Pikitöyhtökardinaali (Gubernatrix cristata)[2] on tangaroihin kuuluva lintulaji. Lajia tavataan uhanalaisena Etelä-Amerikassa.
Koko ja ulkonäkö
Pikitöyhtökardinaali kasvaa noin 20 cm pitkäksi. Sukupuolet eroavat toisistaan ulkonäöltään. Pikitöyhtökardinaalikoiraan pää, selkä ja siivet ovat kellanvihreät. Päälaella on pitkä musta töyhtö ja leveä silmäkulmajuova ja viiksijuova ovat keltaiset. Linnun selässä ja siivissä on mustia juovia. Koiraan rinta ja vatsa ovat keltaiset. Naaraspikitöyhtökardinaalin naama on harmaa ja pään juovat valkoiset. Myös naaraalla on pitkä musta töyhtö. Naaraan rinta ja vatsa ovat vaalean harmaat.[3][4]
Levinneisyys ja elintavat
Pikitöyhtökardinaalia tavataan Brasilian eteläkärjestä Uruguayihin ja Argentiinaan. Sen arvioitiin jo hävinneen Brasiliasta, mutta vuosina 2013-2015 Rio Grande do Sulissa todettiin olevan alle 50 linnun kanta. Lajin elinympäristöä ovat erityisesti ruohomaat, mutta myös pensaikot ja avoimet metsät. Pikitöyhtökardinaalin ravintoa ovat heinien siemenet. Laji pesii lokakuusta helmikuulle. Kuppimainen pesä puussa on, ja naaras munii keskimäärin kolme munaa.[3][4][5][6][7][8]
Pikitöyhtökardinaali luokitellaan erittäin uhanalaiseksi, ja kannan kooksi arvioidaan 1 500–3 000 yksilöä. Kantaa uhkaa erityisesti pyydystäminen häkkilinnuiksi ja lisäksi elinympäristön häviäminen ja pesäloiset.[1][5]
Lähteet
↑ abBirdLife International: Gubernatrix cristataIUCN Red List of Threatened Species. Version 2023-1. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 18.12.2023. (englanniksi)
↑ abRobert S. Ridgely, Guy Tudor: Field Guide to the Songbirds of South America, s. 628. University of Texas Press, 2009. ISBN 978-0-292-71748-0Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 14.12.2023. (englanniksi)
↑ abErik Hirschfeld, Andy Swash, Robert Still: The World's Rarest Birds, s. 317. Princeton University Press, 2013. ISBN 978-0-691-15596-8Teoksen verkkoversio Viitattu 14.12.2023. (englanniksi)
↑Fabricio Reales, Sebastián Dardanelli, Antonio E. Frutos & Martjan Lammertink: Occurrence patterns of the endangered Yellow Cardinal Gubernatrix cristata in north-east Argentina: only in savannahs and at sites away from roads. Bird Conservation International, 2022, 33. vsk. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.12.2023. (englanniksi)
↑Luis Marone & Sergio R. Camín: Seed preferences suggest a high vulnerability of the Yellow Cardinal (Gubernatrix cristata) to habitat degradation in Argentina. Emu - Austral Ornithology, 2022, 122. vsk, nro 3-4, s. 208-215. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.12.2023. (englanniksi)
↑Christian Beier & Carla Suertegaray Fontana: Breeding biology of the endangered Yellow Cardinal Gubernatrix cristata in Brazil. Revista Brasileira de Ornitologia, 2019, 27. vsk, s. 44–52. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.12.2023. (englanniksi)