Peilileikki on Bing Jungin ohjaama yhdysvaltalainen independent-elokuva vuodelta 1968. Amerikansuomalaisin voimin tehdyn rikoskomedian pääosaa näyttelee sukupuolenvaihdoskohusta Suomessa kuuluisaksi tullut Kim Kansas, joka myös tuotti elokuvan. Esiintyjiä ovat niinikään New Yorkissa asuneet kirjeenvaihtaja Jussi Himanka ja oopperalaulaja Kalle Ruusunen sekä suomalaispappina Kanadan Montrealissa toiminut Matti Koskenkylä. New Yorkin Brooklynissä kuvatussa elokuvassa esiintyy myös New Yorkin Laulumiehet -kuoro, jonka aktiiveihin Jussi Himanka kuului.[1]
Elonetin mukaan elokuva on julkaistu 1967, kun taas Helsingin Sanomat kirjoitti 17. maaliskuuta 1968 elokuvan saavan ensi-iltansa ensin Suomessa ja pian sen jälkeen New Yorkissa. Elokuva ensiesitettiin Suomessa Helsingin Joukola-teatterissa 10. toukokuuta 1968.[2][3]
Juoni
Farssissa tutkitaan, onko selvänäköisyys mahdollista vai ei. Nuori nainen kokeilee juhannustaikaa, jossa juhannusyönä voi nähdä peilistä tulevan sulhasensa. Hän näkeekin peilistä rikoksen tapahtuvan. Ystävättärensä kanssa hän lähtee ottamaan tapauksesta selkoa. Naiset saavat gangsterit kintereilleen, mutta kaikki päättyy kuitenkin hyvin.[3]
Lähteet
Aiheesta muualla