Pauli Kuusijärvi (s. 21. maaliskuuta 1986 Espoo) on uransa lopettanut suomalainen jalkapalloilija. Hän oli pelipaikaltaan keskuspuolustaja.
Kuusijärven pelasi juniorina FC Hongassa, josta hän siirtyi FC Espooseen. Hän edusti FC Espoota 2007–2010 ja toimi myös seuran kapteenina. Kuusijärvi palasi kasvattajaseuraansa helmikuussa 2011.[1] Ensimmäisellä liigakaudellaan hän on pelannut neljä ottelua.[2] Hongassa vietetyn vuoden jälkeen Kuusijärvi pelaamaan Valkeakosken Hakaan.[3] Hän pelasi Hakassa 22 ottelua.
Vuonna 2013 Kuusijärvi siirtyi FC Gnistaniin.[4] Seuraavaksi kaudeksi hän siirtyi Ykkösessä pelanneen HIFK:n puolustukseen.[5] Kausi oli menestyksekäs, ja HIFK nousi kaudeksi 2015 Veikkausliigaan. Kuusijärvi pelasi HIFKn Veikkausliigajoukkueessa seuraavat kolme kautta. Kaudesta 2017 tuli HIFKlle putoaminen Veikkausliigasta. Lisäksi Kuusijärvi loukkaantui itse heinäkuussa 2017.[6] Kuusijärvi pelasi vielä HIFK:n kauden 2018 Ykkösessä.[7] Vaikka Kuusijärvi oli mukana Veikkausliigaan nousseessa kokoonpanossa, hän ei saanut enää sopimusta HIFK:hon. Näin päättyi hänen viiden kauden HIFK-uransa.[8]
Näin Pauli Kuusijärvi siirtyi kaudeksi 2019 Kakkosta pelanneeseen IF Gnistaniin, jossa hän oli nostaamassa seuraa kauden päätteeksi Ykköseen.[9] Kauden päätteeksi hän teki Gnistanin kanssa jatkosopimuksen.[10]
Kaikkiaan Kuusijärvi on pelannut FC Hongassa, FC Hakassa ja HIFK:ssa Veikkausliigaa viisi kautta ja 95 ottelua.
Lähteet
Aiheesta muualla