ja Etelä-Amerikan Pohjois-Argentiinaan. Lajin elinympäristön ala on noin 13 miljoonaa neliökilometriä ja maailman populaatio on kooltaan 100 000–1 000 000 yksilöä.
Elinympäristö
Haukat elävät pääasiassa trooppisissa sademetsissä mutta myös ihmisen toiminnasta syntyneessä ympäristössä, kuten tienvarsilla, hakkuuaukeilla, harvennetuissa metsissä, jokivarsilla ja viljelysmailla, joilla kasvaa yksittäisiä puita.
Lisääntyminen
Pesä on tavallisesti puun kolossa, toisinaan kalliojyrkänteen ulokkeella, termiittikeoissa tai nostokurjissa. Naaras munii 2–4 munaa, joita haudotaan 4–7 viikkoa. Koiras hankkii perheelle lähes kaiken ravinnon pesinnän aikana. Poikaset lähtevät pesästä lentokykyisinä 35–40 päivää vanhoina.
Ravinto
Lajin ruokavalio koostuu enimmäkseen pikkulinnuista, isokokoisista lentävistä hyönteisistä ja lepakoista.
Lähteet
Viitteet
- ↑ BirdLife International: Falco rufigularis IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 14.5.2014. (englanniksi)
Aiheesta muualla