Pikkuhuitti

Pikkuhuitti
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Suomessa:

Erittäin uhanalainen [2]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Kurkilinnut Gruiformes
Heimo: Rantakanat Rallidae
Suku: Pikkuhuitit Zapornia
Laji: parva
Kaksiosainen nimi

Zapornia parva
(Scopoli, 1769)

Katso myös

  Pikkuhuitti Wikispeciesissä
  Pikkuhuitti Commonsissa

Pikkuhuitti.
Pikkuhuitin munia.

Pikkuhuitti (Zapornia parva)[3] on pienikokoinen rantakanalaji.

Koko ja ulkonäkö

Linnun pituus on 18–20 cm ja paino 30–70 g. Vanha koiras on alapuolelta kyyhkynharmaa, päältä ruskea ja valkopilkkuinen ja jalkojen välistä valkoraitainen. Vanha naaras on alapuolelta vaalean ruskehtava ja selästä tummemman ruskea. Nuorella pikkuhuitilla on valkopilkullinen ruskea selkä, poikittaisjuovainen vatsa ja vaalea rinta. Koivet ovat vaalean vihertävät. Nokan tyvellä on pieni punainen laikku. Pikkuhuitit ääntelevät pääasiassa öisin.

Levinneisyys

Pikkuhuitti tuli Pohjoismaihin 1980-luvulla. Suomessa niitä pesi säännöllisesti vain Parikkalan Siikalahdella, jossa havainnot vähentyivät ja muuttuivat epäsäännöllisiksi 1990-luvulla. Suomessa laji on kevät- ja kesävieras hyvillä lintujärvillä. Laji talvehtii Afrikassa. Pikkuhuitteja pesii Suomessa nykyään todennäköisesti noin 5–10 paria. Yhtäkään pesintää ei kuitenkaan ole täysin varmistettu.[4]

Pikkuhuitin pesimäalue ulottuu Itä-Euroopasta Luoteis-Kiinaan. Länsi-Euroopassa lajilla on hajaesiintymiä. Euroopassa pesii noin 20 000 paria.

Elinympäristö

Pikkuhuitin pääasiallista elinympäristöä ovat kosteikot, erityisesti järviruo’ikot.

Lisääntyminen

Pikkuhuitti rakentaa pesän mättäälle tai ruokopedille. Naaras munii 7–9 munaa, ja molemmat puolisot hautovat yhteensä 21–23 päivää. Untuvikot ovat muidenkin rantakanojen tapaan mustia.

Ravinto

Pikkuhuitti syö vesihyönteisiä ja hämähäkkejä sekä vesikasveja.

Lähteet

  1. ↑ BirdLife International: Zapornia parva IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 12.4.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 570. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3 Teoksen verkkoversio Viitattu 15.8.2021.
  3. ↑ Högmander, H., Björklund, H., Hintikka, J., Lokki, J., Södersved, J. & Velmala, W.: Maailman lintulajien suomenkieliset nimet 2018. BirdLife Suomi. Arkistoitu 8.2.2018. Viitattu 21.2.2018.
  4. ↑ Valkama, Jari, Vepsäläinen, Ville & Lehikoinen, Aleksi: Pikkuhuitti (Porzana parva) (pdf) Suomen III lintuatlas. 2011. Luonnontieteellinen keskusmuseo ja ympäristöministeriö. Viitattu 29.7.2023.

Aiheesta muualla

  • Zetterström, Dan 1979: Mindre sumphöna Porzana parva 1) i Oulanka nationalpark, Kuusamo. - Ornis Fennica 56:173.