15-vuotias Cruz näytteli ensimmäistä kertaa vuonna 1989 madridilaisen synthpop-yhtye Mecanon musiikkivideolla "La Fuerza del Destino". 1990-luvun alussa hän juonsi teini-ikäisille suunnattua La Quinta Marcha -televisio-ohjelmaa yhdessä Jesús Vázquezin kanssa.
Cruzin ensimmäiset merkittävät rooli olivat elokuvissa Kinkkua, kinkkua (1992) ja Belle Époque – muutosten aika (1992), joista jälkimmäinen palkittiin Oscarilla parhaana vieraskielisenä elokuvana. Hän näytteli myös elokuvassa Kaikki kauniit hevoset (2000) Matt Damonin kanssa.
Vuonna 1999 Cruz näytteli Pedro Almodóvarin ohjaamassa elokuvassa Kaikki äidistäni, joka voitti myös Oscarin parhaana vieraskielisenä elokuvana. Cruz oli myös Oscar-ehdokkaana helmikuussa 2007 elokuvasta Volver – paluu, vaikkei Oscaria tällä kertaa saanutkaan. Sen sijaan Cannesin elokuvajuhlilla 2006 Cruz voitti parhaan naispääosanäyttelijän palkinnon samasta elokuvasta.
Euroopan elokuva-akatemia palkitsi Cruzin joulukuussa 2006 parhaana eurooppalaisena naisnäyttelijänä.[1] Cruz sai palkinnon Pedro Almodóvarin elokuvasta Volver – paluu, josta hän sai myös ensimmäisen Oscar-, Bafta- ja Golden Globe -ehdokkuutensa. lähde?
Cruzin elämänkumppani on espanjalainen näyttelijä Javier Bardem. Bardem ja Cruz näyttelivät yhdessä jo Kinkkua, kinkkua -elokuvassa 1992. He näyttelivät seuraavan kerran yhdessä vuonna 2007 Woody Allenin romanttisessa komediassa Vicky Cristina Barcelona (2008) ja alkoivat seurustella tämän jälkeen. Cruz ja Bardem avioituivat heinäkuussa 2010.[2] Pariskunnalla on kaksi lasta: vuonna 2011 syntynyt poika ja vuonna 2013 syntynyt tyttö.[5]
Hyväntekeväisyys
Cruz tunnetaan aktiivisena hyväntekijänä. Hän on ollut vapaaehtoistyössäNepalissa, Ugandassa ja Intiassa, jossa hän työskenteli viikon Äiti Teresan kanssa esimerkiksi avustaen lepraklinikalla. Viimeksi mainittu innoitti Cruzin perustamaan kodittomille tytöille säätiön, jonka kautta hän tukee henkilökohtaisesti kahta nuorta naista. Hän myös lahjoitti ensimmäisestä Hollywood-elokuvastaan Minne tuuli kuljettaa saamansa palkkion kokonaisuudessaan kyseiselle klinikalle.[6]
Nepalissa Cruz kävi valokuvaamassa tiibetiläisiä lapsia Dalai-laman järjestämää näyttelyä varten. Cruz valokuvasi myös Pacific Lodge Boys' Homen asukkaita, joista suurin osa on entisiä jengien jäseniä ja päihdekuntoutujia. Hän sanoi: "Nämä lapset särkevät sydämeni. Minun täytyy estää itseäni itkemästä. Ei säälistä vaan siitä, miten hankalaa elämä on ja miten vaikeaa on tehdä oikeita valintoja."[6]
Raskaana ollessaan Cruz osoitti tukensa AIDSin vastaiselle taistelulle sytyttämällä punaiset valot Empire State BuildingiinNew Yorkissa 1. joulukuuta 2010 kansainvälisenä AIDS-päivänä. Kyseisen (RED)in järjestämän tapahtuman tavoitteena oli saavuttaa AIDS-vapaa sukupolvi vuoteen 2015 mennessä estämällä HI-viruksen siirtyminen odottavilta äideiltä heidän vauvoilleen.[7]