Pentti Lammio

Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten pikaluistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Sankt Moritz 1948 10 000 m

Pentti Johannes Lammio (alk. Lindell;[1] 24. lokakuuta 1919 Tampere25. heinäkuuta 1999 Kulju, Lempäälä) oli suomalainen pikaluistelija ja olympiamitalisti.

Urheilu-ura

Lammio innostui pikaluistelusta Tampereella, jossa hän asui lapsuutensa Näsijärven rannalla. Vuonna 1936 hän luisteli nuorten sarjassa SM-pronssia ja voitti seuraavana vuonna kultaa. Samana talvena hän luisteli Hämeenlinnassa 5 000 metrillä pitkäikäisen nuorten SE:n 9.04,7. Myös hänen pikkuveljensä Pekka Lammio kilpaili pikaluistelijana, mutta Pekan uran huipuksi jäi juniorien maaotteluedustus.

Lopullisen läpimurron huipulle Lammio teki 19-vuotiaana talvella 1939. Hän luisteli Helsingin Eläintarhan kentällä EM-karsintojen 5 000 metrillä kovan ajan 8.55,1. EM-kisoissa Riiassa hän luisteli loskaisella jäällä 1 500 metrillä toiseksi, kun hänen ensimmäisessä parissa luistelemaansa aikaa 3.07,5 ei pystynyt rikkomaan kuin Norjan Charles Mathiesen. Yhteistuloksissa mestariksi nousi Latvian Alfons Bērziņš ja hopeaa sai Birger Wasenius – Lammio oli 15:s, eikä häntä kelpuutettu 10 000 metrille[2]. Viikkoa myöhemmin Helsingin Pallokentällä käydyissä MM-kisoissa Wasenius oli ykkönen ja Bērziņš kakkonen.

Sota katkaisi Lammion luistelu-uran, ja jatkosodan vuodet hän vietti panssarimiehenä Äänislinnassa. Vuonna 1946 hän aloitti työnjohtajana Aaltosen tehtailla Tampereella ja pysyi saman työnantajan palveluksessa kymmeniä vuosia. Luistelu muuttui harrastushenkisestä ajankulusta totiseksi toiminnaksi, kun Luisteluliiton puheenjohtaja Ossi Blomqvist yllättäen kutsui Lammion olympiavalmennusleirille Sotkamoon lokakuussa 1947. Kolme kuukautta myöhemmin Lammio voitti Tampereen SM-kisoissa yli 25 asteen pakkasessa sekä 5 000 että 10 000 metrin matkat ajoilla 8.54,9 ja 18.24,0 ja sijoittui yhteispisteissä Kalevi Laitisen jälkeen toiseksi.

Sankt Moritzin olympiakisoissa Lammio luisteli 1 500 metrillä ennätyksensä 2.23,9 ja sijoittui 21:nneksi. Sankka lumipyry iski stadionille juuri Lammion ja Lassi Parkkisen 5 000 metrin luistelun ajaksi. Ruotsalaiset kanssakilpailijat lanasivat rataa kolalla lumesta puhtaaksi suomalaisten luistellessa. Lammio jäi kuuden sekunnin päähän pronssista ajallaan 8.40,7 ja sijoittui kahdeksanneksi – Parkkinen oli yhdeksäs. Lammio sai 10 000 metrillä parikseen Ruotsin Åke Seyffarthin, joka luisteli kauas karkuun, mutta Lammio sai ajakseen 17.42,7, joka riitti pronssimitaliin. Suomessa sanomalehdet olivat epäilleet Lammion olevan sydäntautinen, kun hänen lepopulssinsa ei Sankt Moritzissakaan noussut yli 48:n. Vuoden 1948 MM-kisoissa Helsingissä Lammio sijoittui 12:nneksi päästyään ainoan kerran MM-kisaurallaan mukaan päätösmatkalle.

Talven 1949 jälkeen Lammio päätti lopettaa luistelu-uransa. Oslon 1952 olympiakisojen lähestyessä häntä pyydettiin kuitenkin taas palaamaan jäille. Helmikuun 1952 alussa Östersundin EM-kisoissa Lammio sijoittui yhdeksänneksi oltuaan sekä 5 000:lla että 10 000 metrillä viides. Viikkoa myöhemmin Hamarissa Norjan ja muun maailman ottelussa hän ensin luisteli 5 000 metrillä ulkomaan ratojen SE:n 8.17,3 ja seuraavana päivänä ME-vauhtia kiitäneen Hjalmar Andersenin parina SE:n 17.01,1, joka riitti kilpailun kolmanteen ja maailman kaikkien aikojen listan neljänteen sijaan. Olympiakisoissa Lammio luisteli uransa toiseksi parhaan ajan 17.20,5, jolla hän sijoittui neljänneksi 3,9 sekunnin päässä pronssimitalista, ja 5 000 metrillä sijoitus oli seitsemäs (8.31,9). Vuoden 1952 MM-kisoihin Hamariin Lammio ei enää lähtenyt, ja Helsingin MM-kisoissa 1953 hän päätti uransa.

Tampereen Kilpa-Veljiä ja Tampereen Pyrintöä edustanut Lammio voitti Suomen mestaruuden 5 000 metrillä 1948 sekä 10 000 metrillä 1948 ja 1952. Yhteispisteissä hän sai parhaimmillaan hopeaa. Hän oli Hämeen piirin luisteluvalmentajana 1954–1965, ja hänen oppilaistaan Kimmo Koskinen nousi olympiaedustajaksi. Lammio toimi myös kansainvälisenä kilpailutuomarina ja lähettäjänä.

Saavutuksia

  • Olympiapronssia 10 000 metrillä St. Moritzissa 1948
  • Olympiakisoissa kahdeksas 5 000 metrillä ja 21:s 1 500 metrillä St. Moritzissa 1948 sekä neljäs 10 000 metrillä ja seitsemäs 5 000 metrillä Oslossa 1952
  • MM-kisoissa 12:s 1948
  • EM-kisoissa yhdeksäs 1952, 15:s 1939 (toinen 1 500 metrillä)
  • SM-kultaa 5 000 metrillä 1948 sekä 10 000 metrillä 1948 ja 1952
  • SM-hopeaa yhteispisteissä 1948
  • SM-pronssia 1947 ja 1949[2]

Omia ennätyksiä

  • 500 metriä 46,2
  • 5 000 metriä 8.17,3
  • 10 000 metriä 17.01,1

Lähteet

  • Rinne, Pekka (toim.): Kultaa, kunniaa, kyyneleitä, III osa, s. 42–47. Pohjanlahden Kustannus Oy, 1980. ISBN 951-95416-5-9
  • Arponen, Antti O.; Hannus, Matti; Honkavaara, Aarne; Leinonen, Kimmo; Mäki-Kuutti, Tarmo; Raatikainen, Voitto ;& Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet, s. 471–472. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8
  • Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 161. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7
  • Hakalax, Jari: Mitä tapahtui alkuvuonna 1952. Urheilutietäjän joulu, 2001.

Viitteet

  1. Vesa-Matti Peltola: Yhtä ja toista Urheilukunniamme puolustajista, osa 8. Urheilutietäjän kesä, 2005, s. 41.
  2. a b Vesa-Matti Peltola: Yhtä ja toista Urheilukunniamme puolustajista, osa 5. Urheilutietäjän joulu, 2003, s. 36.

Read other articles:

A traditional courtyard feast of mutton or goat in Diffa, around Mouloud, April 2006. Horsemen at the traditional Eid al Fitr festival at the Sultanate of Damagaram, Zinder. The government and people of Niger observe twelve official public holidays.[1][2] These include international commemorations, the commemoration of important dates in the history of Niger, and religious holidays. Both Christian and Muslim holidays are observed as official public holidays. Muslim holidays a...

 

Tujuh daerah pertumbuhan siklon tropis beserta pusat peringatan dini siklon tropis Siklon tropis di seluruh penjuru dunia secara tradisional terbentuk di tujuh daerah pertumbuhan siklon tropis (basin). Daerah pertumbuhan siklon tropis tersebut meliputi wilayah utara Samudera Atlantik, bagian barat dan timur wilayah utara Samudera Pasifik, wilayah barat daya Samudera Pasifik, wilayah barat daya dan tenggara Samudra Hindia, dan wilayah utara Samudra Hindia (Laut Arab dan Teluk Benggala). Daerah...

 

Untuk lipan (Chilopoda) kelas dari binatang berbisa bertubuh pipih, bersegmen seperti cacing, berkaki banyak, bersendi, bagian depannya beracun, lihat Lipan. LipanNegaraIndonesiaGugus kepulauanKepulauan SeribuProvinsiDKI JakartaKabupatenKepulauan SeribuLuas-Populasi- Pulau Lipan merupakan salah satu pulau yang berada dalam gugusan Kepulauan Seribu. Secara administratif termasuk dalam wilayah Kecamatan Kepulaun Seribu Utara Kabupaten Kepulauan Seribu provinsi DKI Jakarta, Indonesia. Lihat...

Afghan National PolicePashto: د افغانستان ملي پولیسDari: پولیس ملی افغانستانAbbreviationANPAgency overviewFormed1709Employees200,000 (April 2023)[1]Jurisdictional structureNational agencyAfghanistanOperations jurisdictionAfghanistanGeneral natureCivilian policeOperational structureHeadquartersKabul, AfghanistanAgency executiveSirajuddin Haqqani, Minister of Interior Affairs Politics of Afghanistan Constitution Taliban Islamic Movement Loya jirga (Gr...

 

1943 Attacker-class escort carrier For other ships with the same name, see USS St. George and HMS Pursuer. HMS Pursuer in March 1944. HMS Furious can be seen in the background History United States NameUSS St. George BuilderIngalls Shipbuilding Laid down31 July 1941 Launched18 July 1942 FateTransferred to Royal Navy United Kingdom NameHMS Pursuer Commissioned14 June 1943 Decommissioned12 February 1946 Stricken28 March 1946 FateScrapped in 1946 General characteristics Class and typeAttack...

 

Town in Saxony-Anhalt, Germany For other uses, see Halberstadt (disambiguation). Town in Saxony-Anhalt, GermanyHalberstadt TownHalberstadt CathedralLiebfrauenkircheSt. MartiniTimber framed houses in the city centreCathedral treasureHalberstadt city centre Coat of armsLocation of Halberstadt within Harz district Halberstadt Show map of GermanyHalberstadt Show map of Saxony-AnhaltCoordinates: 51°53′45″N 11°2′48″E / 51.89583°N 11.04667°E / 51.89583; 11.04667Co...

Motorway in England For other uses, see List of M18 roads. M18 M18 highlighted in blue Show interactive map Shown with UK motorway network Show UK motorways mapLooking south near RawcliffeRoute informationPart of E13 and E22 Maintained by National HighwaysLength26.5 mi (42.6 km)Existed1967–presentHistoryOpened: 1967Completed: 1979Major junctionsSouth-west endThurcroft53°22′52″N 1°16′43″W / 53.3811°N 1.2785°W / 53.3811; -1.2785 ...

 

Nationalism theory developed by Vladimir Lenin Flag of the Union of Soviet Socialist Republics, a common Soviet patriotic symbol. Soviet patriotism is the socialist patriotism involving emotional and cultural attachment of the Soviet people to the Soviet Union as their homeland.[1] It is also referred to as Soviet nationalism.[2] Manifestation in the Soviet Union Main article: Socialist patriotism Military parade on the October Revolution Day in Moscow in 1977. Anniversary of ...

 

Elemental spirit associated with water See also: Water deity and Water sprite This article's lead section may be too short to adequately summarize the key points. Please consider expanding the lead to provide an accessible overview of all important aspects of the article. (January 2022) A water spirit is a kind of supernatural being found in the folklore of many cultures: African Water Spirit mask from the Igbo people (Brooklyn Museum) Some water spirits in traditional African religion includ...

Piala FA 1978–1979Negara Inggris WalesJuara bertahanIpswich TownJuaraArsenal(gelar ke-5)Tempat keduaManchester United← 1977–1978 1979–1980 → Piala FA 1978–1979 adalah edisi ke-98 dari penyelenggaraan Piala FA, turnamen tertua dalam sepak bola di Inggris. Edisi ini dimenangkan oleh Arsenal setelah mengalahkan Manchester United pada pertandingan final dengan skor 3–2. Final Artikel utama: Final Piala FA 1979 Arsenal v Manchester United 12 Mei 1979 Arsenal 3–2 Mancheste...

 

Liang SichengLiang di Universitas Tsinghua, 1950Lahir(1901-04-20)20 April 1901Tokyo, Kekaisaran JepangMeninggal9 Januari 1972(1972-01-09) (umur 70)Beijing, TiongkokAlmamaterUniversitas Tsinghua Universitas PennsylvaniaPartai politikPartai Komunis TiongkokSuami/istriLin HuiyinLin ZhuAnakLiang CongjieLiang ZaibingOrang tuaLiang Qichao Liang Sicheng (Hanzi: 梁思成; Pinyin: Liáng Sīchéng; Wade–Giles: Liang Ssu-ch'eng; 20 April 1901[1] – 9 Januari 1972) adalah p...

 

Northeastern province of Argentina Province in Corrientes, ArgentinaCorrientes Provincia de Corrientes (Spanish)Tetãvore Taragui (Guarani)ProvinceProvince of CorrientesThe Iberá Wetlands FlagCoat of armsLocation of Corrientes within ArgentinaCoordinates: 28°40′S 57°38′W / 28.66°S 57.63°W / -28.66; -57.63CountryArgentinaCapitalCorrientesDepartments25Municipalities67Official languagesSpanish, Guaraní[1]Government • GovernorGustavo...

Ettore Perego Nazionalità  Italia Ginnastica artistica Squadra  Pro Lissone Termine carriera 1978 Palmarès  Campionati Italiani Assoluti Oro 1945 Individuale Oro 1947 Individuale Il simbolo → indica un trasferimento in prestito.   Modifica dati su Wikidata · Manuale Ettore Perego (Monza, 11 aprile 1913 – Sesto San Giovanni, 23 ottobre 2013) è stato un ginnasta italiano. Biografia Nato a Monza, iniziò la pratica della ginnastica presso un oratorio, poi a segu...

 

The Bold and the BeautifulGenreOpera sabunPembuatWilliam J. BellLee Philip BellDitulis olehList of crew membersPemeranList of cast membersPenggubah lagu temaJack AlloccoDavid KurtzLagu pembukaHigh Upon This Loveby Jack Allocco and David KurtzNegara asal Amerika SerikatBahasa asliInggrisSpanyol (SAP)Jmlh. musim37Jmlh. episode9048 (pada 5 Mei 2023)ProduksiProduser eksekutifBradley BellProduserList of crew membersDurasi30 menit (1987–sekarang)Rumah produksiBell-Phillip Television Product...

 

Сельское поселение России (МО 2-го уровня)Новотитаровское сельское поселение Флаг[d] Герб 45°14′09″ с. ш. 38°58′16″ в. д.HGЯO Страна  Россия Субъект РФ Краснодарский край Район Динской Включает 4 населённых пункта Адм. центр Новотитаровская Глава сельского пос�...

Protocolo de mensajes de control de InternetFamilia Familia de protocolos de InternetFunción Control y notificación de errores del Protocolo de InternetPuertos 1Ubicación en la pila de protocolos Red ICMPIP Enlace Ethernet, Token Ring,FDDI, ... Estándares RFC 792 (1981)[editar datos en Wikidata] El protocolo de mensajes de control de Internet (en inglés: Internet Control Message Protocol y conocido por sus siglas ICMP) es parte del conjunto de protocolos IP. Es utilizado para e...

 

Questa voce o sezione sull'argomento reti televisive non cita le fonti necessarie o quelle presenti sono insufficienti. Puoi migliorare questa voce aggiungendo citazioni da fonti attendibili secondo le linee guida sull'uso delle fonti. Segui i suggerimenti del progetto di riferimento. Vatican MediaStato Città del Vaticano Fondazione1983 a Città del Vaticano Sede principaleCittà del Vaticano Prodottitelevisione e radio Sito webwww.vaticannews.va/ Modifica dati su Wikidata...

 

Командування повітряно-космічної оборони Північної АмерикиNorth American Aerospace Defense Command Емблема НОРАДНа службі з 12 травня 1958 року — сьогоденняКраїна США/ КанадаВид повітряні силиТип КомандуванняРоль протиповітряна оборона, контроль навколоземного космічного просторуУ...

國立宜蘭高級商業職業學校國立宜蘭高級商業職業學校地址260 宜蘭縣宜蘭市延平路50號经纬度24°45′19″N 121°45′56″E / 24.7552719°N 121.7654572°E / 24.7552719; 121.7654572邮政编码260类型技術型高級中等學校创办日期1952年6月13日学区 中華民國宜蘭縣宜蘭市学校编号03-9384147教育部學校代碼020403校長洪重賢年级三年學制性别男女合班班级数目42班校訓希望、智慧、�...

 

Soap opera character Heather WebberGeneral Hospital characterAlley Mills as Heather WebberPortrayed by Georganne LaPiere (1976–1977) Mary O'Brien (1977–1979) Robin Mattson (1980–2016) Alley Mills (2022–present) Duration 1976–1983 2004 2012–2016 2022–present First appearanceJuly 29, 1976 (1976-07-29)ClassificationPresent; recurringCreated by Eileen Pollock and Robert Mason Pollock Introduced by Tom Donovan (1976) Jill Farren Phelps (2004) Frank ...