Perustus

Kahden rakennuksen perustukset merkitty punaisella

Perustus on rakennusten ja rakennelmien maata vasten tuleva osa. Perustuksia on olemassa monenlaisia, lähinnä maapohjan kantavuuden perusteella.lähde?

Kaikilla paikalleen sijoitetuilla rakennuksilla ja rakennelmilla on perustus - lukuun ottamatta joitakin avokalliolle suoraan pulttaamalla kiinnitettyjä rakenteita, ellei pulttausta lasketa perustukseksi. Perustuksia on myös maanteillä (tiepenger), rautateillä (ratapenger) ja yleisesti kaikilla pinnoitetuilla maa-alueilla, muun muassa pysäköintialueilla.lähde?

Perustuksen ja sen yläpuolisen rakennuksen tai rakenteen rajan määrittely on jonkin verran tulkinnanvarainen. Perustusrakenteita ovat yleensä ainakin rakennuksen alimman alapohjan tason alapuoliset kantavat rakenteet, mutta muun muassa pientaloissa maanpinnan alapuolelle sijoitetun kellarin seinätkin on voitu kansankielessä lukea perustuksiin, erityisesti jos ne ovat kivirakenteiset ja rakennus esimerkiksi puurakenteinen.lähde?

Perustuksen tehtävät ja vaatimukset

Perustus muodostaa rakennelmalle pohjan, jolle rakennelman paino kohdistuu. Perustuksen tulee kestää rakennelman aiheuttama rasitus. Perustuksen tulee olla riittävän laaja maata vasten kohdistuvalta osaltaan, jottei maa perustuksen alla petä. Koska perusta on rakennelman alla ja rakennelmaa ei yleensä pystytä poistamaan perustuksen päältä korjauksen ajaksi, sen korjaaminen on yleensä mahdotonta tai erittäin vaikeaa. Tämän vuoksi rakennelman perustus määrittää usein rakennelmalle maksimaalisen keston. Alueilla, joilla on pakkasia, routa aiheuttaa erityisiä vaatimuksia perustukselle.lähde?

Perustustyyppejä

Perustuksia on olemassa monenlaisia, ja niistä sopivin valitaan lähinnä maapohjan kantavuuden perusteella.lähde?

Antura- ja sokkeliperustus

Antura

Antura- ja sokkeliperustuksessa on varsinaisen sokkelin alla antura, joka jakaa sokkelille tulevan kuorman laajemmalle alueelle, jolloin pohjapaine saadaan riittävän pieneksi. Anturat voidaan myös pienentää erillisiksi laatoiksi, joiden väliin asennetaan joko paikalla tehty tai elementtirakenteinen sokkelipalkki. Tätä tyyliä käytetään monissa hallirakennuksissa. Sokkeliin jätetään runsaasti tuuletusaukkoja, jotta maaperästä tuleva kosteus- ja radioaktiivinen radonkaasu eivät kulkeutuisi talon rakenteisiin. Tällainen tuulettuva alapohja eli rossipohja on lähes yhtä turvallinen kuin pilariperustus.lähde?

Paaluperustus

Vilja-aitta museotilalla West Sussexissa. Alempien peruskivien korkeus suojelee rakennuksen pohjaa kosteudelta ja tulvilta; päällimmäisten kivien leveys estää rottien ja muiden tuholaisten pääsyn varastoon.

Heikoimmilla mailla käytetään paaluperustusta, jossa maahan lyödään tai kaivetaan puu-, teräs- tai betonipaaluja. Ne joko ulottuvat pehmeän kerroksen alla olevaan kantavaan kerrokseen tai muodostavat maaperän kanssa riittävän kitkan kannattamaan perustuksille tulevaa kuormaa.lähde?

Pilariperustus

Pilariperustukset sopivat hyvin kesämökkeihin tai kevyisiin piharakennuksiin. Pilariharkon alle laitetaan yleensä routaeristys, mutta sitä ei tarvita, jos käytetään teräksisiä ruuvipaaluja, joiden kärki jää routarajan alapuolelle.[1]

Pilariperustus on turvallisin ratkaisu asumisterveyden kannalta, koska se tehokkain tapa tuulettaa pois maaperästä tuleva kosteus ja radonkaasu. Pilariperustus rakennetaan siten, että maakaivantoon tai -kuoppiin laitetaan pienet anturat tai betonilaatat ja niiden päälle maanpinnasta ylös kohoavat betoni-, harkko- tai muut vastaavat pilarit, joiden päälle rakennus tulee ilmaan maanpinnasta.lähde?

Reunavahvistetut laatat

Kun maaperä on hieman kantavampaa, käytetään usein ns. reunavahvistettua laattaa. Siinä pohjapaine (maaperään kohdistuva rasitus) jakaantuu koko laatan alueelle, ja reunat paksunnetaan ottamaan vastaan seinille tulevia kuormia sekä antamaan laatan reunalle riittävä korkeus. Reunavahvistettua laattaa voidaan käyttää myös kovemmilla maaperillä, kun ei haluta kaivaa kovin syvälle olemassa olevaan maaperään.lähde?

Valuperustus

Valuperustusten valamista

Valuperustuksia käytetään esimerkiksi pientaloissa. Paikallevalettavat betoniperustukset soveltuvat erityisesti kovalle tasamaalle.[2] Valutyöt aloitetaan, kun maarakentajan työ on valmis.[2] Aikaisemmin valuperustukset rakennettiin laudasta, mutta kun muotit otettiin käyttöön, perustukset saadaan valukuntoon noin päivässä.[1] Valut kovettuvat riittävään lujuuteen muutamassa päivässä, mutta yleensä perustus valetaan noin kolme viikkoa ennenkuin talopaketti saapuu.[2]

Perustuksia täydentävät rakenteet

Tärkeä osa perustuksia on myös sen routa- ja vesieristys. Perustukset joko ulotetaan ns. roudattomaan syvyyteen tai estetään pakkasen pääsy perustusten alle tarkoituksenmukaisella routaeristyksellä.lähde?

Perustukset varustetaan nykyisin salaojilla, jotka johtavat liiallisen märkyyden pois rakennuspohjasta.lähde?

Salaojien lisäksi perustuksiin tai perustusten ja niiden yläpuolisten rakenteiden väliin tarvitaan useimmiten ulkopuolinen vesieristys, jonka tehtävänä on estää maaperän kosteuden imeytyminen rakenteisiin ja siitä aiheutuvien kosteus-, home-, laho- ja muiden vaurioiden syntyminen.lähde?

Lähteet

  1. a b Sokkelisesonki alkoi – perustuksen teko kannattaa kilpailuttaa nyt Helsingin Sanomat. 15.6.2015. Viitattu 14.9.2021.
  2. a b c Valuperustus on suosituin pientalon perustamistapa Rakennusmaailma. 6.11.2020. Viitattu 14.9.2021.

Aiheesta muualla

Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Read other articles:

Perak iodida Nama Nama lain Perak(I) iodida Penanda Nomor CAS 7783-96-2 Y Model 3D (JSmol) Gambar interaktif 3DMet {{{3DMet}}} ChemSpider 22969 Y Nomor EC PubChem CID 6432717 Nomor RTECS {{{value}}} UNII 81M6Z3D1XE Y CompTox Dashboard (EPA) DTXSID0064836 InChI InChI=1S/Ag.HI/h;1H/q+1;/p-1 YKey: MSFPLIAKTHOCQP-UHFFFAOYSA-M YInChI=1/Ag.HI/h;1H/q+1;/p-1Key: MSFPLIAKTHOCQP-REWHXWOFAV SMILES [Ag]I Sifat Rumus kimia AgI Massa molar 234.77 g/mol ...

 

Bagian dari seriAgama Hindu Umat Sejarah Topik Sejarah Mitologi Kosmologi Dewa-Dewi Keyakinan Brahman Atman Karmaphala Samsara Moksa Ahimsa Purushartha Maya Filsafat Samkhya Yoga Mimamsa Nyaya Waisesika Wedanta Dwaita Adwaita Wisistadwaita Pustaka Weda Samhita Brāhmana Aranyaka Upanishad Wedangga Purana Itihasa Bhagawadgita Manusmerti Arthasastra Yogasutra Tantra Ritual Puja Meditasi Yoga Bhajan Upacara Mantra Murti Homa Perayaan Dipawali Nawaratri Siwaratri Holi Janmashtami Durgapuja Nyepi ...

 

الجزائرية-الصينية     الجزائر   الصين تعديل مصدري - تعديل   الجزائر وجمهورية الصين الشعبية تربطهما علاقات وطيدة تقليديا. في سنة 2010، وتعتبر من أقوى العلاقات من بين كلّ العلاقات العربية الصينية [1] وهي علاقات مركّزة أوّلا حول الرّوابط التّجارية التي تجمع ال...

Sporting event delegationEcuador at the2019 Pan American GamesIOC codeECUNOCEcuadorian National Olympic CommitteeWebsitecoe.org.ecin Lima, Peru26 July–11 August 2019Competitors201 in 28 sportsFlag bearer Tamara Salazar (opening)Medals Gold 10 Silver 7 Bronze 15 Total 32 Pan American Games appearances (overview)1951195519591963196719711975197919831987199119951999200320072011201520192023 Ecuador competed in the 2019 Pan American Games in Lima, Peru from July 26 to August 11, 2019.[1&...

 

Italian politicianGuido De Ruggiero Guido De Ruggiero (Naples, 23 March 1888 – Rome, 29 December 1948) was a historian of philosophy, university professor, and Italian politician.[1][2] Work De Ruggiero taught history of philosophy first at the University of Messina (from 1923) and later at the University of Rome (from 1925). De Ruggiero was friendly to socialism, though not a socialist himself. He believed liberals should be open to collectivism. De Ruggiero denounced both ...

 

«Rai - Radio Televisione Italiana, qui Stereo Uno!» (La storica sigla di apertura di RaiStereoUno con la voce di Fabrizio Centamori, dal 1982 al 1991) RaiStereoUnoRaiStereoUnoPaese Italia Linguaitaliano Data di lancio1982 Data di chiusura1991 EditoreRai Canali gemellatiRai Radio 1 DiffusioneTerrestreFMin Italia Modifica dati su Wikidata · Manuale RaiStereoUno era un canale radiofonico della Rai, nato l'8 novembre 1982 su Radio 1 in modulazione di frequenza. La programmazione ini...

Герб Румынии Версии Версия, используемая для печатей, и на удостоверениях личности. Детали Утверждён 10 сентября 1992 года11 июля 2016 года (дополнен)  Медиафайлы на Викискладе Герб Румынии (рум. Stema României) — государственный символ Румынии, был принят парламентом 10 сентября 199...

 

SMA 1 Alexander IKN SamarindaInformasiDidirikan14 September 1953JenisNegeriAkreditasiANomor Pokok Sekolah Nasional30401066Kepala SekolahI Putu SuberataModeratorKhusnul SugiantoJumlah kelas10 kelas setiap tingkat (8 MIPA dan 2 IPS)Jurusan atau peminatanMatematika dan Ilmu Alam MIPA dan Ilmu-ilmu Sosial IISRentang kelasX MIPA, X IPS, XI MIPA, XI IPS, XII MIPA, XII IPSKurikulumKurikulum 2013Jumlah siswa1000+AlamatLokasiJl. Drs.H.Anang Hasyim, Samarinda, Samarinda, Kalimantan Timur...

 

يفتقر محتوى هذه المقالة إلى الاستشهاد بمصادر. فضلاً، ساهم في تطوير هذه المقالة من خلال إضافة مصادر موثوق بها. أي معلومات غير موثقة يمكن التشكيك بها وإزالتها. (ديسمبر 2018) كان هناك عدد من المكاتب الرئاسية في ألمانيا منذ انهيار الإمبراطورية الألمانية في عام 1918. أنشأ دستور فايم�...

City in Gujarat india This article is about a city in Gujarat, India. For the town in Myanmar, see Khampat. For the surname, see Khambatta. For the Gulf, see Gulf of Khambhat. City in Gujarat, IndiaKhambhat CambayCityTower Road, KhambhatNickname: Trambavati NagariKhambhatCoordinates: 22°18′N 72°37′E / 22.3°N 72.62°E / 22.3; 72.62CountryIndiaStateGujaratDistrictAnandGovernment • TypeNagar PalikaArea • Total2,932.9 km2 (1,132.4&#...

 

Telephone numbers in ItalyMap of Italy colored according to landline area codesLocationCountryItalyContinentEuropeRegulatorAutorità per le Garanzie nelle ComunicazioniTypeOpenFormat0x… xxxxx… (geographical) 3xx xxxxxx… (mobile)Access codesCountry code+39International access00Long-distanceNoneList of Italy dialing codes Telephone numbers in Italy are managed by the Autorità per le Garanzie nelle Comunicazioni (AGCOM), a national regulatory authority for the communication industry loca...

 

American writer, social theorist, and critic (1870–1945) Albert Jay NockBorn(1870-10-13)October 13, 1870Scranton, Pennsylvania, U.S.DiedAugust 19, 1945(1945-08-19) (aged 74)Wakefield, Rhode Island, U.S.Resting placeRiverside CemeterySouth Kingstown, Rhode IslandOccupationWriter and social theoristLanguageEnglishAlma materSt. Stephen's College(now known as Bard College)Period1922–1943SubjectPolitical philosophyLiterary movementOld RightLibertarianismNotable worksOur Enemy, the St...

Mobile phone emergency alerting system in New Zealand. An Emergency Mobile Alert sent on 25 March 2020 about the imminent national lockdown for the COVID-19 pandemic. Emergency Mobile Alerts (EMA) is an alerting network in New Zealand designed to disseminate emergency alerts to mobile devices. Emergency Mobile Alerts are messages about emergencies sent by New Zealand authorised emergency agencies to capable mobile phones. The alerts are sent to participating wireless providers who will distri...

 

American actress (1914–2001) Julie BishopBishop in 1944BornJacqueline Brown[1](1914-08-30)August 30, 1914[2]Denver, Colorado, U.S.DiedAugust 30, 2001(2001-08-30) (aged 87)Mendocino, California, U.S.Resting placeForest Lawn Memorial Park, Glendale, CaliforniaOther namesDiane Duval, Jacqueline WellsOccupationActressYears active1923–1957Spouses Walter Booth Brooks III ​ ​(m. 1936; div. 1939)​ Clarence A. Shoop ...

 

Disambiguazione – Se stai cercando altri significati, vedi Treviglio (disambigua). TrevigliocomuneCittà di Treviglio Treviglio – VedutaVeduta della città LocalizzazioneStato Italia Regione Lombardia Provincia Bergamo AmministrazioneSindacoJuri Imeri (LN) dal 20-6-2016 (2º mandato dal 4-10-2021) TerritorioCoordinate45°31′17″N 9°35′34″E45°31′17″N, 9°35′34″E (Treviglio) Altitudine125 m s.l.m. Superficie32,22 km² Abitanti3...

明倫短期大学 画像をアップロード大学設置/創立 1997年学校種別 私立設置者 学校法人明倫学園本部所在地 新潟県新潟市西区真砂3-16-10学部 歯科技工士学科歯科衛生士学科研究科 生体技工専攻口腔保健衛生学専攻ウェブサイト https://www.meirin-c.ac.jp/テンプレートを表示 明倫短期大学(めいりんたんきだいがく、英語: Meirin College)は、新潟県新潟市西区真砂3-16-10に本部�...

 

Pour les articles homonymes, voir Hastings. Participants au tournoi de maîtres de Hastings 1895.Debout : Albin, Schlechter, Janowski, Marco, Blackburne, Maroczy, Schiffers, Gunsberg, Burn, Tinsley. Assis : Vergani, Steinitz, Tchigorine, Lasker, Pillsbury, Tarrasch, Mieses, Teichmann. Le tournoi de Hastings ou d'Hastings 1895 ((en)Hastings International Chess Congress) est une compétition d'échecs disputée du 5 août au 3 septembre 1895. Le tournoi principal ((en)Masters Tournam...

 

Chronologies Données clés 1999 2000 2001  2002  2003 2004 2005Décennies :1970 1980 1990  2000  2010 2020 2030Siècles :XIXe XXe  XXIe  XXIIe XXIIIeMillénaires :Ier IIe  IIIe  Chronologies géographiques Afrique Afrique du Sud, Algérie, Angola, Bénin, Botswana, Burkina Faso, Burundi, Cameroun, Cap-Vert, République centrafricaine, Comores, République du Congo, République démocratique du Congo, Côte d'Ivoire, Djibouti, Égypte, �...

  هذه المقالة عن محمد مصطفى المراغي. لمعانٍ أخرى، طالع المراغي. محمد مصطفى المراغي معلومات شخصية الميلاد 9 مارس 1881(1881-03-09)المراغة الوفاة 22 أغسطس 1945 (64 سنة)الإسكندرية مناصب شيخ الأزهر (33 )   في المنصب1928  – 1929  محمد أبو الفضل الجيزاوي  محمد الأحمدي الظواهري  ش...

 

This article needs additional citations for verification. Please help improve this article by adding citations to reliable sources. Unsourced material may be challenged and removed.Find sources: TVR Tasmin – news · newspapers · books · scholar · JSTOR (November 2018) (Learn how and when to remove this message)Motor vehicle TVR Tasmin TVR 280iOverviewManufacturerTVRProduction1980–1984 (Tasmin, 61 produced) [1] 1984–1987 (280i, 980 produced)...